Kuulenko tahdon, kohtaanko tarpeen? Itsemääräämisoikeuden tukeminen hoitajan työssä

Itsemääräämisoikeus kuuluu ihmisen perusoikeuksiin, jonka turvaaminen hoitotyössä on keskeinen päämäärä. Muistisairaan ihmisen kohdalla ajatellaan liian usein, ettei hän pysty päättämään asioistaan itse. Ajattelu on käännettävä toisin päin. Lähtökohtana hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa on oltava ne asiat, joista ihminen edelleen voi päättää itse. Itsemääräämisoikeuden tarpeeton loukkaaminen voidaan ymmärtää kaltoinkohteluna.

Oleellista muistisairautta sairastavan itsemääräämisoikeuden toteutumiselle on osallisuuden korostaminen. Osallisuus edellyttää oman äänen kuuluviin saamista ja kuulluksi tulemista. Muistisairaan kohdalla, se voi tapahtua usealla eri tavalla:

1. Sairauden alkuvaiheessa normaalisti keskustellen ja sopien asioista. Keskeinen kysymys hoitotyössä onkin, kohtaanko aidosti ihmisen ja kuuntelenko hänen viestinsä? Haluanko tulla vaikutetuksi vai ainoastaan vaikuttaa?
2. Hoitotahdon avulla. Hoitotahdossa henkilö ilmaisee tahtonsa omasta hoidostaan ja hoivastaan. Pätevän hoitotahdon tekeminen edellyttää, että tekijä ymmärtää riittävällä tavalla hoitotahdon merkityksen ja sisällön. Tämän vuoksi hoitotahto on hyvä tehdä mahdollisimman ajoissa. Hoitohenkilökunta on velvollinen noudattamaan hoitotahtoa.
3. Elämäntarinatiedon tuntemisen avulla. Jokaisella on oltava oikeus elää oman elämäntarinansa mukaista elämää – myös muistisairaana. Jos elämäntarinaa ei tunneta, yksilöllisen hoidon toteuttaminen on vaikeaa. Kukaan ei ole sairautensa näköinen, jokainen on oman elämäntarinansa näköinen. Jos henkilökohtaista elämäntarinaa ei ole mahdollisuutta saada selville, muistisairaan henkilön ymmärtämisessä auttaa yhteiskunnan historian tunteminen. Jokainen meistä on myös oman historiallisen aikakautensa muovaama ja muokkaama. Esimerkiksi sota- ja pula-aika ovat jättäneet jälkensä sen ajan eläneisiin ihmisiin. Toisaalta on muistettava, että elämään voi tulla uusia sävyjä jopa muistisairauden loppuvaiheessa eli henkilön mielihyvän ja mielipahan lähteet voivat muuttua.
4. Omaisten ja läheisten kanssa yhteistyötä tehden. He voivat olla tulkkina elämäntarinan kertomisessa. On kuitenkin muistettava, että omaisen kertomus on hänen oma tulkintansa sairastuneen tarinasta, eikä se välttämättä ole sama tarina, jonka sairastunut itse kertoisi. Jos sairastunut on tehnyt edunvalvontavaltuutuksen, hoitotyöntekijät tekevät yhteistyötä omaisen kanssa valtuutuksen perusteella.
5. Sanatonta viestintä hyödyntämällä. Siinäkin vaiheessa, kun muistisairas ei kykene puhumaan tai ymmärtämään puhetta, hänen kanssaan voidaan olla vuorovaikutuksessa sanattoman viestinnän avulla. Henkilö voi nonverbaalisesti kertoa, mistä hän pitää ja mistä ei. On hyvä muistaa, että muistisairas viestii käyttäytymisellään aina jotakin. Hoitotyöntekijän on uskallettava kysyä, haluanko ymmärtää tämän viestin vai onko se mielestäni sairauden oire, esimerkiksi levottomuus, aggressiivisuus?

Muistisairaan henkilön hoitotyö on vaativaa työtä, joka edellyttää hyvää koulutusta, erityisosaamista, ammattitaitoa ja oikeaa asennetta. Vaativin osa tätä työtä on vuorovaikutus ja aito kohtaaminen.

Tiivistelmä puheesta: Sairaanhoitajapäivät 12.3.2015