Lieksan seniorimessujen avajaispuhe 10.10.2024
Jokaisella meillä on velvollisuus ja vastuu pitää huolta omasta hyvinvoinnistamme.
Olen nyt vuoden ollut eläkkeellä ja yritän muistutella päivittäin itselleni, että eläkkeellä ollessa tärkeä tehtävä on pitää omasta kunnosta huolta. Ei ole aina helppo asia muistaa – minulle, joka mieluummin lukisin kirjoja kuin kuntoilisin!
Vanhenemista ei voi estää, mutta vanhenemisprosessiin voi huomattavan paljon vaikuttaa elintavoilla – kuten liikunnalla, riittävällä unella, terveellisellä ruokavaliolla ja normaalipainoisuudella. Eduksi ovat myös tupakoimattomuus ja päihteettömyys sekä sosiaalinen aktiivisuus, aivojen aktiivinen käyttö ja optimistinen elämänasenne.
Hyvinvointialue, kunnat ja järjestöt – ja toki monet muutkin toimijat – yhdessä voivat luoda edellytyksiä terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiselle.
Monissa maissa on myös politiikan tasolla tunnistettu epäterveellisten elämäntapojen negatiivinen vaikutus kansanterveyteen ja myös kansantalouteen ja otettu käyttöön uudenlaisia lähestymistapoja pyrkiessä ratkaisemaan laajoja ja monelle eri sektorille kohdentuvia ongelmia ja haasteita. Tällaisia ovat esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen ja muu sosiaalinen epätasa-arvo tai vaikkapa ilmastonmuutos. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa aivan uudenlaisia terveys- ja hyvinvointiriskejä. Monien selvitysten mukaan toiminnan siiloutuminen heikentää tämän kaltaisten ongelmien vaikuttavaa ja tehokasta ratkaisua. Tämä näkyy ministeriöissä, alueilla ja kunnissa.
Yksi uudehko lähestymistapa siiloutumisen vähentämiseksi on ilmiöpohjaisuus ja ilmiöpohjainen budjetointi.
Ilmiöpohjaisuuden avulla pyritään vastaamaan kokonaisvaltaisemmin sekä organisaatio- ja budjettirajat ylittäen sellaisiin monimutkaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin tai ilmiöihin, jotka eivät ratkea minkään yksittäisen hallinnonalan tai toimijan omin toimin tai voimin.
Käytännössä ilmiöpohjaisessa budjetoinnissa sovitaan toimijoiden kanssa tietyn asian ympärillä yhteiset tavoitteet, tehdään selkeä työn- ja vastuunjako sekä päätetään samassa yhteydessä, millä resursseilla kukin taho on mukana toiminnassa. Myös toiminnan johtaminen ja jatkuva arviointi sekä talouden seuranta on sovittava ja kirjattava.
Käytännössä tämä on lähellä hankemaailman toimintatapaa, mutta tässä toiminta toteutuu virallisten budjettien ja budjetoinnin kautta – ei ulkopuolisena rahoituksena.
Toiminta lähtee liikkeelle ilmiön, johon halutaan muutosta, tunnistamisesta. Sitten kootaan yhteen eri tahojen edustajat, jotka lähtevät edellä kuvatun prosessin mukaan toimimaan. Tämä kannustaa myös pohtimaan, miten ilmiötä lähestytään uusien näkökulmien kautta. Esimerkiksi kulttuurin ja taiteen terveys- ja hyvinvointivaikutuksista on paljon tutkimuksellista näyttöä, mutta tutkimustieto ei ole riittävästi siirtynyt käytäntöön. Kunnan kulttuuritoimella, järjestöillä ja kulttuurialan ammattilaisilla on paljon annettavaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tästä puheessani hiukan myöhemmin lisää!
Ilmiöpohjainen budjetointi auttaisi myös kuntien, hyvinvointialueen ja järjestöjen yhdessä tekemisen konkretisoimisessa.
Yhdessä tekeminen ei ole ainoastaan mahdollisuus. Lainsäädäntö velvoittaa tähän yhteistyöhön!
Lainsäädännön mukaan terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä ennaltaehkäisevä työ tulee tehdä kuntien, järjestöjen ja hyvinvointialueen yhteistyönä. Mikään taho ei sitä voi yksin hoitaa. Esimerkiksi laissa hyvinvointialueesta todetaan, että hyvinvointialueen ja alueen kuntien on neuvoteltava vähintään valtuustokausittain tehtäviensä hoitamiseen liittyvästä yhteistyöstä, tavoitteista ja työnjaosta. Näissä neuvotteluissa sovitaan yhteistoimintarakenteista, toimintamalleista sekä tiedonkulusta. Näitä neuvotteluja on käyty myös Pohjois-Karjalassa ja ilokseni olen huomannut, että yhteinen tahtotila hyvinvointialueella ja suurimmalla osalla kunnista on terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Lainsäädäntö velvoittaa myös kuntia ja hyvinvointialueita edistämään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia. Tässä puhutaan siis esimerkiksi järjestöavustuksista.
