Vanhusten päivän puhe 2.10.2022
Hyvät juhlavieraat
Kun ajattelemme Suomen tulevaisuutta, yksi asia on varma: kansakuntamme ikääntyy. Taustalla on syntyvyyden laskun lisäksi elinikämme pidentyminen.
Kun vuonna 1971 syntyneen tytön odotettu keskimääräinen elinikä oli 74 vuotta ja pojan 66 vuotta, vuonna 2017 syntyneen tytön odotettu elinikä on jo yli 84 ja pojan lähes 79 vuotta.
Tällä hetkellä yli 65- vuotiaita on Suomessa jo yli miljoona ja vuonna 2030 heitä arvioidaan olevan jo lähes 1,5 miljoonaa. Kun tänä päivänä väestöstä lähes 22 prosenttia on yli 65-vuotiaita, on vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on jo neljännes väestöstä (25,6 %). Vielä 1990-luvulla ikääntyneiden osuus väestöstä oli 13,5 prosenttia.
Hyvät ystävät
Eliniän pidentyminen ei ole ”paha” asia – päinvastoin. Olemme kautta vuosisatojen tavoitelleet pidempää elinikää. Vuosikymmeniä on myös systemaattisesti pyritty terveiden elinvuosien lisäämisen tavoitteeseen. Nyt tavoitteena tulee olla, että jokainen kansalainen voi elää mahdollisimman pitkään aktiivista elämää. Eliniän pidentymisen vastapainona on se, että tulevaisuudessa ikäihmiset ovat keskimäärin terveempiä kuin tällä hetkellä.
Viime aikoina on puhuttua myös siitä, että tarvitsemme myös eläkkeellä olevien työpanosta – sen lisäksi että eläkeikää on nostettu. Jos tätä tavoittelemme, niin tärkeää on työn muokkaaminen sellaiseksi, että sitä jaksaa fyysisesti ja psykososiaalisesti tehdä ja siinä voi kokea työniloa.
Ikäjohtamisen ja työkykyjohtamisen puutteet aiheuttavat usein tilanteita, joissa ikääntyvä työntekijä kokee, ettei hänen osaamistaan arvosteta tai tarvita. On turha toivoa ihmisten haluavan jatkaa työelämässä pidempään, elleivät työnantajien ja lähijohtajien asenteet muutu myönteisiksi.
Tulevaisuudessa ikäihmiset ovat yhteiskunnallisesti nykyistäkin merkittävämpi ryhmä, jonka joukkovoima on valtaisa. Koska kansakunnan menestys riippuu kaikkien kansalaisten yhdessä toimimisesta yhteiseksi hyväksi, kaikenikäiset ihmiset on saatava kohtaamaan yhteiskunnan keskustelu- ja päätöksentekoareenoilla tasavertaisina kansalaisina. Ikäihmisillä on paljon annettavaa muun muassa elämänkokemuksen tuoman viisauden myötä ja tätä viisautta tulee hyödyntää aktiivisesti. Ikääntyneet tulee nähdä voimavarana ja vahvuutena yhteiskunnassa.
Ikäihmiset ovat usein eläkkeelle jäätyään aktiivisia toimijoita ja mm. kulttuuripalvelujen käyttäjiä. He osallistuvat niin omista vanhemmistaan kuin lastenlapsistaan huolehtimiseen. Aktiivinen kansalaisuus tarkoittaa ikäihmisten kohdalla myös muun muassa kollektiivista isovanhemmuutta (ei edellytä, että on omia lapsia tai lapsenlapsia), osallisuutta, vapaaehtois- ja vaikuttamistyöhön osallistumista ja elinikäistä oppimista.
Kollektiivinen isovanhemmuuden kehittäminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että päiväkodeissa ja alakouluissa järjestetään ”ukki- ja mummitoimintaa” ja sitä, että kouluissa hyödynnetään ikäihmisiä oman sukupolvensa elämän asiantuntijoina ja historian kertojina.
Laajemmin ajateltuna kyse on perusasenteen muuttamisesta: ikääntyneiden ihmisten osaaminen, kokemustieto ja -taito tulee saada paremmin käyttöön. Kysymys on erilaisten ja uusien kohtaamisareenoiden rakentamisesta eri ikäisille ihmisille, joiden avulla toinen toisiltaan oppiminen mahdollistuu. Elinikäisen oppimisen perusajatus on se, että ihminen oppii koko elämänsä ajan, ainoastaan oppimistyylit vaihtuvat.
