Ikääntyneiden asumisen parantamiseen tarvitaan vahvoja tekoja
Eduskunta kävi viime keskiviikkona laajan keskustelun asuntopoliittisesta kehittämisohjelmasta. Ohjelmassa linjataan kattavasti asuntopolitiikan tavoitteista ja keinoista tuleville vuosille. Sen lähtökohtana on, että jokaisella on oikeus hyvinvointia tukevaan asuntoon ja asuinympäristöön. Ohjelman avulla tavoitellaan myös hyvää ja kohtuuhintaista asumista kaikille sekä pienennetään asumisen ilmastokuormaa. Omassa puheenvuorossani eduskuntakeskustelussa otin kantaa erityisesti ikääntyneiden asumiseen. Hyvä että tämä tärkeä teema on mukana myös ohjelmassa.
Ympäristöministeriössä on samaan aikaan käynnissä myös oma ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelman valmistelu. Sen tarkoituksena on parantaa ikääntyneiden asuinoloja ja edistää asumisvaihtoehtojen tarjontaa, tukea kuntien ennakointia ja varautumista asumisasioissa sekä vahvistaa ikä- ja muistiystävällisten asuinympäristöjen kehittämistä.
Millainen sitten on ikä- ja muistiystävällinen asunto ja asuinympäristö? Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö mahdollistavat toimimisen, vaikka liikkuminen ja aistien toiminta heikkenevät. Ikäystävällisyydellä tuetaan asukkaiden toimintakykyä ja osallisuutta. Siihen liittyvät sekä asunnon ja asuinympäristön fyysiset tekijät, kuten esteettömyys, turvallisuus, palvelujen saavutettavuus, että myös sosiaaliset tekijät.
Myös monisukupolvinen ja yhteisöllinen asuminen tukevat osallisuutta ja lisäävät turvallisuuden tunnetta. Yhteisöllisyyttä voidaan edistää myös asuinalueilla. Asuinrakennuksen ja -ympäristön saavutettavuus on iäkkään asukkaan liikkumisen ja palvelujen käytön tärkeä edellytys.
Kunnissa on tarpeen kehittää ikäystävällisempiä asuinympäristöjä esimerkiksi parantamalla esteettömyyttä ja turvallisuutta sekä järjestämällä erilaisia tapaamis- ja toimintapaikkoja, niin sanottuja kohtaamisareenoita, myös eri-ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville ihmisille.
Asuntopoliittiseen kehittämisohjelmaan on kirjattu hyvin, että asuntotarjonnan tulee vastata eri väestöryhmien tarpeisiin ja asuinalueiden on oltava sosiaalisesti kestäviä. Tämä tarkoittaa myös sen muistamista, että asuinalueiden monipuolinen ja monisukupolvinen asukasrakenne ehkäisevät osaltaan negatiivista segregaatiota. Osallisuus ja yhteisöllisyys sekä alueen omaleimaisuus tukevat asuinalueiden elinvoimaa, viihtyvyyttä ja asukkaiden hyvinvointia.
Lähiluonnon rooli asumisen viihtyisyyteen vaikuttavana tekijänä tunnistetaan. Siksi kaavoituksessa on varattava riittävästi viheralueita. Luonnon lisäksi myös taiteen hyvinvointia lisäävät vaikutukset tulee rakentamisessa ja suunnittelussa huomioida entistä paremmin. Prosenttiperiaate, jossa vähintään yksi prosentti rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen, on edelleen kannatettava asia.
Jotta asuinalueet olisivat kaikille sopivia, tarvitaan edelleen esteettömyyden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Esteettömyys nähdään edelleen liian kapea-alaisesti vain fyysisten esteiden poistamisena. Toki tässäkin on vielä korjattavaa ja usein kuvitellaan, että rakennus on esteetön, kun siinä on pyörätuoliliuska.
Harvemmin muistetaan varmistaa, että talossa on myös esimerkiksi sähköiset ovien avausjärjestelmät, liikkumista ja toimimista helpottavat käsijohteet ja tukikaiteet sekä yhteisen pesutilan seinään asennettava suihkuistuin.
Toisaalta esteettömyys on kuitenkin enemmän kuin fyysisten esteiden poistamista. Siinä on huomioitava kaikki aistit: näkö, kuulo, hahmottaminen. Edelleen kuulen väitettävän, että esteetön rakentaminen tulee kalliiksi. Ei tule, jos asia huomioidaan suunnittelun alusta alkaen. Kalliimmaksi tulee, jos jälkikäteen joudutaan tekemään muutostöitä. Esteetön asuminen on kaikkien kannalta järkevä ratkaisu ja kaikkein tärkeintä on muistaa, että kysymys on yhdenvertaisuudesta.
Ikäihmisten asumisessa on taattava myös se, että meillä on riittävästi ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa tarjoavia yhteisökoteja ja ympärivuorokautista palveluasumista.
Esimerkiksi yksin asuvan muistisairaan ei tietyssä vaiheessa ole enää turvallista eikä inhimillistä asua omassa kodissa, olipa kotihoito tai muut palvelut miten laadukkaita tahansa. Liian usein edelleen hoetaan mantraa, että oma koti on ikäihmiselle aina paras paikka, mutta aina näin ei kuitenkaan ole.
Toki jokaisella on oikeus omaan kotiin, mutta se voi olla myös yhteisökoti, hoitokoti tai vastaava. Toivottavasti emme jatkossa puhu enää tehostetusta palveluasumisesta tai välimuotoisesta asumisesta, sillä ne käsitteet eivät tuo mieleen kotia. Jokaisella pitäisi olla kaikissa elämänvaiheessa koti, vaikka se olisi yhteisökodissa tai hoitokodissa.
Tähän tarvitaan kodinomaisen fyysisen ympäristön lisäksi myös osaavia ja ammattitaitoisia auttajia ja kodinomainen toimintakulttuuri.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Savon Sanomien blogissa 8.3.2022.
