Nyt tarvitaan rakentavampaa otetta, Zyskowicz!
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz kritisoi Karjalaisen haastattelussa (13.10.) voimakkaasti nykyhallituksen talouspolitiikkaa. On valitettavaa, että luottoluokittaja Standard & Poor’s päätti laskea Suomen luottoluokitusta. Syytä luottoluokituksen laskusta ei kuitenkaan voi laittaa Stubbin hallituksen, saati sitten valtiovarainministeri Rinteen piikkiin, kuten Zyskowicz yritti Joensuun vierailullaan väittää.
Luottoluokittajan arvion mukaan Suomen ongelmat liittyvät erityisesti koko euroalueen vaikeuksiin eli vientivetoisen taloutemme päämarkkinoihin. Euroalueen hitaasta kasvusta suurimman vastuun kantavat Euroopan konservatiivit, joihin myös kokoomus kuuluu. Konservatiivien johdolla toteutettu politiikka on syönyt maanosamme kasvun edellytyksiä. Eurooppa uhkaakin pysyvästi pudota muiden talousalueiden kyydistä, kuten mm. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF viime viikonloppuna huomautti.
Talouskasvun vaikeudet olivat luottoluokittajan mukaan myös Suomen luottoluokituksen laskun takana. Kokoomuksen johtamat hallitukset ovat keskittyneet talouden sopeuttamiseen. Vaalikauden alusta lähtien talouttamme on sopeutettu jo n. 6,5 miljardilla eurolla. Samaan aikaan panostukset kasvun tukemiseen ovat jääneet kuitenkin ohuiksi. SDP:n vaatimuksesta kesän 2014 minihallitusneuvotteluissa sovittiin välttämättömistä talouspolitiikan korjausliikkeistä. Uudessa hallitusohjelmassa osoitettiin lisärahaa mm. infrarakentamisen vauhdittamiseen. Nämä toimet ovat olleet oikeansuuntaisia, mutta niiden vaikuttavuus on suurimmillaan vasta vuosikymmenen loppupuolella.
Suomen talousongelmien ytimessä on myös rakenteellisten uudistusten tarve. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen läpivienti on yksi avaintekijöistä, mutta yhtä lailla merkitystä on saavutetulla eläkeratkaisulla. Työmarkkinajärjestöjen johdolla saavutettu sopu parantaa maamme kestävyysvajetta merkittävästi. Tämä ratkaisu ei vielä kuitenkaan ehtinyt mukaan Standard & Poor’sin arvioon.
Sosialidemokraateilla on tarkka kuva Suomen talouden ongelmista ja vaadittavista toimenpiteistä sekä kasvun kiihdyttämiseksi että rakenteiden uudistamiseksi. On ikävää, että eduskunnan ahkerimpana välihuutelijana kunnostautunut pitkäaikainen kansanedustaja Zyskowicz tyytyy myös lehtien palstoilla välihuutelijan rooliin. Nyt myös kokoomuksen edustajilta kaivattaisiin rakentavampaa roolia maan saamisessa takaisin raiteilleen.