Vaikka olemme hyvinvointialueella taloudellisesti nyt hankalassa tilanteessa, järjestöavustuksia emme leikkaa, jos toiminta-avustuksella tuetaan hyvinvointialueen perustehtävän toteutumista.
Keskeisimmät kunnan ja hyvinvointialueen yhteiset tehtävät ja palveluketjut on määritelty yhdyspintatehtäviksi. Enää ei puhuta rajapinnoista, sillä rajoilla on helppo heittää asiat rajan toiselle puolelle ja toisten vastuulle.
Hyvinvointialueet ja kunnat ovat nyt suuressa murrosvaiheessa, ja se vaatii paljon tulevaisuusviisautta eli kykyä, taitoa ja uskallusta katsoa tarpeeksi kauas. Hyvinvointialueita, kuntia ja monia järjestöjä yhdistää yhteinen tavoite – ihmisten hyvinvointi – ja siksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä ennaltaehkäisevässä toiminnassa on rakennettava yhteinen toiminta-areena ja päästävä pois ns. osaoptimoinnista.
Mitä on osaoptimointi?
Osaoptimointi on ilmiö, jossa yksittäinen toimija varmistaa oman hyödyn ottamatta huomioon koko järjestelmän kannalta parasta ratkaisua. Osaoptimoinnin riski on olemassa, kun esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, omaishoitajien jaksamisen tukeminen tai lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelut jakautuvat kunnan ja hyvinvointialueen vastuille. Mikäli jompikumpi (tai joku) toimija ei omia kustannuksia säästääkseen tarjoa näihin riittävän laadukkaita palveluja, aiheutuu lisäpalvelujen tarvetta ja kokonaiskustannusten kasvua joka tapauksessa julkisen sektorin vastattavaksi. Samoin, jos ei osata hyödyntää järjestöjen ja kolmannen sektorin osaamista osana tätä kokonaisuutta, voi käydä yhtä huonosti.
Järjestöissä olevaa osaamista ja asiantuntijuutta ei ole vara menettää, sillä ilman järjestöjä moni ihminen jää vaille tarvitsemaansa apua. Järjestöissä on myös paljon sellaista tietoa ja osaamista, mitä missään muualla ei ole. Olenkin äärettömän huolestunut maan hallituksen päätöksistä leikata valtavan suuri summa järjestöjen toimintaedellytyksistä.
Nyt tarvitaan rohkeutta uudistaa toimintaa!
Valitettavasti niukkuus usein kaventaa ajattelua ja estää luovuutta. Nyt elämme taloudellisen niukkuuden aikaa ja tämän takia hyvinvointialueet, kunnat ja järjestötoimijat joutuvat tekemään päätöksiä kulujen kuriin saamiseksi ja riskinä on, että kuluja leikataan miettimättä siitä seuraavia vaihtoehtoiskustannuksia. Väärällä tavalla ja vääristä asioista säästäminen voi tulla erittäin kalliiksi ja siksi tulisi uskaltaa investoida terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja siihen panostaminen on kustannusvaikuttava tapa toimia ja saada tulevaisuuden sosiaali- ja terveysmenoja kuriin.
Pari esimerkkiä
Otan seuraavaksi esimerkiksi ikäihmisistä ja omaishoidosta, vaikka terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on tärkeää kaikissa ikäryhmissä.
Ikäihmisten kohdalla on kysymys siitä, miten tuetaan ja lisätään toimintakykyisyyttä ja estetään esimerkiksi liian aikaisin ympärivuorokautiseen hoitoon ja hoivaan joutuminen. Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella ikääntyneiden palveluissa korostetaan erityisesti arjen kuntoutusta eli kaikkea sitä, mitä arjessa tapahtuu ja miten yhdessä ollaan. Tärkeää on, että hoitotyöntekijät osaavat ja heillä on mahdollisuus tukea jokaisessa ihmisessä olevia voimavaroja. Tämän kaltainen toimintatapa tulee olla hoitotyön ydintä kaikissa ikäihmisten palveluissa.
Arjen kuntoutus on kuitenkin muutakin. Sen lähtökohtana on yksilöllisen elämäntarinan kunnioittaminen ja arvostaminen. Ihmisen elämä ei ala siitä, kun hän tulee palvelujen piiriin tai kun hän tarvitsee apua ja tukea arjessa. Hänen tulee voida jatkaa täällä oman elämäntarinansa näköistä elämää ja toisaalta hänelle tulee suoda mahdollisuuksia saada myös uudenlaisia kokemuksia ja elämyksiä. Esimerkiksi kulttuuri ja taide eri muodoissaan voi tuoda monenlaista uutta elämään.
