Oikeuskanslerin huomioita kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta
Viime viikolla käytiin eduskunnassa lähetekeskustelu oikeuskanslerin kertomuksesta. Oikeuskanslerin tehtävänä on muun muassa valvoa valtioneuvoston, sen jäsenten ja presidentin päätösten ja toimenpiteiden lainmukaisuutta sekä periaatteellisia tai laajakantoisia kysymyksiä. Kertomuksesta voisi nostaa esille useita asioita. Seuraavassa on neljä itseäni puhutellutta, jotka liittyvät oleellisesti kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Ensinnäkin oikeuskansleri nosti esille vireillä olevien asioiden kohtuuttoman pitkät käsittelyajat. Tästä on puhuttu vuosia, mutta ongelmat eivät näytä vähentyneen. Huolestuttavaa on se, että viranomaistoiminnan uudelleen organisoiminen näyttää kanteluiden mukaan tarkoittavan usein viranomaisten käsittelyaikojen pitenemistä. Viranomaiset käyttävät jopa perusteluina pitkiin käsittelyaikoihin sitä, että organisaatiossa on ollut tämän kaltaisia muutoksia. Oikeuskanslerin mukaan nämä eivät ole päteviä perusteluja. Erityisen hankalaksi asia tulee, jos ihminen joutuu odottamaan kohtuuttoman kauan päätöksiä liittyen omaan perustoimeentuloonsa. Oikeuskanslerin kertomuksessa mainitaan muun muassa henkilö, jonka työkyvyttömyyttä koskevan valitusasian käsittelyaika oli yli kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Tämä ei ole enää millään mittapuulla kohtuullista.
Toinen huolestuttava asia on lasten oikeuksien toteutumattomuus. Erityisen huolestuttavaa on, jos ja kun lapset joutuvat odottamaan psykiatriseen hoitoon pääsemistä. Tällaisissa tilanteissa lapsilla ei ole aikaa odottaa, vaan hoito on järjestyttävä nopeasti. Erityisen huolestuttavaa on tieto siitä, että viime vuonna Suomessa oli sairaanhoitopiiri, jossa 36 prosenttia lapsista odotti hoitoon pääsyä yli laissa säädetyn enimmäisajan.
Kolmas huomionarvoinen havainto oli apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipaleen pohdinta sähköisen asioinnin vaikutuksesta palveluihin. Sähköisen asioinnin lisääminen on erittäin kannatettavaa. Se ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että esimerkiksi terveydenhuollon, sosiaalihuollon, työvoimahallinnon ja lastensuojelun peruspalveluja hakevat ihmiset eivät halutessaan tai tarvitessaan kohtaa kasvokkain asiaa hoitavaa virkailijaa. Risto Hiekkataipale kuvaa kertomuksessa asian erittäin hyvin: ”Toimeentulominimin alapuolella elävän perheellisen yksinhuoltajan huoli ja tuska ei nettikameran kautta virkailijalle välity!” Samoin voidaan kysyä, kuka auttaa vanhusta, joka ei ole oppinut käyttämään sähköisiä palveluita palvelujen siirryttyä verkkoon? Palvelutoiminnan tehostaminen ei saa tarkoittaa sitä, että asiakkaan oikeutta tulla kohdatuksi ja autetuksi kasvokkain estetään.
Neljäntenä ja viimeisenä asiana oikeuskanslerin kertomuksesta nostan esille hänen havaintonsa siitä, että perus- ja ihmisoikeuskoulutukselle on edelleen tarvetta. Monella perus- ja ihmisoikeuksia käytännössä virkatoimiensa kautta hoitavalla viranhaltijalla ei ole oikeudellista koulutusta. Tämän johdosta voi syntyä epäselvyyksiä ja puutteellista toimintaa. Koulutusta lisäämällä – sekä perus- että täydennyskoulutusta – voitaisiin paremmin varmentaa asioiden oikealla tavalla hoitaminen.
Seuraavan kerran kirjoitan tällä palstalle elokuussa, jolloin tuon terveisiä eduskuntaryhmän kesäkokouksista. Oikein levollista kesää kaikille lukijoilleni!
Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
