Ihminen on kehuvetoinen

Kirjoitin viime viikolla alla olevan postauksen Facebookiin.

”Olen aina sanonut, että ihminen on ”kehuvetoinen”. Tänään sen jälleen huomasin. Nukuin viime yön huonosti eli heräsin väsyneenä. Vähän on huoliakin (ei mitään vakavaa) ja siksi tunsin aamulla pientä apatiaa töihin tullessa (aurinkokaan ei paistanut). Menin aamun ensimmäiseen kokoukseen (työsuojelutoimikunnan kokous) ja kokouksen jälkeen eräs henkilö tuli sanomaan minulle: ”Sinä tuot suurta iloa tähän taloon”. Ei väsytä enää niin paljoa!”

Mitä kehuvetoisuus tarkoittaa?

Kehuvetoisuus tarkoittaa sitä, että jos henkilö itse tietää tehneensä jonkin asian hyvin, toinen huomaa sen ja antaa siitä myönteistä palautetta, niin se tuntuu hyvältä. Kun itsellä on hyvä olo onnistumisesta, niin työtä on mukava tehdä ja kun on työn tekeminen, tuntuu mukavalta, saa myös hyviä tuloksia aikaan.

Arkijärkeen kuuluva asia, eikö? Mutta miksi tätä on niin vaikea toteuttaa käytännössä?

Siksi, ettei myönteisen palautteen antaminen kuulu kulttuuriimme. Meillä on monia sanoanlaskuja, joissa itsensä ja toisten kehuminen mitätöidään (”Oma kehu haisee” ja ”Kissa kiitoksella elää”), vaikka molemmat ovat erittäin tärkeitä taitoja työelämässä.

Jokaisen tulisi tunnistaa omat vahvuutensa ja osata kertoa niistä toisille. Toisaalta jokaisen tulisi myös osata kiittää ja kannustaa toisia. Esimerkiksi todellinen tiimityöskentely edellyttää hyvän itsetunnon omaavia työntekijöitä, jotka kykenevät edellä mainittuun myönteisyyteen itseä ja toisia kohtaan.

Työyhteisökouluttajana usein teetin tiimityöskentelyvalmennuksissa alla olevaa tehtävää. Kaikki tiimin jäsenet ovat paikalla ja tiimissä käydään kolme keskustelukierrosta, joihin jokainen tiimin jäsen osallistuu:

• Jokainen kertoo itsearviointina ääneen, missä asioissa kokee itse olevansa hyvä ja pätevä ja mitä annettavaa hänellä on tiimille

• Jokainen kertoo itsearviointina ääneen, missä kokee tarvitsevansa toisten apua ja tukea

• Jokainen antaa vuorollaan kaikille muille positiivista palautetta

Asiat kootaan paperille ja saadaan aikaan tiimin kuvaus. Vahvuuksien lista saadaan yhdistämällä ensimmäisen ja kolmannen keskustelukierroksen tulokset. Yleensä vahvuuksia on paljon. Avun ja tuen tarpeita verrataan vahvuuksiin. Jos avun ja tuen tarpeille löytyy vastinpari vahvuuksien listasta, niin tiimissäsi ole mitään ongelmaa. Yhdessä tekemisen avulla selvitään avun ja tuen tarpeista. Asiat, joille ei löydy vastinparia vahvuuksista, ovat usein tiimin koulutustarpeita. Jos organisaatiossa on toimivaa yhteisöllisyyttä, apua ja tukea saattaa löytyä toisesta tiimistä, eikä esimerkiksi ulkopuolista kouluttajaa tai koulutusta aina tarvita.

Osaanko ottaa vastaan myönteistä palautetta?

Myönteisen palautteen antaminen tyrehtyy, ellei sitä osaa ottaa vastaan. Liian usein kiitos mitätöidään vähättelemällä itseä tai jopa ajattelemalla, että myönteisen palautteen antajalla on joku taka-ajatus (esimerkiksi on pyytämässä jotain palvelusta). Myönteiseen palautteeseen oikea vastaus on: ”Kiitos, mukavaa että sanoit”. Jos myönteistä palautetta ei ota vastaan, niin se on sama asia kuin jos joku antaa kukan tai lahjan, eikä sitä suostu vastaanottamaan. Tällaisessa tilanteessa lahjan antajalle tulee paha mieli, eikä hän rohkene toista kertaa tarjota ansaittuakaan lahjaa.

Lopuksi

Joskus kuulen sanottavan, että eikö tässä ole vaarana keinotekoinen myönteisyys. Siihen olen todennut, että ei taida olla suomalaisessa kulttuurissa minkäänlaista vaaraa ”ampua” yli myönteisen palautteen antamisessa ja saamisessa, vaikka vähän enemmän oppisimme siinä.

Liian monessa työyhteisössä työntekijät eivät edes muista, milloin ovat viimeksi saaneet kiitoksia ja myönteistä palautetta työstään. Tämä on oppimisen paikka sekä johtajille että meille kaikille. Jokainen huomaa varmasti päivittäin työyhteisössään kiitoksen arvoisia asioita.

-Merja Mäkisalo-Ropponen

työyhteisökouluttaja ja kansanedustaja (sd)

Julkaisu Savon Sanomien blogissa 16.6.2020.