Omaishoitajia tulisi kuulla enemmän

Viime viikolla pidettiin Miina Sillanpään Säätiön, Maria Akatemian, Kuntoutussäätiön ja Omaishoitajaliiton yhdessä järjestämä seminaari, jonka aiheena olivat omaishoitajan arki ja haastavat tunteet.

Seminaari on osa Tunne voimavarasi (2020–2022) hanketta, jolla edistetään ikääntyvien omaishoitajanaisten hyvinvointia ja ehkäistään omaishoitosuhteissa tapahtuvaa kaltoinkohtelua.

Olin Miina Sillanpää -säätiön hallituksen puheenjohtaja käyttämässä seminaarissa avauspuheenvuoron, jonka nyt jaan referoiden blogini lukijoille.

 

Omat kokemukset omaishoitajuudesta

Henkilökohtaisesti tiedän omaishoitajuudesta etäomaishoitajuuden muodossa. Minulla on ollut sellainen vuoden mittainen elämänvaihe, että huolehdin yhtä aikaa äitini ja kahden tätini asioista etänä. Viikonloppuisin sitten kävin auttelemassa heitä vuorotellen. Kaikki he saivat myös muuta apua, mutta olin heidän kaikkien lähin omainen ja siksi tiettyjen käytännön asioiden hoitamien ja auttaminen oli minulla.

Tämä elämänvaihe loppui siihen, kun he kaikki kuolivat viiden kuukauden sisällä ja sitten järjestin heidän hautajaisensa ja kaikki juridiset asiat. Kun mietin jälkikäteen tätä paria vuotta elämästäni, niin huomaan, etten muista kaikkea. Elämässä tuntui olevan ihan liikaa tekemistä ja tunteita työn ja oman perheen ohella. Silloin opin myös sen, miten tärkeää on rakastaa myös itseään ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan – muuten voi käydä niin, että yhden hoidettavan sijasta onkin kaksi.

Mitkään tunteet eivät ole pahoja ja kiellettyjä. Kun tunteista puhuu, niin silloin on myös omaa oloaan helpompi ymmärtää. Itselleen armollisena olemisen taitoa on tärkeää opetella. Itselleni tässä tärkeä muistutus on Äiti Teresan toteamus: Meistä itsestämme tuntuu, että tekomme ovat vain pisara meressä. Mutta ilman tuota pisaraa meri olisi pienempi.

 

Omaishoidon laajuus ja eri muodot

Edellä kuvaamani tilanne ei sinällään ole poikkeus, koska tälläkin hetkellä yli 700 000 suomalaista huolehtii läheisestään ansiotyönsä rinnalla. Toki minun tilanteeni oli siinä mielessä erilainen, että minulla oli kolme hoidettavaa, jotka kaikki asuivat eri paikkakunnilla.

Yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. Suomessa arvioidaan olevan vähintään noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Meistä lähes kaikki joudumme jossain vaiheessa elämämme aikana kohtaamaan omaishoidon joko olemalla itse omaishoitajana tai hoidettavana, tai läheisemme toimii omaishoitajana ja näin kohtaamme sen arjessamme.

Tästä syystä on todella hämmästyttävää, ettei omaishoito hoitomuotona kuitenkaan näy yhteiskuntamme rakenteissa. Tämä on siinäkin mielessä erikoista, että 80 % tämän päivän hoivasta huolehtivat läheiset ja omaishoitajat. Omaishoidossa on toki paljon eroja hoivan sisällön, keston ja rasittavuuden suhteen. Omaishoito on hoidettaville inhimillistä ja yhteiskunnalle edullista, minkä vuoksi hoitajien tukeen, apuun ja rinnalla kulkemiseen kannatta panostaa.

Omaishoitotilanteet ovat hyvin erilaisia ja siksi tarvitaan myös erilaisia tuen ja avun muotoja. On eri asia hoitaa omaa muistisairasta puolisoaan kuin esimerkiksi oma vammaista lastaan.

Myös siinä on valtavasti eroja, miten hoitosuhde kehittyy. Joissakin tapauksissa se tapahtuu hitaasti hoidettavan avuntarpeen lisääntymisen seurauksena tai äkillisesti sairauskohtauksen, onnettomuuden tai erityistä hoivaa tarvitsevan lapsen syntymisen myötä. Aina kuitenkin se tarkoittaa omaishoitajalle kriisin läpikäymistä ja elämäntilanteen valtavaa muutosta.

 

Omaishoitajien jaksamisen haasteet

Suurin osa omaishoitajista on muistisairasta läheistään hoitavia, usein iäkkäitä aviopuolisoita. Muistiliiton ja THL:n toteuttamassa muistibarometrissä viime vuonna tuli esille, että omaishoitajien kuntoutuksen saatavuus on vähentynyt viimeisessä viidessä vuodessa. Tämä ei selity pelkästään koronaepidemialla, vaikka se on viimeisen vuoden aikana entisestään heikentänyt tilannetta.

