Hoitajapulaa pitää ratkoa valtakunnallisesti
Koko kevään ja kesän julkisessa keskustelussa ollut hoitajapula on noussut uudestaan keskiöön erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) sijaispulan takia. Tilanne on kuitenkin kriisiytymässä koko Suomessa. Tällä viikolla muun muassa Helsingin Sanomat on kirjoittanut asiasta useasti, myös pääkirjoituksessaan (HS 2.8.).
Tilanne on erittäin huolestuttava, mutta ongelma ei ole uusi tai yllättävä, sillä siitä on varoitettu jo vuosia. On myös olemassa monia toimia, joita tulisi tehdä valtakunnallisella tasolla tilanteen helpottamiseksi.
Ongelmat, joihin ylätasolla – esimerkiksi ministeriöstä – voidaan puuttua, liittyvät muun muassa urakehitysmahdollisuuksien parantamiseen. Sairaanhoitajien erikoistumiskoulutuksen tulee olla yhtenäistä ja tasaveroista koko maassa. Suomessa tulisikin kehittää valtakunnallinen urakehitysmalli, jossa pätevyyden kehittäminen, esimerkiksi koulutuksella tai työtehtävien laajentamisella, näkyy myös palkkauksessa. Myös eri ammattien työnjakoa olisi syytä lainsäädännössämme tarkastella.
Työn kehittäminen on ammatin vetovoiman kannalta tärkeää, eikä siihenkään ole tällä hetkellä mahdollisuuksia. Hoitotyön tutkimussäätiön, Hotuksen, rahoitus on jatkuvasti vaakalaudalla, vaikka se tekee erittäin tärkeää työtä näyttöön perustuvien hoitotyön suositusten laatimisessa. Niiden avulla työelämää voidaan kehittää tutkimusnäyttöön perustuen. Tällä budjettikierroksella asia tulee korjata.
On selvää, että myös palkkauksen parantaminen on tarpeen, mutta se ei yksin ratkaise alan haasteita, jos muihin ongelmiin – joita on muun muassa johtamisessa – ei puututa. Hoitotyön johtamiseen tarvitaan hoitotyön johtamisen osaajia. Esimerkiksi sote-uudistus ei riittävällä tavalla huomioinut hoitotyön johtamisen asemaa, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus.
Hyvinvointialueilla tehtävä työ, muun muassa johtamisen ja urakehitysmahdollisuuksien kehittämiseksi, on keskeistä, mutta valtakunnallinen ohjaus ja tuki ovat silti tarpeen. Ilman valtakunnallista ohjausta sekä mahdollistavaa tai tarvittaessa velvoittavaa lainsäädäntöä asiat etenevät liian hitaasti. Hoitajat ja muu henkilökunta tulee ottaa kaikilla alueilla mukaan palveluiden ja oman työnsä kehittämiseen.
Keinoja siis on, ja niitä ovat esittäneet pitkään useat toimijat, mutta tarvittavaa muutosta ei ole valitettavasti tapahtunut. Esimerkiksi Sairaanhoitajaliitto (nykyisin Suomen Sairaanhoitajat) on tuonut esille useita ammatin veto- ja pitovoimaa parantavia ehdotuksia, ja niitä olisi syytä ministeriössäkin kuulla.
Nyt viimeistään on aika herätä kaikilla päätöksenteon tasoilla tilanteen vakavuuteen ja ryhtyä nopeisiin toimiin sen parantamiseksi. Hoitajat ovat hyvinvointivaltiomme kantava voima ja ansaitsevat parempaa.
Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
sairaanhoitaja, terveystieteiden tohtori
Joensuu
Julkaistu Helsingin Sanomissa 5.8.2022
