Miksi omaisen kanssa tehtävä yhteistyö koetaan vaikeaksi?
Ihmisoikeuskeskus julkaisi muutama viikko sitten raportin koronapandemian vaikutuksista perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Raportissa otetaan kantaa esimerkiksi vanhusten, vammaisten, lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiseen viime kevään aikana.
Raportissa todetaan, että erityisesti ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden asumisyksiköissä ryhdyttiin rajoitustoimenpiteisiin, joiden oikeusperusteisuus ei ollut aina selvä. Näissä yksiköissä tehdyt päätökset erityistoimista olivat usein massapäätöksiä, jotka tehtiin ilman vaadittavaa yksilöllistä harkintaa tai asianomaisten kuulemista.
Ihmisoikeuskeskus toteaakin raportissaan, ettei palvelutaloihin tai vastaaviin voi asettaa yleisiä vierailukieltoja tai liikkumisrajoituksia. Mahdollisten rajoitusten on perustuttava lain nojalla annettuun yksilölliseen päätökseen. Asiakkaan ja omaisen kanssa tulee keskustella ja sopia menettelytavoista, joilla vierailuja voidaan toteuttaa aiheuttamatta tartuntavaaraa.
Olen saanut paljon viestejä omaisilta siitä, mitä seurauksia näillä omaisten ja kuntouttajien vierailukielloilla oli heidän läheisilleen. Pari viikkoa sitten tapasin omaishoitajan, joka kertoi miehensä jääneet lähes kokonaan vuodepotilaaksi pari kuukautta kestäneiden tiukkojen rajoitusten aikana.
Kävely- ja toimintakyky heikkenivät, koska infektion torjunnan takia asukkaat hoidettiin omaan huoneeseen – ja jopa vuoteeseen – ja omat tavarat ja vaatteet vietiin ”varmuuden vuoksi” varastoon. Hoitajat perustelivat asiaa sanomalla, että näin oli helpompi hoitaa asukkaita ja huolehtia infektion torjunnasta.
Kun lopulta ”ovet aukenivat” ja vuorohoito tuli taas mahdolliseksi, omaishoitajan ja ulkopuolisten kuntouttajien avulla toimintakyky saatiin osittain palautettua. Tässäkin tilanteessa hoitajien suhtautuminen kuntoutukseen oli epäilevää. Kotona olemisen aikana toimintakyky parani ja vuorohoitojaksolla heikkeni.
Omaisen ohjeet ja toiveet koettiin arvosteluna ja muistisairaan mahdollisuuksia kuntoutua vähäteltiin. Omaishoitaja koki, että hoitajille tehtävien suorittaminen on tärkeämpää kuin omatoimisuuden tukeminen, välittäminen tai lähellä oleminen. Omainen koetaan helposti rasitteeksi ja asennoituminen on varautunutta ja jopa kielteistä (”taasko sinä tulet”).
Haastattelemani omaishoitaja kertoi, että hoitoyhteisössä on hyviäkin hoitajia, mutta jos lähijohtaja ei tue heidän toimintaansa, on hyvää hoitoa vaikea toteuttaa. Toisaalta muistisairaan ja hänen omaisensa näkökulmasta asiaa ei auta, jos kymmenestä hoitajasta kaksi toimii ammattitaitoisesti ja hyvin, jos kahdeksan muun toiminta ei ole laadukasta.
Kysymykseeni, millainen on hyvä hoitaja omaishoitajan näkökulmasta, sain seuraavat vastaukset:
- Huomioi omaisenkin ja kertoo ilman kysymättäkin potilaan voinnista. Ei juokse karkuun.
- Haluaa jakaa omaisen kanssa esimerkiksi ilon onnistumisista ja hyvästä päivästä
- On kiinnostunut potilaasta ihmisenä eikä vain muistisairaana
- Jos omainen on tuonut lempimusiikkia kuultavaksi, muistaa laittaa CD – levyn soimaan
- Työn ilo näkyy toiminnassa
Kyllä resursseilla on vaikutusta toimintaan, mutta aivan kaikkea se ei selitä!
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Muistiliiton hallituksen puheenjohtaja
Julkaistu Uuden Suomen blogissa 4.3.2021.