Yhteisenä ikäpoliittisena tavoitteena tulee olla ikäystävällinen Suomi. Kysymys on fyysisestä ympäristöstä, mutta myös palveluista ja asenteista. Paljon hyvää on tapahtunut, mutta tekemistä kyllä riittää!
Hyvät ystävät,
Kansakunnan ikääntyminen on tosiasia ja siihen liittyy paljon myönteisiä näkökulmia, mutta valitettavan paljon on uhkapuhetta, jonka ikäihmiset kokevat omalla kohdallaan.
Eläkeläisten etujärjestö Eetu ry:n noin viisi vuotta sitten teettämässä Huomisen kynnyksellä –kyselyssä 75 prosenttia 55–84–vuotiaista koki tulevansa kohdelluksi toisen luokan kansalaisena ja lähes yhtä monet kokivat, että yhteiskunnassa on paljon ikään kohdistuvaa syrjintää. 70 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi, että heidän käsityksensä mukaan vanhempia ihmisiä ei pidetä yhteiskunnassa voimavarana vaan pikemminkin kulueränä. Minusta nämä tulokset kertovat surullista tarinaa yhteiskunnan arvoista ja olen aistivinani, että samaa asennetta on yhteiskunnassa edelleen – tai ainakin ikäihmiset kokevat näin.
Sivistyneessä yhteiskunnassa arvostetaan kaikenikäisiä ihmisiä ja ymmärretään, että jokaisella on oma tärkeä paikkansa. Hyvässä yhteiskunnassa ihminen on tärkein – olipa hän minkä ikäinen tahansa.
Perustuslaki (19§) turvaa jokaiselle oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lisäksi julkisen vallan on turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Vaikka sosiaali- ja terveystoimi ovat siirtyneet hyvinvointialueille, niin kunnan perustehtävänä on edelleen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat keskeisiä hyvän elämän mahdollistajana. Kunta tarvitsee terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä myös järjestöjen apua ja yhdessä tekemisen taitoja.
Perustuslain lisäksi on syytä muistaa Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan artikla 23, jossa taataan ikääntyneiden oikeudet. Suomi on tämän artiklan mukaisesti sitoutunut muun muassa:
- Antamaan ikääntyneille mahdollisuuden valita vapaasti elämäntapansa ja viettää itsenäistä elämää tutussa ympäristössään niin kauan kuin he itse haluavat ja ovat siihen kykeneviä
- Takaamaan ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa oleville ikääntyneille asianmukaisen tuen, kunnioittaen heidän yksityisyyttään, ja mahdollisuuden osallistua heidän elinolosuhteitaan koskevaan päätöksentekoon.
Suomessa Ihmisoikeuskeskuksen tehtävänä on edistää ikääntyneiden perus- ja ihmisoikeuksia ja vahvistaa oikeudellista näkökulmaa vanhuksiin liittyvässä päätöksenteossa ja asenteissa. Tämä tehtävä on tärkeä, sillä esimerkiksi molemmissa edellä mainitun Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan artiklan asioissa Suomessa on paljon kehitettävää.
Kotihoidon resurssien niukkuuden takia ikäihmiset eivät pääse ulkoilemaan ja harrastamaan kodin ulkopuolella mieleisiään asioista. Meillä on paljon ikäihmisiä, jotka eivät koskaan pääse ulos omasta kodistaan.
Ikäihmisen ääntä ei myöskään aidosti kuulla siinä, milloin on esimerkiksi muistisairauden tai yksinäisyyden aiheuttaman masentuneisuuden takia aika muuttaa omasta kodista yhteisökotiin. Monelle yksin asuvalle muistisairaalle yhteisökoti olisi inhimillisempi asumispaikka kuin oma koti.
Yhteisökoteja ovat muun muassa erilaiset palveluasumisen muodot, ryhmäkodit ja perhehoito. Kesäkuussa voimaan astuneen lakimuutoksen jälkeen emme puhu enää tehostetusta palveluasumisesta vaan ympärivuorokautisesta palveluasumisesta. Tavallinen palveluasuminen on taas uuden lain mukaan yhteisöllistä asumista.
Myös ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa on puutteita. Perinteinen laitoskulttuuri ja henkilökuntaresurssien niukkuus estävät usein ikäihmistä elämästä oman näköistä elämää. Ympärivuorokautinen hoito ja hoiva muistuttavat edelleen enemmän laitoshoitoa kuin yhteisökotiasumista.
