Jokaisen oikeus hyvään elämään lähtökohdista riippumatta

Viranomaisilla, työnantajilla, koulutuksen järjestäjillä sekä varhaiskasvatuksen toimijoilla on lakiin perustuva velvollisuus edistää ihmisten yhdenvertaisuutta. Vaikka yhdenvertaisuudesta puhutaan paljon, ymmärretään se usein väärin. Yhdenvertaisuutta ei ole se, että kaikkia kohdellaan aina kaikissa tilanteissa samalla tavalla. Se on tasapäistämistä. Tosiasiallinen yhdenvertaisuuden toteuttaminen edellyttää jopa erilaista kohtelua. Esimerkiksi vammaisten yhdenvertaisuus tarkoittaa heidän auttamistaan ’samalle viivalle’ ei-vammaisten henkilöiden kanssa. Tämä tapahtuu positiivisen
erityiskohtelun kautta. Vammaispalvelut, kuten vammaisten kuljetuspalvelut tai henkilökohtainen apu, ovat usein välttämättömiä yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi. Valitettavan usein vammaiset kokevat, ettei heille myönnetä sellaisia palveluita, jotka mahdollistaisivat yhdenvertaisen osallisuuden yhteiskuntaan.

Yhdenvertaisuudesta puhuttaessa viitataan yleensä yhdenvertaisuuslaissa mainittuihin syrjintäperusteisiin, kun taas tasa-arvolla viitataan yleensä naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon. Mahdollisuuksien tasa-arvolla sen sijaan tarkoitetaan periaatetta kaikkien ihmisten yhtäläisistä edellytyksistä onnistua ja menestyä elämässä esimerkiksi taloudellisista ja sosiaalisista lähtökohdista huolimatta. Mahdollisuuksien tasa-arvosta puhuttaessa ei siis viitata syrjintäperusteisiin, vaan muihin elämän lähtökohtiin, joilla voi olla vaikutusta elämässä menestymiseen. Yhtäläisiä mahdollisuuksia luodaan aktiivisella toiminnalla, ei tasapäistämisellä. Esimerkiksi vähävaraisten perheiden lapsilla ei usein ole mahdollisuuksia osallistua maksulliseen harrastustoimintaan. Kunnan järjestelmällä maksuttomalla harrastustoiminnalla mahdollistetaan kaikkien lasten ja nuorten osallistuminen.

Yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja yhtäläisten mahdollisuuksien edistäminen tapahtuu käytännön toiminnassa eli esimerkiksi palveluissa, kouluissa ja päiväkodeissa, mutta myös poliittisissa päätöksissä. Poliittisen päättäjän olisi hyvä pohtia, edistääkö kaupungin tai hyvinvointialueen päätökset syrjinnän vaarassa tai esimerkiksi taloudellisesti heikossa asemassa olevien mahdollisuuksia hyvään elämään ja onnistumiseen vai tehdäänkö päätöksiä tasapäistämisen periaatteella. Tämä edellyttää päätösten ennakkovaikutusten arviointia sekä suunnitelmallista tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistämistä.

Joensuun kaupungilla on lain edellyttämät tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Sen lisäksi Joensuuhun on perustettu yhdenvertaisuustyöryhmä, joka koostuu eri toimijoiden edustajista. Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on lain edellyttämä työntekijöiden yhdenvertaisuutta edistävä suunnitelma, mutta viranomaiselta vaadittua yhdenvertaisuussuunnitelmaa vasta valmistellaan. Hyvinvointialueelle on SDP-ryhmän aloitteesta käynnistetty vammaispoliittista ohjelman laatiminen ja toivottavasti siinä huomioidaan yhdenvertaisuuden vaatimukset. Yhdenvertaisuuden edistämisessä ei
suunnitelmien laatiminen riitä. Sinne kirjattujen toimenpiteiden on oltava konkreettisia ja niiden toteuttamista on jatkuvasti seurattava myös päättäjien toimesta.

Mari Ojalammi
henkilöstöjohtaja

kuntavaaliehdokas (sd)

Merja Mäkisalo-Ropponen
P-K:n aluevaltuuston pj.

kunta- ja aluevaaliehdokas (sd)