Tavoitteena ei saa olla asunto, yksikkö tai laitos vaan koti
Eduskunnan tarkastusvaliokunta antoi viime viikolla lausunnon valtioneuvoston asuntopoliittisesta kehittämisohjelmasta. Yksi keskeinen viesti oli, että ikääntyneiden asunto-oloja on parannettava. Keskeistä on varmistaa kotona asumista tukevien palveluiden riittävyys ja taata riittävästi esteettömiä asuntoja uudis- ja korjausrakentamisessa.
Asunto-olojen parantamisessa turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön merkitys on suuri. Tarvitsemme uudenlaista ajattelutapaa muun muassa asuntojen yhteisöllisyyden, monisukupolvisten kortteleiden ja uusien asumisvaihtoehtojen kehittämisessä.
Viihtyisällä, turvallisella, esteettömällä ja luonnon huomioivalla asuinympäristöllä on myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Tärkeää on myös erilaisten palveluiden saavutettavuus.
Tarvitaan myös uudenlaista, kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen väliin sijoittuvaa asumista. Tavasta riippumatta periaatteena on oltava järjestää ikääntyneelle koti, ei pelkkä asunto, yksikkö tai laitos. Tämä edellyttää myös hoito- ja hoivakulttuurien muutosta, jotta asumiseen saadaan kodin tuntu.
Tarvitaan myös kuntien asuntopolitiikan ja tulevien hyvinvointialueiden sosiaalipalveluiden toimivaa yhteistyötä järjestettäessä ikääntyneiden ja erityisryhmien palveluja ja asunto-oloja.
Hyvä esimerkki on Miina Sillanpään säätiön ja Tuusulan kunnan kehittämishanke. Sen tavoitteena on edistää ikääntyneiden yhteisöllistä asumista ja kehittää hyvinvointia edistäviä yhteisöllisen asumisen ratkaisuja sekä luoda uudenlaista tarjontaa ja kysyntää ikääntyneiden asuntomarkkinoille.
Rakentamisen suunnittelu ei yksin riitä, sillä pelkkä kerhohuone kerrostalossa ei vielä tee asumisesta yhteisöllistä. Tarvitaan myös yhteisöllistä toimintaa ja sille vastuutaho.
Minna Sillanpään säätiö on järjestänyt myös työpajoja, joissa on pohdittu ikääntyneiden kanssa tulevaisuuden asumista, yhteisöllisyyttä, piha-alueiden toimivuutta ja palveluiden saavutettavuutta. Yhdessä kehittäminen on enemmän kuin kuuleminen, ja parhaassa tapauksessa se on vaikuttamista, toisilta oppimista ja uusien kokemusten saamista, mikä on tärkeää pyrittäessä ikä- ja muistiystävälliseen kaupunkiympäristöön.
Laki ei sido kuntia tekemään asuntopoliittista ohjelmaa, mutta se on tärkeä työkalu asumisen kehittämiseen. Ilokseni Joensuun kaupunki laatii parhaillaan sellaista. Tässä työssä on tärkeää saada myös kaupunkilaisten ääni kuuluviin.
