Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria!
Suomen kilpailukyvyn edellytyksenä ovat hyvin toimivat työpaikat, joissa panostetaan työyhteisöjen toimivuuteen, toimintatapojen uudistamiseen sekä henkilöstön osaamiseen ja hyvinvointiin. Työhyvinvointi tuo suoraan säästöjä työyhteisöjen ja yhteiskunnan työkyvyttömyysmenoihin, kuten sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttamiin kustannuksiin. Toisaalta työhyvinvointiin liittyvät ongelmat vaikuttavat kielteisesti työprosessin sujumiseen, asiakastyytyväisyyteen ja työnantajamaineeseen.
Työ- ja elinkeinoministeriön tavoite siitä, että Suomen työelämä on Euroopan paras vuonna 2020, vaatii yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen kulttuurin kehittämistä. Työurien pidentämisen tavoite edellyttää samoja asioita. Työterveyslaitoksen arvioiden mukaan työurat pitenisivät vuodella, jos työkyvyttömyyseläkkeitä alkaisi puolet vähemmän kuin nykyisin. Johdon ja työntekijöiden vaikuttaessa yhdessä työelämän laatuun, työssä jaksetaan paremmin ja eläkkeelle jääminen siirtyy myöhemmäksi.
Sosiaali- ja terveydenhuolto on hyvä peilauspinta yhdessä tekemisen tarkastelulle, sillä tällä sektorilla yhdessä tekemisen epäonnistuminen voi aiheuttaa huomattavia inhimillisiä kärsimyksiä ja lisääntyviä kustannuksia yhteiskunnalle. Sosiaali- ja terveydenhuolto ei voi ratkaista nykyisiä ja tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspoliittisia haasteita yksin. Esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä on tultava koko yhteiskuntaa ohjaava ajattelutapa sekä osa kaikkea politiikkaa ja kaikkien hallintokuntien työtä.
Käynnissä olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa pelkästään rakenteiden muuttaminen ei riitä, vaan samalla on muutettava toimintatapojakin. Yhdessä tekeminen on sosiaali- ja terveydenhuollossa edelleen käyttämätön voimavara, vaikka uusia innovaatioita onkin viimeaikoina syntynyt. Monissa kunnissa ns. elämänvaihemallin avulla on lähdetty rakentamaan hallintokuntien rajat ylittävää yhdessä tekemistä. Elämänvaihemallilla tarkoitetaan palveluiden organisoimista ikäryhmittäin siten, että kunkin ikäryhmän palvelut kootaan yhdeksi hallintoalat ylittäväksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on, että toiminnan lähtökohtana ovat palveluiden käyttäjien tarpeet, eivätkä professiojohtoiset sektoroituneet rakenteet.
Toivottavasti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa riittää rohkeutta myös eri ammattiryhmien tehtäväkuvien ja työnjaon tarkistamiseen siten, että ne ovat palveluiden käyttäjän näkökulmasta järkeviä. Nyt on hyvä aika luopua vääränlaisesta professionaalisuudesta ja ”meillä on aina tehty näin” – toimintamalleista ja edetä kohti asiakaslähtöistä yhdessä tekemisen kulttuuria.