Toivon, että Suomessa lähdetään systemaattisesti kehittämään uudenlaista kulttuuria ikääntyneiden hoitoon ja hoivaan. Myös yhteisökodissa pitää olla kodin meno ja meininki sekä elämisen monimuotoisuus läsnä. Hoitajien lisäksi siellä tulisi olla muun muassa kulttuurin ja kauneusalan ammattilaisia. Jos tavoitteena on yhteisöKOTI, niin perhehoidossa toteutuu mielestäni hyvin tämä tavoite. Ikäihmisten perhehoitokoteja on vielä liian vähän ja toisaalta tulee muistaa, ettei perhehoito sovellu kaikille.
Hyvät kuulijat
Pari viikkoa sitten vietimme muistiviikkoa. Syyskuu oli maailman muistikuukausi.
Muistiviikon teemana oli tänä vuonna ”Hyvää elämää muistiystävällisessä yhteiskunnassa”. Ikäystävällisessä yhteiskunnassa on puhuttava myös muistiystävällisyydestä, sillä muistisairaudet tuovat elämään erityispiirteitä, jotka on huomioitava ympäristösuunnittelussa, asumisessa, palveluissa ja kohtaamisessa. Suomessa on tällä hetkellä noin 200 000 muistisairasta ja jos jokaisella ajatellaan olevan kaksi lähi-ihmistä, muistisairaudet koskettavat läheisesti jo 600 000 ihmistä. Kysymys ei siis ole mistään pienestä marginaaliryhmästä.
Muistiystävällisessä Suomessa muistisairaat ihmiset ja heidän läheisensä voivat elää arvokasta elämää, eikä heitä jätetä ilman tukea. Myös asennoituminen muistisairaita ihmisiä kohtaan on asiallista, ystävällistä ja kunnioittavaa. Muistiystävällinen yhteiskunta takaa muistisairaille ihmisille asianmukaisen hoidon ja huolenpidon sekä kuntoutusta.
Muistiystävällistä yhteiskuntaa voi meistä jokainen olla omalta osaltaan rakentamassa, esimerkiksi miettimällä omia asenteitaan muistisairaita kohtaan.
Jokainen voi myös pohtia, liikenisikö aikaa ryhtyä muistikummiksi tai minkälaisia muistiystävällisen tekoja voisin tehdä. Näistä toimintamuodoista saa tietoa esimerkiksi Muistiyhdistyksistä. Yksi muistiystävällinen teko on jo se, ettemme puhu esimerkiksi dementiasta, sillä sellaista sairautta kuin dementia ei ole olemassakaan.
Hyvät kuulijat
Muistiystävällistä yhteiskuntaa rakennetaan myös poliittisilla päätöksillä. On tärkeää ymmärtää, että panostukset muistisairauksien ennaltaehkäisyyn ja sairauden tunnistamiseen ajoissa säästävät yhteiskunnan kustannuksia.
Tämän päivän muistiystävälliset päätökset edistävät ikääntyneiden terveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua sekä hillitsevät muistisairauksiin liittyviä kustannusten kasvua.
Muistiystävällisyyteen kuuluu myös aivoterveyden edistäminen. Tämän muistiystävällisen teon voi jokainen tehdä itselleen ja samalla pienentää oma riskiä sairastua muistisairauteen. Toisaalta aivoterveellisillä elämäntavoilla voidaan myös muistisairauksien etenemistä hidastaa. Esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripalvelut ovat tärkeää aivoterveyttä edistävää toimintaa. Valitettavasti ikäihmisten kulttuuriset oikeudet eivät toteudu riittävästi, vaikka kulttuurin hyvinvointivaikutuksista on jo paljon tutkimustietoa.
Kun muistisairaus etenee, sanojen merkitys vuorovaikutuksessa vähenee ja sanattoman viestinnän merkitys kasvaa. Muistisairas aistii herkästi kosketusta, äänensävyjä, kohtaamisen levollisuutta tai kiireen tuntua. Yksinäisyys, tarpeettomuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet ahdistavat useimpia meistä – niin myös muistisairasta. Oma arvostava suhtautuminen on tärkeä muistiystävällinen teko. Tärkeintä on kohdata muistisairas kunnioittavasti ja arvostaen – niin kuin haluaisit itsesi kohdattavan.
Hyvät ystävät
Tänään siis vietämme vanhusten päivää. Vanhustyön keskusliiton vuonna 1954 käynnistämää Vanhustenpäivää on perinteisesti vietetty lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko.
