Muistelua ja unelmointia muistityöstä

Olen toiminut viimeiset 10 vuotta Muistiliiton puheenjohtajana ja nyt vuoden vaihteessa on ”kapulan vaihdon” aika. Olen muistellut viime viikkoina kuluneita vuosia ja miettinyt myös muistityön tulevaisuutta.

Kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon hyvää, mutta edelleen kehitettävää löytyy. Erityisen myönteistä on se, että aivoterveyden edistämisen merkitys on vihdoin ymmärretty yhteiskunnallisesti. Tutkimustietoa aivoterveyteen vaikuttavista asioista on paljon, ja haasteena onkin se, miten tätä tietoa saadaan jalkautettua.

Myös asenteissa on tapahtunut paranemista. Tämä näkyy muun muassa siinä, miten muistisairaista puhutaan ja mitä käsitteitä käytetään. Kymmenen vuotta sitten puhuttiin vielä dementiasta ja jopa dementikoista, vaikka sellaista sairautta kuin dementia ei ole olemassa. Nyt puhutaan erilaisista muistisairauksista. Myös ymmärrys siitä, ettei muistisairaudet ole pelkästään ikääntyvien sairauksia on lisääntynyt. Suomessa on noin 7000 työikäistä muistisairasta ja osassa muistiperheitä on myös alaikäisiä lapsia.

Pinnan alla on kuitenkin vielä kielteisiä asenteita ja tietämättömyyttä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kun kirjoitin artikkelin muistisairaiden kulttuurisista oikeuksista, sain vastauksena viestejä, etteivät ”muistisairaat höppänämummot mitään kulttuuria tarvitse.” Emme siis ole päässeet vieläkään eroon siitä vähättelystä ja mitätöimistä, jota muistisairaisiin ihmisiin liittyy.

Palvelujärjestelmässä on tiedon lisääntymisen myötä tapahtunut paljon myönteistä edistymistä. Muistisairaudet eivät ole enää toivottomia sairauksia. Niitä voidaan ennaltaehkäistä, hoitaa ja kuntouttaa.

Paljon puutteita palvelujärjestelmässä edelleen kuitenkin on ja esimerkiksi eheää hoitoketjua ei monin paikoin ole rakennettu. Kotihoito on usein laitostavaa eli kotihoidon asiakkaat eivät saa tarvitsemaansa kuntoutusta. Siksi muistisairaan toimintakyky heikentyy liian aikaisin. Omaishoitajien tarpeet jäävät myös liian usein kuulematta.

Tietyssä sairauden vaiheessa muistisairas tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa, eikä laadukkainkaan kotihoito pysty takaamaan inhimillistä ja hyvää elämää. Silloin jokaisella muistisairaalla tulisi mahdollisuus päästä hoitokotiin, jossa on riittävästi ammattitaitoista ja osaavaa henkilökuntaa, joilla on taitoa varmistaa omannäköisen ja yksilöllisen elämän toteutuminen jokaiselle muistisairaalle. Liian usein edelleen kuvitellaan, että muistisairaita voi hoitaa kuka tahansa, vaikka siinä työssä tarvitaan erityisosaamista.

Jos itse tai läheiseni sairastuisi muistisairauteen, niin siinä vaiheessa, kun en enää voisi asua omassa kodissani, toivoisin uutta kotia hoitokodissa, jossa hoitajat ymmärtävät, osaavat ja tietävät, mistä on kysymys. Siellä olisi kulttuuria, luontoa ja liikuntaa. Siellä kävisi lapsia, koiria ja kissoja. Siellä elettäisiin, eikä vaan oltaisi. Kaiken perustana olisi henkilökunta, joka haluaa olla siellä töissä ja on ylpeä siitä, että he tekevät muistityötä.

Näiden asioiden edistämiseksi Muistiliitto tekee jatkossakin työtä. Toimijat vaihtuvat, mutta tavoite muistiystävällisestä Suomesta säilyy.

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Muistiliiton väistyvä puheenjohtaja

Julkaistu Uuden Suomen blogissa 16.12.2021.