Käsitteet sekaisin
Viime viikolla eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa hallituksen talouspolitiikasta ja Suomen talouden kehityksestä tuli selvästi esille, ettei tuottavuuden, vaikuttavuuden ja tehokkuuden käsitteitä ymmärretä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Liiketalouden käsitteitä ei voi sellaisenaan soveltaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon tai opetustoimeen. Pelkkien tuottavuuslukujen laskeminen voi johtaa harhaan ja pidemmällä tarkasteluvälillä jopa nostaa kustannuksia ja heikentää toimintojen vaikuttavuutta. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuuden lisäämisestä puhutaan paljon. Yhtä tärkeää olisi kuitenkin puhua vaikuttavuudesta. Vaikuttavuus tarkoittaa toiminnasta saatua hyötyä – esimerkiksi, tuliko potilas kokonaisvaltaisesti autetuksi vastaanotolla käydessään niin, ettei hänen tarvitse seuraavalla viikolla palata sinne uudelleen. Tuottavuus on panosten ja suoritteiden välistä suhdetta – esimerkiksi, miten monta potilasta lääkärin vastaanotolla käy tunnissa. Vaikuttavuuden ja panosten suhde on tehokkaan toiminnan edellytys ja tällaista tehokkuutta meidän on mahdollista parantaa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten nousu on osaltaan johtunut siitä, että säästöpäätöksiä on tehty ilman vaikuttavuuden arviointia. Pienellä viiveellä säästöpäätökset ovatkin aiheuttaneet toimintamenojen kasvua. Hyvänä esimerkkinä on ennaltaehkäisevien ja kuntouttavien toimenpiteiden laiminlyöminen. Kun kotihoidon työntekijät eivät ennätä tehdä kuntouttavaa hoitotyötä, ikäihmiset menettävät ennenaikaisesti toimintakykynsä ja joutuvat laitoshoitoon. Mikään ei ole niin kallista kuin laitoshoito. Kun neuvoloissa ei terveydenhoitajien työpareina ole perhetyöntekijöitä madaltamassa oikea-aikaisen tuen ja avun hakemisen kynnystä, perheiden tilanteet voivat kärjistyä liikaa ja perheet voivat ajautua lastensuojelun asiakkaiksi. Lastensuojelun toimenpiteet maksavat kunnille aina enemmän kuin perhetyöntekijöiden palkkaaminen.
Vaikka toiminnan tehokkuutta voidaan parantaa esimerkiksi hyödyntämällä terveysteknologiaa, telelääketiedettä ja sähköisiä palveluja, palveluja tarvitsevien määrän lisääntymisen myötä on kuitenkin epärealistista ajatella, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tai opettajien määrää voidaan tulevaisuudessa vähentää. Tällaiset puheet syyllistävät jo nyt ylityöllistettyjä sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetustoimen työntekijöitä.
