Miina Sillanpää – kansalaisvaikuttaja – tilaisuudessa pitämäni puheenvuoro Joensuun Työväentalolla 8.10.2024 (TSL-viikon tilaisuus)
Miina Sillanpään, kansalaisvaikuttamisen ja järjestöjen liputuspäivä 1.10
1.10 vietettiin Miina Sillanpään ja samalla myös kansalaisvaikuttamisen sekä järjestöjen päivää. Sisäministeriö on jo vuodesta 2016 antanut tälle päivälle liputussuosituksen. Päivän tarkoituksena on muistaa Miina Sillanpään elämäntyötä ja samalla nostaa esille kansalaisvaikuttamisen merkitystä yhteiskunnassa. Tänä vuonna tämä päivä on ensimmäisen kerran virallinen liputuspäivä. Miina Sillanpää saa siis toisena suomalaisena naisena Minna Canthin jälkeen oman liputuspäivänsä.
Tässä puheessani kerron lyhyesti Miinan elämäntarinasta ja hänen tärkeinä pitämistään asioista, mutta haluan tuoda myös esille sen, mitä Miina Sillanpää sanoisi kenties tänä päivänä. Minä olen tutustunut Miinaan Miina Sillanpään Säätiön hallituksessa ja viime vuosina sen puheenjohtajana. Voin todeta, että Miina on minun idolini ja esikuvani.
Vuonna 1866 syntyi keskelle katovuosien Wilhelmiina Riktig, joka tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä Miina Sillanpää. Köyhässä Sillanpään torpassa Jokioisilla asui Miinan lisäksi äiti Leena, isä Juho sekä Miinan kahdeksan sisarusta. Köyhyys pakotti lapset töihin jopa viisivuotiaina. Miinakin meni paimeneen, auttoi lastenhoidossa ja oli äidin apuna kotona.
Miina kävi lapsena muutaman vuoden kiertokoulua ja oppi lukemaan 6-vuotiaana. Palkkatyöhön Miina lähti 12-vuotiaana Forssan puuvillatehtaaseen. Siellä tehtiin 12-tuntisia työpäiviä. Näin Miinakin joutui tekemään ja työskentelemään. Lapsetkin tekivät töitä myös yöaikaan. Yövuorojen aikaan lapset kuitenkin pääsivät päivisin käymään tehtaan koulua.
Puuvillatehtaalla Miina sairasteli ja siksi hän siirtyi veljiensä perässä naulatehtaalle töihin, mutta vuonna 1884, – 18- vuotiaana – Miina sai mahdollisuuden lähteä Porvooseen piiaksi. Piikavuodet Porvoossa kasvattivat Miinasta yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneen nuoren naisen.
1900-luvun taitteessa eri ammattialat alkoivat järjestäytyä vaatien joukkovoimalla muutosta kehnoihin työoloihinsa. Näin toimivat myös piiat, joiden johtajahahmoksi Miina Sillanpää pian nousi. Hän sai liikanimen ”piikakenraali”, mikä kuvaa hänen merkitystään palvelijattarien ja työväenluokan naisten äänen kannattajana. Miinan tavoitteena oli työväenluokan elämänlaadun kohottaminen sekä ikä- ja sukupuolineutraali, tasa-arvoinen yhteiskunta.
Miina Sillanpää liittyi Sosialidemokraattiseen Naisyhdistykseen vuonna 1904, jolloin hänestä tuli samalla puolueen jäsen. Vuonna 1907, kun naiset saivat ensi kertaa äänestää ja asettua ehdolle, valittiin Miina eduskuntaan yhtenä 19:sta Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäisistä naiskansanedustajista. Eduskunnassa hän työskenteli yhteensä 38 vuotta. Vuonna 1948, ollessaan 81-vuotias, hän jätti pitkän työnsä kansanedustajana. Neljälle vuosikymmenelle ulottuva edustajuus kulkee halki Suomen historian vaiheiden itsenäistymisestä sotavuosien kautta hyvinvointivaltion syntyaikoihin.
Miina Sillanpää puolusti eduskunnassa aina heikoimmassa asemassa olevia
Miina perusti Suomeen Ensikodit. Unelma Ensikodista kulki Miinan mukana aina vuoden 1907 valtiopäivistä alkaen, jolloin hän nosti asian ensi kerran päivän valoon. Hänet yritettiin eduskunnassa vaientaa, mutta hän totesi kylmän viileästi: ”Jospa minä kumminkin käytän tämän puheenvuoron.” Monissa muissakin asioissa Miina kohtasi vastustusta ja vaientamisyrityksiä, mutta sitkeästi hän aina puolusti heikoimmassa asemassa olevia.
