Puheeni Miina Sillanpään patsaalla 5.6 2023

Hyvät ystävät!
Viime vuonna pidin täällä patsaalla puheen tulevaisuusviisaudesta. Tänään haluan sanoa muutaman sanan menneisyydestä, sillä tulevaisuusviisauteen kuuluu myös menneisyyden ymmärtäminen. Haluan jakaa kanssanne tarinan, joka kertoo tämän patsaan historiasta. Voi olla, että tarina on jo monelle tuttu, mutta meidän kaikkien on hyvä palauttaa asia mieleen tänä tärkeänä vuonna, kun Miina Sillanpää saa ensimmäisen kerran virallisen liputuspäivän 1.10. Miina Sillanpään Seuralla on merkittävä osuus sekä tämän patsaan tänne saamisessa, että liputuspäivän virallistamisessa.
Tätä patsashanketta toteuttamaan perustettiin v. 1963 Miina Sillanpään Seura ry, jonka puheenjohtajana toimi kansanedustaja Sylvi Siltanen. Aluksi ajateltiin, että patsas saataisiin valmiiksi Miina Sillanpään syntymän 1OO-vuotisjuhliin vuonna 1966. Patsaan sijoituspaikka- ja rahoituskysymykset vaativat kuitenkin toimenpiteitä siten, että vasta 29.12.1965 pitämässään kokouksessa seuran johtokunta uskalsi julistaa kutsukilpailun muistomerkin aikaansaamiseksi. Patsaan rahoitusta varten käynnistettiin koko maassa keräys, joka toteutettiin 1.9.1965–31.8.1966. Keräyslistoja painatettiin 6000 kappaletta. 214 maalais-, kauppala- ja kaupunkikuntaan lähetettiin ”kerjuukirje” toivomuksella, että vuoden 1966 talousarvioon kunta varaisi määrärahaa patsasta varten. Jo syksyllä 1964 oli myös eduskunnalle jätetty raha-asia aloite määrärahan osoittamisesta vuoden 1965 tulo- ja menoarvioon muistomerkin saamiseksi pääkaupunkiin. Eduskunta hyväksyi 30 000 markan määrärahan tähän tarkoitukseen. Myös Osuustukkukaupan kanssa neuvoteltiin myyntiartikkelista, jonka tuotosta osa voitaisiin osoittaa patsaan rahoittamiseen. Vuoden 1965 lopulla tällaiseksi myyntituotteeksi hyväksyttiin täys-Columbia -kahvi. Kahvipaketit oli varustettu punaisin M.S. -tunnuksin. Jokaisesta myydystä kahvikilosta patsasrahasto sai 15 penniä.

Hyvät ystävät;
Miina Sillanpään seuran perustavassa kokouksessa oli yksimielisesti päätetty pyytää professori Wäinö Aaltosta tekemään patsaan. Professori oli sitä mieltä, että patsaan suunnitteluun voidaan mennä vasta sitten, kun paikka on tiedossa. Seura halusi saada paikan Eläintarhanlahden rannalta uuden virastotalon edestä. Tähän ei kaupunkisuunnittelulautakunta voinut suostua, vaan suositteli Puijon puistikkoa.
Sitä taas ei seura katsonut riittävän keskeiseksi paikaksi, vaan toivoi patsasta sijoitettavaksi esim. Paasipuistoon. Ylipormestari piti ajatusta sopivana ja niin tehtiin uusi paikka-anomus. Kaikki tämä suunnittelu oli vienyt aikaa yli vuoden, ja professori Aaltosen terveys oli tänä aikana heikentynyt. Johtokunta katsoikin asialliseksi kääntyä vuoden 1965 alkupuolella kuvanveistäjä Kalervo Kallion puoleen, joka oli halukas tekemään patsaan Paasipuistikkoon. Johtokunta hyväksyi hänen patsasluonnoksensa ja tarjouksensa sekä teki päätöksen tilauksen tekemisestä 2.11.1965.
29.12.1965 johtokunta kuitenkin kumosi kaksi kuukautta aikaisemmin tekemänsä päätöksen ja päättikin järjestää kutsukilpailun patsaan aikaansaamiseksi. Kutsu lähetettiin Kalervo Kalliolle (joka ei ottanut tehtävää vastaan), Essi Renvallille, Eino Räsäselle, Viljo Savikurjelle ja Aimo Tukiaiselle. Kutsukilpailu päättyi 18.5.1966. Määräaikaan mennessä jätettiin kuusi luonnosta neljältä taiteilijalta. Palkintolautakunta suositteli ensisijaisesti toteutettavaksi teoksen nimeltä ”Soihtu”. Seuran johtokunta käsitteli asiaa kolmessa kokouksessa ja lopullinen ratkaisu tapahtui äänestyksessä äänin 7–2. Niinpä patsas päätettiin tilata palkintolautakunnan ensisijaisen suosituksen mukaan kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen luonnoksen pohjalta. Sopimuksen mukaan patsaan oli oltava valmiina toukokuun 1967 loppuun mennessä. Patsaan kokonaiskulut olivat 91 500 markkaa. Patsaan paljastustilaisuuden, kansalaisjuhlan, illallisten ja haudalla käynnin kulut 4.6.1968 olivat yhteensä noin 5 900 markkaa.