Olen omassa työssäni aina korostanut tutkimusnäyttöön perustuvaa toimintaa, ja meillä on selkeää ja kiistatonta tutkimusnäyttöä siitä, että esimerkiksi säännöllinen ulkona liikkuminen on tehokkaimpia tapoja estää ikäihmisiä raskaiden palvelujen pariin liian aikaista joutumisesta. Eikä tämä tarkoita mitään hikiliikuntaa, vaan jo kaupassa käyminen, tavallinen ulkona liikkuminen tai kulttuuritapahtumissa pistäytyminen pitävät ihmisen toimintakykyisenä ja terveempänä. Ja näillä samoilla keinoilla voidaan tutkimusten mukaan ennaltaehkäistä myös muistisairauksia ja hidastuttaa niiden etenemistä. Nyt tulee löytää luovia ja uusia keinoja, miten tämä mahdollistuu niidenkin henkilöiden kohdalla, jotka eivät syystä tai toisesta pääse yksin ulkoilemaan, kauppaan tai kulttuuritapahtumiin. Kaikki toimet eivät voi olla hyvinvointialueen vastuulla.
Liikunnan terveysvaikutuksista puhutaan enemmän, mutta viime vuosina on ilmestynyt runsaasti tutkimusnäyttöä myös kulttuurin ja taiteen terveys- ja hyvinvointivaikutuksista. Tutkimusten mukaan kulttuuria harrastavat elävät
pidempään ja elävät myös terveempinä kuin kulttuuria harrastamattomat. Kulttuurin harrastaminen saa ihmiset myös liikkeelle ja lisäksi kulttuurin ja taiteen avulla ihmiset kokoontuvat yhteen ja se on yksinäisyyden vähentämisessä tärkeää. Yksinäisyyden väitetään olevan uusi kansansairautemme ja se tappaa enemmän kuin sydän- ja verisuonisairaudet.
Kulttuuria ja taiteen eri muotoja voidaan hyödyntää vaikuttavasti myös hoidossa, hoivassa, kuntoutuksessa ja terapiassa. Sosiaali- ja terveysalan vaikeassa työvoimapulassa, olisi syytä huomioida myös kulttuurialan toimijoiden mahdollisuus työskennellä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyössä.
Viestini onkin; Nyt on saatava kulttuurihyvinvointi kunniaan.
Sekä laki kuntien kulttuuritoimesta että liikuntalaki määrittävät, että kulttuuripalvelut kuuluvat kaikille kuntalaisille, myös esimerkiksi kotihoidon asiakkaille ja ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa oleville eri ikäisille ihmisille. Tämä ei toteudu, ellei hyvinvointialueella panosteta esimerkiksi kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoivassa olevien ikäihmisten kulttuuri- ja liikuntapalveluihin tai jos kunnat eivät toimi yhteistoiminnassa hyvinvointialueiden kanssa. Lisäksi yhteistyö on saatava toimimaan myös järjestöjen kanssa, sillä siellä on paljon annettavaa kulttuurihyvinvointityöhön.
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen ’Ikämiehille hyvinvointia kulttuurista’ – hanke (IHKU) on hyvä esimerkki siitä, miten etsivän työn avulla saadaan ikämiehiä liikkeelle sekä osallistumaan ja innostumaan myös kulttuurista. Hankkeen avulla on tavoitettu runsaasti myös yksinäisiä syrjäseuduilla asuvia Ikämiehiä, joiden kokemuksellinen yksinäisyys ja elämänlaatu ovat parantuneet. Tämän hankkeen tuloksista voidaan oppia eri tahoilla.
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on ikääntyneiden asumisen yksiköiden henkilöstörakennetta monipuolistettu ja lisätty mm. erilaisia viriketyöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia sekä kuntoutuksen ammattilaisia. Viriketyöntekijä on lainsäädännössä esiintyvä termi, mutta toivoisin sen muuttamista esimerkiksi yhteisö- tai kulttuuriohjaajaksi. Itse en haluaisi ikääntyneenä osallistua viriketoimintaan, mutta erilaisiin harrastuksiin ja kulttuuritapahtumiin osallistun mielelläni.
Toivottavasti kulttuuri ja taide löytävät oman paikkansa pysyvänä toimintana kaikissa ikäihmisten palveluissa. Tämä ei onnistu ilman yhdessä tekemistä!
Toinen hyvä esimerkki yhdessä tekemisen välttämättömyydestä on omaishoitajien jaksamisen edistäminen. Tässä tarvitaan sekä hyvinvointialuetta, kuntia että järjestöjä. Jokaiselle on oma tärkeä roolinsa siinä, että omaishoitajat jaksavat tehdä tätä tärkeää työtä. Tämä sopisi erinomaisesti myös ilmiöpohjaisuuden ja ilmiöpohjaisen budjetoinnin pilotointihankkeeksi.
Paljon hyvää on tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemistä ja yhdessä tekemisessä on voimaa! Tämä messupäivä on erinomainen esimerkki yhdessä tekemisen voimasta.
