Vammaisten oikeuksien edistäminen vaatii jatkossakin työtä
Uusi vammaispalvelulaki ei vielä takaa Suomen ratifioiman YK:n vammaisyleissopimuksen mukaista yhdenvertaisuutta vammaisille henkilöille yhteiskunnassamme, mutta tämä on askel oikeaan suuntaan. Tämän lain viimeistely tehtiin kovassa kiireessä ja siksi siihen jäi puutteita ja myös epäselvyyksiä, jotka voivat aiheuttaa tulkintavaikeuksia lain soveltamisessa. Siksi Valiokunnan lausumissa oleva lainsäädäntömuutosten vaikutusten jälkikäteisarviointi on välttämätöntä, jotta. Virheet ja puutteet huomataan mahdollisimman pian ja päästään korjaaviin toimenpiteisiin. Vaikutusten arvioinnin puutteellista toteuttamista voidaan tässä lakiesityksessä kritisoida laajemminkin ja tätä puutetta monet järjestöt ovat voimallisesti tuoneet esille.
Lakiin viime vaiheessa – perustuslakivaliokunnan antamien velvoitteiden mukaan – sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tehdyt korjaukset, ovat kuitenkin huomattava parannus alkuperäiseen esitykseen ja siksi ajattelen, että lain hyväksyminen on kuitenkin niin iso edistysaskel oikeaan suuntaan, että laki on syytä hyväksyä, vaikka tiedostan lakiin jäävät puutteet.
Mitä yhdenvertaisuus oikeasti tarkoittaa?
Vammaisten yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että vammaisten pääsevät samalle viivalle ei- vammaisten kanssa. Tämä edellyttää myös positiivista erityiskohtelua ja yksilöllisen elämäntilanteen huomioimista palvelujen toteutuksessa. Usein keskustelussa kuulee yhdenvertaisuutta selvitettävän siten, että kaikki saavat samoja palveluja, saman verran ja samalla tavalla toteutettuna. Tämä ei ole yhdenvertaisuutta vaan tasapäistämistä ja estää usein vammaisia olemasta osallisena yhteiskunnassa.
Vammaiset ihmiset kokevat syrjintää monella elämän osa-alueella Suomessa. Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutettuun otetaan yhteyttä eniten vammaisuuteen ja alkuperään perustuvaan syrjintään liittyen. Yhteydenotot useimmiten koskevat yksityisiä palveluita, kuten asumista tai kauppaa, työelämää sekä sosiaali- ja terveyspalveluita ja muita julkisia palveluita.
Vammaisyleissopimuksen 27 artiklan mukaisesti vammaisilla henkilöillä on oikeus tehdä työtä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Työympäristön on oltava avoin, osallistava ja vammaisten henkilöiden saavutettavissa. Oikeus tehdä työtä on turvattava myös niille, jotka ovat vammautuneet palvelussuhteen aikana.
Vammaisille henkilöille ei tule luoda eriytyneitä työmarkkinoita, vaan heille tulee tarjota tarvittavat tukitoimet, jotta mahdollisimman moni voi toimia tavallisilla työmarkkinoilla tai yrittäjinä. Henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelut ovat keskeisessä osassa työelämäoikeuksien toteutumisessa.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut, ettei lainsäädäntö, viranomaiskäytännöt ja yleiset asenteet luo edellytyksiä vammaisten ihmisten työelämäoikeuksien toteutumiselle vammaisyleissopimuksen edellyttämällä tavalla. Vammaiset kokevat syrjintää erityisesti työnhaussa ja kohtuullisten mukautusten järjestämisessä, mutta myös yleensä työurallaan. Näiden asioiden korjaamiseksi tarvitaan velvoittavampia säännöksiä esimerkiksi yhdenvertaisuuslakiin.
Ongelmana yhdenvertaisten oikeuksien ja työelämään osallisuuden kannalta on myös ympäristön esteellisyys. Suomesta puuttuu rakennetun ympäristön osalta sääntely, joka velvoittaa edistämään muun muassa jo käytössä olevien julkisten tilojen esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Esimerkiksi asunto- osakeyhtiölainsäädännön mukaan taloyhtiöillä ei ole velvoitetta edistää esteettömyyttä tai tehdä vammaisen henkilön tarvitsemia kohtuullisia mukautuksia. Toisaalta julkisia tiloja rakennettaessa edelleenkin tapahtuu virheitä esteettömyyden ja saavutettavuuden varmistamisessa. Ja vaikka yleisölle suunnitellut tilat olisivatkin esteettömiä, niin työntekijöille tarkoitetuissa tiloissa asia unohtuu helpommin. Teatteri- tai konserttisali voi olla esteetön, mutta pääseekö vammainen taiteilija työpaikalle ja lavalle esiintymään onkin jo toinen juttu. Esteettömyyslainsäädäntöä on tiukennettava ja asetettava myös sanktioita sen laiminlyömisestä. Työpaikat tulee saada esteettömyyslainsäädännön piiriin: työskentelytiloja, kuten toimistojen ja digiavustajan, tulee olla esteettömiä ja saavutettavia. Jos asia huomioidaan suunnittelun alusta alkaen, toteutus ei tule yhtään kalliimmaksi kuin esteellisenä tilojen rakentaminen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että meillä on yhä paljon korjattavaa sekä vammaispolitiikassa että asenteissa. Uusi vammaispalvelulaki ei tilannetta kokonaan korjaa. Puutteita on asumiseen, osallisuuteen, työssä käymiseen ja palkkaan sekä toimeentuloon liittyen ja on selvää, että tarvitsemme vammaisten ihmisten oikeuksien edistämiseen pitkäjänteistä työtä ja sitovampaa päätöksentekoa. Vammaispolitiikkaa on tehtävä nykyistä pitkäjänteisemmin niin että asia huomioidaan kaikessa päätöksenteossa esimerkiksi vammaisvaikutusten arviointien tekemisenä. Olen tehnyt viime viikolla toimenpidealoitteen, missä edellytetään valtioneuvoston periaatepäätöstä, jossa sitoudutaan asian edistämiseen yli hallituskausien. Tämänhetkisen käytännön mukaan Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE valmistelee hallituskausittain kansallisen YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen toimintaohjelman. Ohjelma on lakisääteinen. Toimintaohjelman toimenpiteet on laadittu yhdessä ministeriöiden kanssa ja ohjelma on hyväksytty VANEssa. Ongelmaksi on osoittautunut hallitusohjelmasidonnaisuudesta johtuva toimenpiteiden yleisluonteisuus ja väljyys, jolloin käytännön toimeenpanon merkitys jää vähäiseksi. Lisäksi poikkihallinnollisten toimenpiteiden toteutus on ollut hankalaa. Tähän tarvitaan muutos.
