Ennakointitietoa kerätään – mutta miten sitä hyödynnetään?
Emme olleet varautuneet COVID-19 pandemiaan niin hyvin kuin pitäisi – tai luulimme olevamme. Se näkyy monessa asiassa; suojavarustepulana, valmiuslain käytön ongelmina ja annettujen ohjeiden ristiriitaisuuksina sekä siinä, että normaalilainsäädännön puutteiden takia jouduttiin turhaankin käyttämään valmiuslakia. Monessa yhteydessä on sanottu, että kukaan ei ole voinut varautua tämän kaltaiseen kriisiin. Koronakriisistä on puhuttu niin sanottuna mustataan joutsenena, jolla tulevaisuudentutkijat yleensä ymmärtävät erittäin epätodennäköistä ja odottamatonta tapahtumaa, joka muuttaa toteutuessaan vallitsevan tilanteen. Esimerkkinä tästä mainitaan Neuvostoliiton romahtaminen.
Koronakriisi muuttaa monta asiaa, mutta täysin odottamaton se ei kuitenkaan ollut. Maailman terveysjärjestön (WHO) ja Maailmanpankkiryhmän (WBG) perustama Global Preparedness Monitoring Board (GPMB) julkaisi syyskuussa 2019 raportin, jossa arvioitiin, että todennäköisenä uhkana on maailmanlaajuinen terveyskriisi, hengitysteiden kautta nopeasti tarttuva, erittäin tappava pandemia.
Suomessa Tulevaisuusvaliokunta lausui vuonna 2016 ulkoasianvaliokunnan osoitetussa lausunnossaan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta seuraavaa (Tulevaisuusvaliokunnan lausunto 6/2016): ”Tulevaisuusvaliokunta korostaa myös rajat ylittävien taudinaiheuttajien torjuntaa ja antimikrobiresistenssin ehkäisyä kansainvälisen yhteistyön avulla.” Valiokunta oli kuullut asiantuntijoita, tunnistanut riskin ja tehnyt toimenpidesuosituksen. Ulkoasiainvaliokunta ei kuitenkaan huomioinut asiaa mietinnössään eli ei ilmeisesti pitänyt sitä tärkeänä ulko- ja turvallisuuspoliittisena kysymyksenä.
Mitä ennakointi on?
Tulevaisuuden ennakointi ei ole tulevaisuuden ennustamista eikä kristallipallosta katsomista. Ennakointi on tulevaisuustiedon eli esimerkiksi heikkojen signaalien, trendien ja megatrendien keräämistä, niiden analysointia ja syntetisointia, tulevaisuuden visiointia ja varasuunnitelmien laatimista. Menetelminä voidaan käyttää muun muassa tilastollisia analyyseja ja ennusteita, muutosilmiöiden keruuta, vaihtoehtoisia skenaarioita, tulevaisuusverstaita sekä muita osallistavia työpajoja.
Ennakointia tehdään, jotta ymmärrettäisiin vaihtoehtoiset skenaariot – sekä kielteiset että myönteiset. Ilman vaihtoehtoisia näkemyksiä tulevaisuuden mahdollisuuksista, ei olemassa tekoja tulevaisuuden rakentamiseksi. On ainoastaan ajautumista. Tällöin muutoshaasteisiin ja vaatimuksiin on vaikea tarttua. Kauaksi katsomalla eli ennakoimalla voidaan aktiivisesti rakentaa ja luoda tulevaisuutta.
Myönteiset skenaariot antavat suuntaa strategioilla ja tavoitteille. Kielteisten skenaarioiden ja riskien tunnistamisen avulla voidaan tehdä riskianalyyseja ja niiden pohjalta riskien hallintasuunnitelmia.
Ennakointityötä tehdään Suomessa paljon – mutta ohjaako se päätöksentekoa?
Suomen kansalliseen ennakointiverkostoon kuuluu siis ministeriöitä, yliopistoja ja ammattikorkeakouluja sekä ennakointialan yrityksiä ja alueellisia viranomaisia. Kaikissa Suomen maakunnissa toimii alueellinen ennakointiverkosto, jonka toiminta perustuu lakiin alueiden kehittämisestä. Alueellisella tasolla maakuntaliitot vastaavat alueellisesta pitkän aikavälin ennakoinnista ja ELY-keskukset lyhyen aikavälin ennakoinnista, kuten esimerkiksi erilaisista alueellisista kehittämisstrategioista.
Kuntaliiton kyselyn mukaan ennakointi on saavuttanut vakiintuneen aseman kunta-alalla ja sitä käytetään ensisijaisesti päätöksenteon valmisteluun ja palvelujen kehittämiseen. Ennakointia tehdään perustyönä esimerkiksi strategiatyön ensivaiheena, tietojohtamisen osana, kaupunkiseudun yhteistyössä ja maakunnan tulevaisuusryhmässä.
Kunta-alan ennakointikyselytutkimuksessa (Jäppinen Tuula ja Pekola-Sjöblom Marianne, 2020) kartoitettiin kuntatoimijoita erilaisten painopisteiden tärkeyttä omassa ennakointityössä. Tärkeimpänä painopisteenä pidettiin todennäköisten kehityskulkujen ennakointia. Lisäksi vähintään kahdeksan kymmenestä vastanneesta painotti henkilöstön ja päättäjien kanssa käytävien tulevaisuuskeskustelujen ja proaktiivisen toimintaympäristöön vaikuttamisen tärkeyttä.
Selvä enemmistö korosti myös rohkean visioinnin, ketterän innovoinnin sekä laaja-alaisen ilmiöiden tarkastelun tärkeyttä. Sitä vastoin odottamattomien tilanteiden ennakoinnin tärkeyttä ei tuotu kovin paljon esille. Ennakointityötä ei tehdä myöskään riittävän laaja-alaiseksi koko henkilöstön kanssa. Poliittiset päättäjät osallistuvat vain harvoin ennakointityöskentelyyn.
Mitä voimme oppia?
Ennakointitiedon valossa meidän olisi siis pitänyt pystyä valmistautumaan COVID-19 pandemian aiheuttamaan kriisiin. Miksi näin ei tapahtunut? Samoin voidaan kysyä, miksi ilmastonmuutoksen ongelmista tuotettua ennakointitietoa ei ole osattu hyödyntää jo aiemmin? Tai miksi edelleenkin toimitaan saadun tiedon vastaisesti, eikä käytetä riittäviä keinoja ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä.
Ilmaston lämpeneminen lisää äärimmäisten sääolosuhteiden, kuten tulvien ja kuivuuden todennäköisyyttä, joka puolestaan lisää esimerkiksi juomaveden loppumisen tai ruoantuotannon romahtamisen riskiä. Onko niin, että ennakointi ja päätöksenteko kulkevat omia teitään, eikä päättäjillä ole riittävää tietoa ennakointitiedon merkityksestä osana päätöksentekoprosesseja? Vai onko kielteisten skenaarioiden ajatteleminen ja esille tuominen liian pelottavaa ja äänestäjiä karkottavaa?
Jospa koronapandemia opettaisi meitä ennakointitiedon keräämisen lisäksi, myös toimimaan ennakoivasti, niin selviäisimme seuraavista kriiseistä paremmin. Toisaalta maakunnissa ja kunnissa olisi syytä oppia hyödyntämään ennakointitietoa myös osana tulevaisuuteen suuntaavaa päätöksentekoa, niin silloin osaisimme rakentaa esimerkiksi maakunnallisia sote-malleja palvelemaan myös tulevaisuuden tarpeita.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Tulevaisuusvaliokunnan jäsen
Julkaistu Uuden Suomen blogissa 25.6.2020.