Tänä vuonna teemana on ’Yhdessä luontoon’ eli tällä viikolla halutaan korostaa sitä, että jokaisella tulisi olla oikeus ulkoiluun ja myös luontokokemuksiin. Luonto antaa voimaa ihmiselle kaikkina vuodenaikoina. Neljä vuodenaikaa on meille suomalaisille suuri rikkaus! Suomessa luonto on lähellä, jopa kaupunkien keskusta-alueella. Luonnossa liikkuminen parantaa vastustuskykyä, alentaa stressihormonia ja verenpainetta. Luonto tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua, mutta se vähentää myös yksinäisyyden tunnetta.
Tämä teema on itselleni erityisen tärkeä, sillä olen toiminut aiemmin Pohjois-Karjalan Green Care toiminnan kummina. Green Care tarkoittaa toimintaa, jossa luontoa käytetään tavoitteellisesti ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Se perustuu luontolähtöisiin menetelmiin, joita käytetään erityyppisissä ympäristöissä. Hyvinvointivaikutukset syntyvät luonnon elvyttävyyden, toiminnallisuuden ja yhteisöllisyyden kautta.
Green Care -toiminta voidaan jakaa luontohoivan ja luontovoiman palveluihin. Luontohoivalla tarkoitetaan julkisen sektorin järjestämisvastuulla olevien hoidon, hoivan ja kuntoutuksen palveluja, joissa hyödynnetään luontolähtöisyyttä. Luontovoiman palveluihin kuuluvat tavoitteelliset luontolähtöiset hyvinvointipalvelut, sekä luontolähtöiset harrastus-, kasvatus- ja opetuspalvelut.
Luontovoiman asiakkaat eivät ole erityisen haavoittuvassa asemassa ja siten nämä palvelut kuuluvat harvemmin julkisen sektorin järjestämisvastuulle kasvatuspalveluja lukuun ottamatta. Luontovoiman palveluilla voi olla kuitenkin laajaa yhteiskunnallista merkitystä, jos niillä voidaan ennaltaehkäistä kansalaisten tarvetta kuntoutukseen ja hoivaan.
Tutkimuksissa on osoitettu luontohoivan muun muassa parantavan asiakkaiden sekä heidän läheistensä elämänlaatua, parantavan ruokahalua, vähentävän unettomuutta ja lääkehoidon tarvetta. Luontohoivaa voidaan hyödyntää mielenterveysasiakkaiden, muistisairautta sairastavien, neuropsykiatrisia oireita potevien sekä erilaisten kipupotilaiden hoitoon ja kuntoutukseen. Luontohoivan vaikutukset syntyvä monen tekijän summana: tutut luontoelementit auttavat saamaan yhteyden ympäröivään maailmaan, hoivassa voidaan hyödyntää ja ylläpitää vielä jäljellä olevaa toimintakykyä sekä tarjota onnistumisen kokemuksia.
Toisaalta on hyvä muistaa, että kaikella ulkona ja luonnossa liikkumisella on myönteinen vaikutus ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Esimerkiksi ikäihmisten masennukseen ulkona liikkuminen voi olla jopa tehokkaampi keino kuin masennuslääkkeet. Säännöllinen ulkona liikkuminen vähentää myös muistisairauksiin sairastumisen riskiä.
Olen tällä hetkellä Miina Sillanpään Säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Säätiö on erityisesti kehittänyt erilaisia luontolähtöisiä menetelmiä. Voitte esimerkiksi tutustua Säätiön sivuilla oleviin luontosivustoihin, joiden avulla on mahdollisuus nauttia luonnosta myös virtuaalisesti.
Tähän loppuun luen teille vanhusten päivän ja viikon kunniaksi Leena Ravantin runon, joka mielestäni hyvin kuvaa luonnon vaikutusta ihmiseen.
Runon nimi on Metsän lohdutus ja sen kautta toivotan kaikille meille hyvää vanhusten päivää ja viikkoa.
Kun joskus surettaa, kun mieli apeutuu
ja kaikki on kuin nurin perin pantu,
niin metsä oudon ihmeen aikaan saa.
Sen puu, sen neulaspolku,
sammaleinen mantu.
Ne ottaa syliin hellään, pehmeään,
vie lähelle, vie vasten sydäntään.
Kuin äidin puhallus on tuulen lohdutus.
Se ihmeen lailla kivun lievittää,
ja iloaurinko jo kiipeää
ja keikkuu kohta puiden latvustoissa.
On suru poissa!