Vuosikymmenien päästä toteutunut Miinan haaveiden Ensikoti tarjosi alusta alkaen avioliiton ulkopuolelle syntyville lapsille ja heidän äideilleen tukea ja opastusta, jottei yksikään äiti joutuisi luopumaan lapsestaan. Miina totesi: ”Pelastamalla äiti pelastetaan lapsi” ja toisaalta hän sanoi myös: ”Jokainen lapsi on pelastettava elämälle.”
Miinasta tuli myös Suomen ensimmäinen naisministeri vuonna 1926. Ministerinä ollessaan Minna Sillanpää kiersi ympäri Suomea ja toi esille eduskunnassa huomaamiaan vanhustenhoidon sekä lasten ja nuorten koulutuksen puutteita. Myös lastenkotien ja lastensuojelun tilanne oli heikko. Valitettavasti samoja ongelmia on edelleen, kun kilpailutukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa hoitovaihtoehdot päätetään sen perusteella, kuka hoitaa halvimmalla.
Jos Miina eläisi nyt, hän varmasti vastustaisi sosiaaliturvan leikkauksia, erityisesti sellaisia, jotka johtavat lapsiperheköyhyyden kasvuun. Lapset olivat Miinalle erityisen tärkeitä ja hän muistuttaisi, että seuraaville sukupolville velan jättämisestä puhuttaessa, pitäisi puhua taloudellisen velan lisäksi
-ilmastovelasta
-osaamis- ja koulutusvelasta ja
-köyhyysvelasta.
Hän sanoisi, että nyt pitäisi oppia 1990-luvun lamasta, ettei samoja virheitä tehtäisi uudestaan. Sen laman seuraukset näkyvät edelleen yhteiskunnassa ylisukupolvisena huono-osaisuutena. Miina puolustaisi hyvinvointivaltiota ja sen tavoitteita eli sitä, että hyvä kuulu kaikille – ei vain joillekin. Tämä kulttuuri on nyt valitettavasti murenemassa ja siksi Miina puolustaisi myös syrjimättömyyttä, yhdenvertaisuutta ja monikulttuurisuutta.
Hän vastustaisi työlainsäädännön heikentämistä, erityisesti niitä heikennyksiä, jotka iskevät pahiten naisvaltaisiin aloihin. Näitä ovat muun muassa ehdotukset ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta ja ehdotus siitä, ettei valtakunnansovittelija saisi koskaan tehdä sovintoesitystä työehtoriidoissa korkeimmista palkankorotuksista kuin muutama vientiala on sopinut. Tämä pakottaisi naisvaltaiset alat ikuiseen palkkakuoppaan.
Hän puhuisi myös digisyrjäytymisestä, sillä kaikkien osallisuus oli hänelle tärkeää. Hänelle tärkeää olisi myös puolustaa alustatalouden työntekijöitä, jotka jäävät nyt monien työelämäoikeuksien ulkopuolelle.
Toisaalta Miina oli myös sovittelija ja hän totesi, että ”neuvotteluista ei saa koskaan lähteä ovet paukkuen, vaan ovi on jätettävä raolleen.” Tämä edellyttää vuorovaikutusta ja luottamusta. Hän surisi vuorovaikutuksen tasoa ja ihmettelisi, miten yhteiskunnallinen luottamus on näin suuresti horjumassa.
Mitä muuta Miina Sillanpää sanoisi ja tekisi 2023?
Yhteenvetona voidaan todeta, että Miina Sillanpää oli rohkea edelläkävijä ja kansalaisvaikuttaja, jonka työn jälki näkyy vielä nykyisinkin monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Erityisesti heikossa asemassa olevien ryhmien, kuten palvelijattarien, naisten, vanhusten ja yksinhuoltajaäitien aseman parantaminen oli hänelle tärkeää. Miina Sillanpää oli tienraivaaja tasa-arvoon ja kansalaisvaikuttamiseen. Sivistyksen ja yhdenvertaisuuden edistäminen olivat hänelle sydämenasia. Hän on esimerkiksi todennut: ”Jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen.” Tämän tavoitteen toteutuminen on edelleen kesken.
Kansalaisvaikuttaminen on demokratian ydintä ja siksi sitä on niin tärkeä puolustaa. Erilaisten äänien on tultava kuulluksi yhteiskunnassa ja tämän varmistamisessa esimerkiksi järjestöt tekevät arvokasta työtä. Järjestöjen toiminnan turvaaminen on tärkeä asia myös tulevaisuudessa. Demokratia edellyttää myös toisten ihmisten ja mielipiteiden kunnioittamista. Eri mieltä saa ja pitää olla, kriittisyys ja kyseenalaistaminen kuuluvat aina demokratiaan. Vapaan keskustelun kautta ihmiset voivat oppia toinen toisiltaan.
