Mitä opittavaa Siun sotesta?

Ensinnäkin haluan todeta, että kannatan hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Täydellinen malli se ei toki ole, mutta nyt uudistusta ei enää ole varaa siirtää eteenpäin. Minulta paljon kysytään, miten Pohjois-Karjalassa on koettu Siun Sote, joka on toiminut jo vuodesta 2017 alkaen kuntayhtymämallilla.

Kunnallisalan kehittämissäätiön selvityksessä Pohjois-Karjalassa suhtaudutaan koko maan mittakaavassa sote-uudistukseen kaikkein myönteisimmin. Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia kannattaa eduskunnan käsittelyssä olevaa sote-uudistusta. Sitä vastustaa 32 prosenttia ja epätietoisia on 27 prosenttia. Vaikka tulos oli melko myönteinen, niin tutkimusten mukaan merkittävä osa vastanneista pelkäsi kuitenkin sote-palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden heikkenevän uudistuksen myötä.

Pohjois-Karjalassa ollaan sitä mieltä, että tarvitsemme sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen kuntaa laajemmat hartiat. Siun sotessa on ollut ja on edelleen paljon kehittämistä, mutta siitä huolimatta nähdään, ettei maakunnassa ole muita mahdollisuuksia selviytyä tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelujen haasteista kuin maakunnallinen sote-malli.

Yksi keskeinen hankaluus maakunnallisessa sote-mallissa kuitenkin on. Se on terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen vastuiden jakautuminen toisaalta kuntaan ja toisaalta tulevalle hyvinvointialueelle. Kuntalain mukaan terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kuuluu edelleen kunnan perustehtäviin. Tässä asiassa tarvitaan tiivistä yhdessä tekemistä ja yhdyspintojen rakentamista.

Lakiesityksessä puhutaan yhteistyöstä, mutta sille ei ole annettu muotoa. Lakiesityksessä todetaan, että hyvinvointialueen ja alueen kuntien on neuvoteltava vähintään vuosittain yhdessä alueensa kanssa terveyden- ja hyvinvoinnin edistämistä koskevista tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta.

Tämä linkittyy hyvinvointialueen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadintaprosessiin, joka on toteutettava yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Oikein ymmärrettynä tämä kyllä ohjaa yhteistyötä, mutta jos terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen merkitystä ei ymmärretä, toimenpiteet hyvinvointialueilla ja kunnissa voivat jäädä kovin suppeiksi. Pahimmillaan tästä seuraa se, että terveyden- ja hyvinvoinnin edistämistä pompotellaan taholta toiselle.

Siun Sotessa ja esimerkiksi Joensuun kaupungissa on yhteistyötä ja yhdyspintoja haettu sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvottelukunnan kautta. Ongelmia kuitenkin edelleen on, eikä edes yhteistä käsitystä terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen sisällöistä ole syntynyt – puhumattakaan siitä, että yhdyspinta olisi selkeä ja toiminnat sujuvia. Lisäksi on huomioitava, että terveyden- ja hyvinvoinnin edistämistyötä tehdään myös järjestöissä ja myös järjestöjen tulisi löytää oma roolinsa ja paikkansa yhdyspinnalla.

Esimerkkejä haasteista:

• Kotihoidon järjestäminen kuuluu hyvinvointialueelle. Kenelle kuuluu esimerkiksi ulkoilu- kauppa- ja kulttuurikummien järjestäminen, niin että kotihoidon asiakas pääsee ulkoilemaan ja harrastamaan?
• Päihdetyö- ja mielenterveystyö kuuluvat hyvinvointialueelle. Kenelle kuuluu kokonaisvastuu kunnassa toteutettavasta ennaltaehkäisevästä päihdetyöstä tai lasten ja nuorten ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä?
• Suurin osa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista siirtyy hyvinvointialueelle. Miten näiden ammattilaisten osaamista hyödynnetään esimerkiksi kuntien terveellisen ravitsemuksen järjestämisessä?
• Kunnissa on kulttuuriosaamista. Miten tämä osaaminen saadaan palvelemaan sosiaali- ja terveystoimessa toteutettavaa hoitoa ja kuntoutusta? Kenelle kuuluu kulttuurihyvinvoinnin edistäminen?
• Muistiyhdistyksissä on runsaasti tietoa aivoterveellisten elämäntapojen edistämisestä. Miten tätä tietoa saadaan kuntalaisten käyttöön? Sama koskee monia muitakin järjestöjä.

Uskon, että nämä haasteet ovat ratkaistavissa. Toivon, että lainsäädännössä yhdessä tekemistä voisi vielä selkeyttää eduskuntakäsittelyn aikana. Luulen kuitenkin, että ratkaisujen etsiminen ja löytäminen jää suurelta osalta hyvinvointialueiden ja kuntien vastuulle.

Toivottavasti kaikilla tahoilla on ymmärrystä hoitaa asia kuntoon, sillä terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen on paras ja kustannustehokkain tapa saada tulevaisuuden sote-kustannuksia kuriin.

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Julkaistu Uuden Suomen blogissa 18.2.2021.