Ihmisoikeuskeskuksen selvityksen mukaan koronan aikana omaishoitajien työn sitovuus kasvoi, kun tilapäishoitoa omaishoitajien vapaiden ajaksi ei välttämättä saanut. Kontaktit muihin ihmisiin vähenivät ja mahdollisuus liikkua ulkona huononi. Läheisten tavallisesti antama apu ja tuki olivat katkolla tai vähentyneet ja samanaikaisesti viralliset sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat puoliteholla. Monen omaishoitajan tilanne heikkeni myös hoidettavan kuntoutuksen katkolla olemisen vuoksi.

Monin paikoin – ainakin epidemian alussa – omaishoitajien palveluita lopetettiin jopa ns. ”varmuuden vuoksi” tai työntekijöitä siirrettiin pois omista tehtävistään – esimerkiksi muistihoitajien vastaanottoja lopetettiin ja muistihoitajat siirrettiin koronatyöhön. Perustuslakivaliokunta otti kantaa siihen, ettei epidemian varjolla saa ”varmuuden vuoksi” lopettaa palveluita, mutta valitettavasti monen omaishoitajan kohdalla näin tapahtui.

 

Mitä tulisi tehdä?

Omaishoitajat tarvitsevat kokonaisvaltaista tukea ja apua vaativassa tehtävässään. Tärkeintä olisi kehittää järjestelmää niin, että omaishoitajalta itseltään kysytään, millainen apu on hänelle tärkeää, eikä ehdotettaisi suoraan valmiita palvelupaketteja. Omaishoitajien tarpeet ja tilanteet ovat niin erilaisia, että he tarvitsevat yksilöllistä ja kokonaisvaltaista palvelutarpeen arviointia. Palveluiden tulisi toteutua yhden luukun periaatteella, mielellään yhden yhdyshenkilön kautta, niin ettei jokaista asiaa tarvitsi kysyä erikseen eikä omaa tilannettaan selittää aina uudelle henkilölle.

Omaishoitajien tärkeää työtä ja jaksamista tulee tukea entistä vahvemmin. Se on sekä inhimillistä, että säästää tulevia yhteiskunnan kustannuksia. Jos kaikki Suomen omaishoitajat menisivät lakkoon, niin yhteiskunta menisi täydellisesti sekaisin.

Nyt käynnistyvät hyvinvointialueet ovat mahdollisuus kehittää omaishoitoa, jos alueella ymmärretään asian tärkeys. Nyt onkin tärkeää, että omaishoito nostetaan sille kuuluvaan arvoonsa.

 

Tavoitteena omaishoitoystävällisempi yhteiskunta

Viime syksynä julkaistussa Omaishoitajaliiton julkilausumassa on otettu kantaa, miten omaishoitoystävällisempi yhteiskunta syntyy. Seuraavassa muutama tärkeä asia, jotka pitäisi erityisesti hyvinvointialueilla huomioida:

 

1. Tunnustetaan omaishoidon volyymi ja kehittämistarpeet.
2. Tunnistetaan omaishoitajat – moni ei tiedä olevansa omaishoitotilanteessa.
3. Vastataan yksilöllisesti omaishoitajien ja omaishoitoperheiden tarpeisiin sekä arvioidaan niitä yhdessä heidän kanssaan ja etsitään ratkaisuja.
4. Annetaan omaishoitotilanteisiin apua ja tukea sekä palveluita lähellä, monialaisesti ja sektorirajat ylittäen (”yhden luukun periaate”).
5. Ohjataan ja valmennetaan omaishoitajia tehtävässään sekä varmistetaan riittävä vapaa sitovasta vastuusta.
6. Estetään omaishoitajien köyhtyminen ja köyhyysriskit.
7. Otetaan omaishoidon parissa toimivat järjestöt mukaan kehittämään omaishoitoystävällistä yhteiskuntaa.

 

Nämä ehdotukset tukisivat omaishoitajien jaksamista ja hyvinvointia. Tässäkin asiassa tarvitaan hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen yhdessä tekemistä. Mikään taho ei yksinään pysty asiaa hoitamaan. Tarvitaan yhteinen toiminta-areena, jossa laaditaan yhteiset tavoitteet ja jaetaan vastuita ja tehtäviä.

Tärkein yhteiskunnallinen viesti on kuitenkin se, että omaishoitajille tulee luoda selkeä juridinen asema ja rooli sekä mieltää omaishoito yhtenä hoitomuotona ja osana yhteiskunnan hoito- ja hoivarakenteita. Tämä selkeyttäisi ja parantaisi myös ikäihmisten hoivan suunnittelua ja toimien toteuttamista.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Miina Sillanpään Säätiön hallituksen puheenjohtaja

 

 

Julkaistu Savon Sanomien blogissa 29.3.2022.