Sananvapautta rajoittaa vain se, että ilmaistut mielipiteet ja näkemykset eivät saa tarkoituksellisesti johtaa harhaan eivätkä vahingoittaa toisia. Sananvapaus voi toteutua vain silloin, kun ihmiset harkitsevat sanojaan ja pidättäytyvät tarkoituksellisesti loukkaamasta toisia. Suvaitsevaisuus on yhteiskuntarauhan välttämätön tae. Suvaitsevaisuus mahdollistaa tasa- arvoisen yhteistoiminnan ja keskustelun eri tavoin ajattelevien kanssa.
Olen melko varma, että Miina Sillanpää puhuisi tänä aikana – ja erityisesti tänä aikana – tämän asian tärkeydestä. Valeuutiset ja epäasiallinen käyttäytyminen, erityisesti somessa, uhkaavat demokratian toteutumista.
Miina Sillanpää puhuisi myös kiitoksen voimasta. Hän on sanonut: ”Jokaiselle ihmiselle tekee hyvää, kun hän saa nähdä ja kuulla, että sydämen halulla tehty työ saa vastakaikua ja ymmärtämystä osakseen”. Tätä ajatusta voimme vaalia tänäänkin, sillä myönteinen palaute ja toinen toistemme tukeminen saavat aikaan jaksamista ja hyvinvointia.
On hyvä muistaa, että tämän päivän hyvät teot ja saavutukset ovat saaneet alkunsa jo kauan aikaa sitten. Siksi on tärkeä jatkaa sitä työtä oikeudenmukaisemman maailman puolesta, joka on alkanut jo ennen meitä ja jatkuu meidän jälkeemmekin. Miina Sillanpää on opettanut, ettei luovuttaa saa, vaikkei kaikki heti onnistuisi. Vastoinkäymiset eivät häntä lannistaneet ja hän totesikin: ”Ei koskaan saa sanoa minä en osaa, vaan vaikeimmissakin tilanteissa pitää sanoa minä yritän.”
Miina Sillanpää oli erittäin tulevaisuusviisas ja tulevaisuususkoinen ihminen. Ilman tulevaisuususkoa hän ei olisi pystynyt saamaan sitä valtavan suurta yhteiskunnallista kehitystä ja muutosta aikaan tärkeiksi pitämissään asioissa. Miina oli ennakkoluuloton ja rohkea ja sitä juuri tulevaisuuden rakentaminen edellyttää: kykyä kuvitella sellaista, mitä ei vielä ole ja nähdä sellaista, mikä ei vielä näy. Tähän sisältyy myös tulevaisuuden kannalta tärkeä sana toivo.
Toivo tunnetilana on erityisen merkityksellinen asia silloin kun elämme epävarmoja aikoja. Toivo auttaa näkemään mahdollisuuksien maailmaan.
Nyt epävakaassa maailmassa ja myös omassa yhteiskunnassamme tarvitaan luovuutta nähdä myönteisiä mahdollisuuksia ja toivoa paremmasta. Nyt on myös oltava kykyä miettiä, mistä vanhasta voi ja kannattaa luopua, jotta saadaan tilaa jollekin uudelle. Toisaalta on osattava myös pitää kiinni niistä tärkeistä asioista, joista emme missään tilanteessa halua luopua. Poikkeukselliset ajat ovat tarjonneet kautta historian ihmiskunnalle mahdollisuuden positiiviseen suunnanmuutokseen ja tämä nytkin toivoa
herättävä ajatus.
Toivon taustalla on luottamus
Suomalaisen yhteiskunnan resilienssi eli kriisin kestävyys ja usko tulevaisuuteen ja muutoksen mahdollisuuteen on pitkälti perustunut siihen luottamukseen, että yhteiskunta pitää huolen kaikista eikä ketään jätetä oman onnensa nojaan.
Eriarvoisuuden kasvu ja päätöksenteosta vieraantuminen heikentävät luottamusta ja kykyä kohdata muutos oppimisprosessina ja mahdollisuutena. Osallisuuden ja osallistumisen kokemus oppimisprosessissa on merkittävä.
Miina Sillanpää oli oman aikansa toivon tuoja – erityisesti heikoimmassa asemassa oleville kansalaisille. Miina myös muutti paljon maailmaa – ja mekin voimme muuttaa! Jokainen erikseen, mutta vielä enemmän yhdessä.
Olen erittäin iloinen, että lopultakin tämä ihmisyyden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolustaja on saanut vakiintuneen liputuspäivänsä. Sitä kannattaa juhlia!
