Hyvää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivää
Vuonna 2007 YK:n yleiskokous julisti helmikuun 20. päivän kansainväliseksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päiväksi. YK pyrkii näin muistuttamaan jäsenmaitaan, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus on keskeistä rauhallisen ja menestyksekkään yhteiselon turvaamiseksi maailmassa. Yksi YK:n tärkeimmistä tehtävistä kehityksen ja ihmisarvon edistämisessä on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden turvaaminen. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi myös toimet köyhyyden poistamiseksi ja kaikkien yhtäläisen ihmisarvon takaamiseksi ovat tärkeitä.
Vuonna 2007 kirjoitin myös kirjan ’Tarinat työn tukena’, jossa käsittelin tarinallisuutta yksilön elämän, työyhteisöjen ja yhteiskunnan ymmärtämisessä. Etsin viikonloppuna kirjasta erästä työyhteisötarinaa ja jäin samalla lukemaan mitä olin kirjoittanut 13 vuotta sitten yhteiskunnallisista tarinoista. Ihmeekseni huomasin, ettei teksti tuntunut vanhentuneelta, vaan kertoo myös nykyhetkestä ja siitä, ettei sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa ole tapahtunut huomattavaa kehitystä menneinä vuosina.
Kirjoitin 13 vuotta sitten, että Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa tärkeimmäksi tehtäväksi on yleensä tunnistettu kansalaisten hyvinvoinnin turvaaminen ja parantaminen. Yhä useammin yhteiskunnassa kuitenkin kerrotaan toisenlaista tarinaa, jonka mukaan yhteiskunnan tärkein tehtävä onkin turvata kilpailukyky ja kansainvälistyminen mahdollisimman vähin taloudellisin uhrauksin.
Samoin terveyspolitiikan pysyvä ja keskeinen tavoite on virallisesti eriarvoisuuden vähentäminen, mutta talouspolitiikassa ja laajemmin yhteiskuntapolitiikassa eriarvoisuuden vähentämisestä – esimerkiksi tuloerojen pienentämisestä – puhutaan kuitenkin paljon vähemmän. Yhtenä keskeisenä terveyden tasa-arvon esteenä nykyisinkin on taloudellinen eriarvoisuus. Köyhyys on myrkkyä terveydelle ja hyvinvoinnille.
Kirjoitin vuonna 2007 myös siitä, että yhteiskunnan tarinoissa ihannoitiin tehokkuutta ja markkinavoimia. Päivittäisessä puheessa kerrottiin, että kun yritykset tuottavat mahdollisimman paljon voittoa, kansakin voi hyvin. Kerronta noudattaa vanhaa tarinankaavaa hyvän ja pahan välistä taistelua. Hyvää on se, mikä lisää yritysten kukoistusta, pahaa on se, mikä saattaisi rajoittaa sitä.
Tässä tehokkuuspuheessa ihmisen arvo määräytyy rahana, menestyksen ja maineen mukaan. Suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan voi koskaan saavuttaa näitä asioita. Tehokkuutta ohjenuoranaan pitävä markkinatalouden kulttuuri kuitenkin uskottelee, että kaikki on mahdollista. Puhe siitä, että jokainen on oman onnensa seppä ja jos et menestys, vika on itsessäsi, on ollut erityisen rankkaa viime vuosina pitkäaikaistyöttömille, joita on syyllistetty työttömyydestä. Niin kutsuttu aktiivimalli oli esimerkki tästä tarinankerronnan tavasta.
Vuonna 2007 olin myös todennut, että markkinamekanismi oli tullut salakavalasti mukaan kaikkeen kielenkäyttöön ja yhteiskuntaa selittäviin tarinoihin. Kaikkia asioita oli ryhdytty kuvaamaa talouden käsittein, joista oli tullut eräänlaista normistoa. Esimerkiksi käsitteet kilpailuttaminen, tulosvastuu ja tuote olivat siirtyneet täysin normaaleiksi tieteen, taiteen ja jopa uskonnon käsitteiksi. Kouluissa ei ole enää oppilaita eikä sairaalassa potilaita, vaan molemmissa on asiakkaita, jotka kuluttavat palveluita.
Olin kirjoittanut esimerkin markkinakeskeisyyden ja sen mukanaan tuoman tuottavuusajattelun aiheuttamasta ristiriidasta hoito- ja hoivatyössä lainaten Merete Mazzarellaa, joka kirjoitti kirjassa Hyvän kosketus (2005) seuraavasti:
”Jos ajatellaan kamarimusiikkikappaletta, joka on sävelletty viidelle soittajalle, ja jonka soittaminen kestää puoli tuntia, niin ei kai kenellekään päähän pälkähtäisi myöskään säästää puolituntista työaikaa irtisanomalla muitta mutkitta yksi soittaja ja sitten odottaa, että loput neljä soittaisivat täsmälleen samalla tavalla kuin kaikki viisi alun perin. Kamarimusiikkikappaleen soittaminen ja kuunteleminen vie sen ajan minkä se vie.
Hoitoalalla on sama tilanne. Lapsen tai vanhuksen lohduttaminen, vaippojen vaihtaminen lapselle tai vanhukselle ovat tekoja, jotka vievät juuri sen ajan minkä ne vievät – tai niiden pitäisi saada viedä, sillä kuten me kaikki tiedämme, hoitoalaa uhkaavat käytännössä voimakkaat leikkaukset ja nopeammat tahdin vaatimukset, jollaisia kukaan taiteen maailmassa ei sietäisi.”
Samoista asioista puhumme edelleenkin, eikä tilanne ole parantunut. Tänäkin keväänä kyseenalaistetaan hoitotyöntekijöiden vaatimuksia inhimillisistä työolosuhteista ja työn vaativuuden mukaisesta palkkauksesta. Näistä oikeutetuista vaatimuksista syyllistäminen on lisääntynyt viime viikkoina.
Tämä hallitus on tehnyt suunnanmuutoksen ja nyt hallitusohjelman selkeänä tavoitteena on sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja eriarvoisuuden väheneminen. Olemme siis oikealla tiellä, mutta paljon on vielä tehtävää.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Demarinaisten blogissa 20.2.2020.
