Meillä ei ole varaa syrjäyttää nuoria yhteiskunnasta
Olemme tarkastusvaliokunnassa omana hankkeenamme selvittäneet nuorten syrjäytymistä ja sen ehkäisemistä. Asiasta on yhteiskunnassa puhuttu vuosia, mutta siitä huolimatta siihen ei ole puututtu riittävän tehokkaasti. Suurin osa nuorista voi hyvin, mutta syrjäytyneiden nuorten määrä on edelleen liian suuri. Nuorten syrjäytyminen on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta epäinhimillistä ja kallista.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisten pohjalta näyttää selvältä, ettei mikään yksittäinen palvelu tai edes rahoituksen määrä selitä nuorten syrjäytymisen ehkäisyn onnistumista. Kaikkein tärkeintä näyttää olevan palveluketjun eheys ja toimivuus. Nyt lasten ja nuorten palvelut ovat jakautuneet monen eri sektorin alle miniteriötasolta alkaen, mikä aiheuttaa siilojen syntymistä. Palvelujen siiloutumisen riski on myös hyvinvointialueilla. Lasten ja nuorten palvelut tulisi saada saman sateenvarjon alle ja sen mahdollistaisi esimerkiksi elämänkulkumalli. Toisaalta hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen saumaton yhteistyö on välttämätöntä vaikuttavan toiminnan varmistamiseksi. Kaikilla tahoilla tulee olla yhteinen tavoite ja selkeä työnjako. Osaoptimointia ei saa syntyä.
Asiantuntijakuulemisessa nousi myös tarve hyvinvointitaloudesta perinteisen talousajattelun rinnalle. Hyvinvointitaloudessa korostetaan hyvinvointi-investointeja eli sen ymmärtämistä, että vääristä asioista säästäminen aiheuttaa tulevaisuuteen lisäkuluja. Hyvinvointitalousajattelu tuo mukanaan vaihtoehtoiskustannusten laskemisen. Mitä maksaa, jos nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ei panosteta ja toisaalta, mitä säästetään, jos nuorten syrjäytymisen ehkäisy onnistuu? Jo kymmenen vuotta sitten Valtion talouden tarkastusvirastossa laskettiin, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle vähintään miljoonaa euroa. Miten yhteiskunnassa on varaa heittää näitä paljon rahaa hukkaan – puhumattakaan menetetystä tulevaisuuden potentiaalista.
On myös selvää, että haavoittuvassa asemassa olevilla nuorilla, kuten lastensuojeluasiakkaat, nuoret hoivaajat, oppimisvaikeuksista tai mielenterveyden häiriöistä kärsivät nuoret ja päihteiden käyttäjät, on suurempi riski syrjäytyä kuin muilla. Siksi perheiden tukemiseen ja erilaisten riskitekijöiden tunnistamiseen ja varhaiseen puuttumiseen on kiinnitettävä huomiota. Tarkastusvaliokunnassa kuulimme myös nuoria ja heidän viestinsä oli selkeä: Nuoret eivät tiedä mistä saa apua ja toisaalta hakiessaan apua, heitä pompotellaan luukulta toiselle, eikä kukaan tunnu oikeasti välittävän heistä. Nuoret kaipaavat omatyöntekijää, joka koordinoi muiden ammattiryhmien työn nuorta auottavaksi kokonaisuudeksi.
Tärkeintä on kuulla nuorta itseään – kohdata hänet tasavertaisena ihmisenä kiireettömästi.
