Elämäntarinat hyvän hoidon kivijalkana
Arkipäivän puhetta kuunnellessa selviää tarinallisuus inhimillisenä ominaisuutena ja elämisen perusrakenteena. Hetken kuunneltuaan huomaa, että ympäröivä puhe jäsentyy erilaisiksi tarinoiksi.
Elämäntarina-ajattelussa korostuvat yksilölliset sävyt, kokemukset ja muistot eletystä elämästä. Olemme ihmisinä eletyn elämämme hiomia ja menneiden vaiheiden kautta olemme keränneet eväitä tulevaisuuttamme varten. Jokainen elämäntarina on yhtä arvokas ja merkityksellinen, oli se minkä sisältöinen tahansa. Elämäntarina koostuu lukuisista pienemmistä osatarinoista, kertomuksista, joista jotkut pitävät sisällään tietyn elämänvaiheen, pienen tuokion tai muiston, joka jollain merkittävällä, tunteisiin liittyvällä tavalla on jäänyt mieleen.
Elämäntarina on kokemuksellinen prosessi, johon ihminen antaa persoonallisuutensa välityksellä omia merkityksiään. Yksittäisen ihmisen tarinassa ovat tärkeitä ne valinnat, joita hän eri elämäntilanteissa tekee tietoisesti tai tiedostamattomasti. Veikko Lavin laulun sanoin jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokaisesta meistä voisi kirjoittaa kirjan: jännittävän, mielenkiintoisen, uskomattoman ja erilaisen tarinan. Tarina ei synny luettelemalla vain vuosilukuja ja tapahtumia. Tarinaan tarvitaan tunteita, merkityssisältöjä ja erilaisia vivahteita. Jokainen tarina on oma yksilöllinen seikkailukertomuksensa, joka voi herättää omia henkilökohtaisia muistoja kuulijoissa tai se voi olla opettavainen tarina toisille.
Tarinallisuus on mukana persoonallisen identiteetin muodostumisessa. Tärkeintä siinä ei ole elämänkokemusten sisältö sinänsä – ts. onko lapsuuden koti ollut taloudellisesti ja sosiaalisesti köyhä vai rikas – vaan kokemusten sävy. Tarinallisen sävyn perusulottuvuuksia ovat optimismi ja pessimismi. Optimistisen perussävyn omaava ihminen muovaa sisäisesti tarinaansa sen oletuksen pohjalta, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin. Pessimistisesti orientoitunut uskoo hyvienkin asioiden olevan vain tilapäisiä ilmiöitä. Vaikka nämä persoonallisuuden pohjavireen juuret ovat syvällä lapsuuden kokemuksissa, persoonallisuus voi voimakkaiden kokemusten – esimerkiksi erilaisten kriisien – kautta muuttua. Kriisit ovatkin elämäntarinassa usein tärkeitä käännekohtia.
Yksilöllisten tapahtumien ja elämänkriisien lisäksi yhteiskunnan historiallinen kehitys vaikuttaa jokaisen elämään. Historia tarkoittaa ilmiöiden liittämistä niiden synty- ja kehitysyhteyksiin. Yksittäisten ihmisten yksilölliset kokemukset ovat sidoksissa sekä toisiinsa että suurempiin yhteiskunnallisiin ja maailmanlaajuisiin kokonaisuuksiin. Eri sukupolveen syntyneitä ihmisiä ei voi koskaan täydellisesti ymmärtää. Siinä suhteessa käsite ”sukupolvien välinen kuilu” on perusteltu. Esimerkiksi ilman historian tietoista opiskelua nuoren hoitajan voi olla hyvin vaikea ymmärtää aikaisempien sukupolvien kokemusmaailmaa ja käsityksiä tästä päivästä.
Erik H. Eriksson kehitysteorian mukaan vanhuuden kehitystehtävä on tehdä eletystä elämästä inventaario, ikään kuin panna ”elämäntarinan palaset paikalleen.” Vanhuudessa ihminen tarkastelee aktiivisesti omaa elämäänsä, rakentaa mielekästä kokonaisuutta ja luo erilaisille tapahtumille merkityksiä.
Oman elämäntarinan palasten paikalleen laittamisessa muisteleminen on keskeinen asia. Muistelemisen avulla on mahdollista sitoa yhteen mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus. Muisteleminen tuottaa myös uusia muistoja – sekä muistelijalle että kuulijalle. Muistelemisessa kulkevat limittäin muistikuvat, todelliset kokemukset ja haaveet. Muistellessa yksittäisten tapahtumien ketju punoutuu yhteen ja liittyy osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta.
Ihminen voi muistella yksinkin, mutta on monia asioita, jotka tarvitsisivat kuuntelijaa. Hyvien asioiden muisteleminen ja kuulluksi tuleminen tuottavat mielihyvää. Vaikeita asioita ei ole koskaan liian myöhäistä käsitellä. Ihminen voi missä ikävaiheessa tahansa palata menneisiin asioihin ja kokemuksiinsa sekä selvittää kesken jäänet kriisit ja vaikeudet.
Muistisairautta sairastavalla on samanlainen tarve tehdä eletystä elämästään inventaariota, mutta hän tekee tätä enemmän mielikuviensa ja niihin liittyvien tunteidensa varassa. Eletyn elämän varrelta voi nousta mieleen erilaisia läpikäymättömiä tunteita – sekä positiivisia että negatiivisia, joiden kohteeksi omainen tai hoitaja voi joutua. Näitä tunteita ei saisi torjua tai mitätöidä, sillä muistisairaallakin on oikeus tehdä kehitystehtäväänsä liittyvää elämän inventaariota. Omainen ja hoitaja toimivat ikään kuin venttiileinä, jonka avulla tunteiden ulospääseminen mahdollistuu. Tunteiden alkuperäinen kohde voi olla aivan toinen henkilö tai tilanne elämäntarinan varrelta. Tunteiden käsittely on syystä tai toisesta jäänyt aikoinaan kesken, jonka vuoksi henkilöllä on nyt tarve tunnetasolla palata näihin menneisyyden asioihin. Esille tulevat tunteet eivät välttämättä liity lainkaan tähän hetkeen tai paikalla oleviin henkilöihin, mutta joku tässä hetkessä (tuttu murre, tietty laulu, äänen sävy tmv.) tuo tietyn muiston/tunteen mieleen. Olivatpa esille nousseet tunteet mitä tahansa, niiden ilmaiseminen on myönteistä. Jos mahdollista, niistä olisi hyvä keskustellakin. Tunteiden hyväksymistä voi ilmaista myös sanattoman viestinnän avulla, esimerkiksi kädestä pitämällä tai halaamalla.
Merja Mäkisalo-Ropponen
Muistiliitto ry:n puheenjohtaja
