Sanat voivat muuttaa maailmaa
Niin sanottu sosiaalinen konstruktionismi tarkoittaa tieteenfilosofista suuntausta, jossa tiedon, todellisuuden ja sen rakenteiden ja ilmiöiden nähdään muodostuvan sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa. Toisin sanoen sosiaalinen kanssakäyminen, kuten puhe, vaikuttaa ympäröivään maailmaan, mutta toisaalta myös ympäröivä maailma vaikuttaa puheeseemme. Yhtäältä siis luomme puhetavoillamme yhteistä käsitystä todellisuudesta, mutta toisaalta keskustelut, joita kuulemme, vaikuttavat omaan ajatteluumme.
Se, miten ilmaisemme jonkin asian, kertoo myös siitä, minkä arvon sille annamme. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä sanoja käytämme. Kieli elää ja muuttuu. Sanat saavat uusia merkityksiä ja piilomerkityksiä. Usein sanoihin heijastuu myös yhteiskunnan haitallisia ja negatiivisia asenteita. Emme aina tule pohtineeksi sanojen tunnemerkityksiä. Emme tule myöskään aina ajatelleeksi, miten sanat vaikuttavat asenteisiin ja sitä kautta jopa toimintaan.
Esimerkiksi Muistiliitto on jäsenyhdistyksineen tuonut julkisuuteen useaan otteeseen muistisairaiden oman toiveen siitä, ettei heistä puhuttaessa käytettäisi dementikko-sanaa, koska monet sairastuneet kokevat sen ihmisarvoaan loukkaavana. Sellaista sairautta kuin dementia ei ole. Dementia on oireyhtymä, joka voi kehittyä etenevän muistisairauden loppuvaiheessa. Monet muistisairaat kokevat dementikko-sanan leimana otsaan, joka kadottaa heidän persoonallisuutensa.
Olen miettinyt paljon myös sanojen käyttöä ikäihmisten asumisessa, hoidossa ja hoivassa. Pari viikkoa sitten luin ympäristöministeriön viime vuonna tekemän selvityksen ikääntyneiden välimuotoisen asumisen tilanteesta ja tulevaisuuden tarpeista. Selvitys oli hyvin tehty ja siinä oli paljon tärkeää asiaa. Sitä lukiessa pohdin myös paljon sanojen merkitystä.
Jos ikäihmisten hoidossa ja hoivassa tavoitellaan kodinomaisuutta – kuten virallisessa puheessa tuomme esille – niin käsite ’tehostetun palveluasumisen yksikkö’ ei kuulosta tämän tavoitteen mukaiselta käsitteeltä. Samoin voidaan kysyä, missä ikäihmisen asuu, jos hän asuu ”välimuotoisessa” asumisessa. Mihin väliin hän on jäänyt?
Sanojen tunnemerkitykset ovat osittain myös henkilökohtaisia, mutta itse en haluaisi asua missään yksikössä enkä välimuodossa. Haluaisin mieluummin asua ja elää esimerkiksi yhteisökodissa, jossa saan tarpeideni mukaista apua ja tukea.
En myöskään halua osallistua yhteisökodissa viriketoimintaan, mutta toivoisin voivani harrastaa minulle tuttuja asioita ja saada jopa uusia harrastuksia. Toivon myös, ettei minusta koskaan myöskään puhuttaisi jossakin huoneessa olevana hoidettavana, syötettävänä tai autettavana, koska silloin minusta on tullut pelkkä toiminnan kohde ja passiivinen avun saaja. Haluaisin tulla kohdatuksi persoonallisena ihmisenä silloinkin, kun en muista asioita ja tarvitsen paljon toisten ihmisten apua ja tukea.
Käyttämämme sanat kertovat paljon siitä, mitä todellisuudessa ajattelemme ja miten asioita arvotamme.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Muistiliiton hallituksen puheenjohtaja
Julkaistu Uuden Suomen blogissa 28.1.2021.