Hyvät kuulijat;
Olli Valkonen kertoo kirjassaan ’Aimo Tukiainen – kuvanveistäjä’ Miina Sillanpään patsaasta seuraavaa:

Miina Sillanpään muistomerkkikilpailun voittanut ehdotus Soihtu (1968) perustuu symbolina paljon käytetyn liekkiaiheen vahvasti kohoavaan liikkeeseen ja muotoihin, jotka Tukiainen on muuntanut valon ja varjon vaihtelua vapaan rytmikkäästi jäsentäviksi pronssipinnoiksi. Muotoidea on jykevin massiivisin muodoin korkealle nouseva tulipatsas, jonka kulmikkaisiin fasetteihin kätkeytyy ajatus Ensi-talojen sarjasta. Elämäntyön vertauskuvaa täydentää Sillanpäätä esittävä reliefi jalustan graniittipinnassa.

Patsaan paljastustilaisuudessa 4.6.1968
– musiikista vastasi Viipurin Soittajat
– paljastuspuheen piti Seuran puheenjohtaja, kansanedustaja Sylvi Siltanen
– patsaan vastaanottopuheen piti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Teuvo Aura
– kuorolaulua esitti Helsingin Työväen Mieskuoro
– yhteisesti laulettiin Työläisnaisten marssi

Teuvo Aura ottaessaan kaupungin puolesta patsaan vastaan sanoi:

Niin kuin nämä tienoot ovat paljon muuttuneet ajasta, jolloin Miina Sillanpää eli ja vaikutti keskuudessamme, niin on myös saatu paljon aikaan sillä yhteiskunnallisen ja sosiaalisen toiminnan kentällä, jonka tienraivaajia hän oli. Työtä riittää kuitenkin vielä runsaasti. Tästä on meitä omalla tavallaan muistuttamassa tämä Aimo Tukiaisen veistos, jonka voimme nähdä symboloivan vaikeata, mutta hellittämätöntä nousua ylöspäin.

Samana iltana pidetyssä Kansalaisjuhlassa Helsingin Työväenyhdistyksen juhlasalissa, ohjelmassa oli
– musiikkia Helsingin Työväen Orkesterilta
– avaussanat Sylvi Siltaselta
– kuorolaulua Helsingin Työväen Naiskuorolta
– muistelmapuhe Martta Salmela-Järviseltä
– juhlaruno Veikko Sinisalon esittämänä
– voimisteluesityksiä Elannon Iskun Naisvoimisteluryhmältä ja
– juhlapuhe SDP:n puheenjohtaja Rafael Paasiolta

Rafael Paasio sanoi puheessaan muun muassa seuraavaa:

Tämä muistomerkki kertoo ihmisille henkilöstä, jolle oli tärkeintä työ kärsivien ihmisten puolesta, heidän oikeuksiensa ja toimeentulonsa parantamiseksi, heidän ihmisarvonsa kohottamiseksi.

Kansanedustaja Martta Salmela-Järvinen muisteli Miinaa puheessaan seuraavasti:

Parempia elämisenehtoja, ihmisoikeuksia ja vapautta lähti Miina Sillanpääkin tavoittamaan, niitä tavoittamaan hän halusi herättää palvelijattaret. Miina oli impulsiivinen, aloiterikas ja innostuva. Kun Miinaa joskus jopa syytettiin liiasta innostumisesta, hän puolustautui sanomalla, että kyky innostua on inhimillisen luomiskyvyn perusedellytys. Sydän antaa voimaa, ei järki, vaikka järkeä kaikessa suunnittelussa tarvitaankin. Sydämen on luotava usko, joka tekee mahdottoman mahdolliseksi! Miina Sillanpää jos kukaan on ansainnut muistomerkin. Ja kun sanotaan, että muistomerkki symbolisoi soihtua, niin sellainen Miina Sillanpää oli, edelläkävijä, tien näyttäjä ja valaisija. Minä sanoisin kuitenkin, että vielä parempi symboli on elävä tuli, alituisesti palava, lämmittävä liekki. Soihtu savuaa hetken ja sitten sammuu, mutta tämä tuli lämmittää ja valaisee ihmismieltä innoittavana hehkuna sukupolvesta sukupolveen.

Hyvät ystävät;
Kun katsomme ympäröivää maailmaa ja omaa maatammekin tältä samalta paikalta – nyt kun patsaan julkistamisesta on 55 vuotta – voimme todeta, että Miinan aloittama työ on edelleen kesken ja siksi tähän loppuun sopivat Miina Sillanpään omat sanat:

Täytyy tahtoa ja täytyy uskoa. Täytyy uskaltaa.