Yhteiskunta tarvitsee kaikkien työpanoksen
Jos haluamme saavuttaa hallituksen työllisyystavoitteen, edellyttää se osatyökykyisten ja vammaisten työllisyyden parantamisesta. On tärkeää erottaa nämä kaksi ryhmää toisistaan, sillä kaikki vammaiset eivät ole osatyökykyisiä. Monet vammaiset pystyvät tekemään kokoaikaista työtä, jos työyhteisössä on tehty kohtuullisia mukautuksia. Mukautuksia ovat esimerkiksi työoloihin, työn organisointiin ja työmenetelmiin tehtävät muutokset. Työnantajilla on mahdollisuus saada työolosuhteiden järjestelytukea, mutta työnantajat eivät tunne järjestelytuen mahdollisuuksia riittävästi. Esimerkiksi digitaalisuus ja teknologiset innovaatiot mahdollistavat erityisryhmiä olemaan yhä enemmän mukana työelämässä.
Tässä kirjoitan kuitenkin osatyökykyisten työllistämisestä. Osatyökykyisyys tarkoittaa toimintakyvyn vajausta, joka haittaa työn tekemistä. Lainsäädännön mukaan osatyökykyinen on henkilö, jonka vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä. Pitkäaikaistyöttömissä on paljon osatyökykyisiä henkilöitä. Toki tähän ryhmään kuuluu muitakin, esimerkiksi vammaisia henkilöitä. Erityisesti pitkäaikaistyöttömien kohdalla ongelmana on ollut se, ettei asiakkaan palvelutarvetta, työkykyä ja kuntoutustarvetta selvitetä riittävän yksilöllisesti ja monialaisesti, mikä on johtanut työttömien jäämiseen heille sopivien palveluiden ulkopuolelle.
Hallitusohjelmassa mainittu osatyökykyisten työkykyohjelma on tarkoitettu juuri tämän ryhmän kokonaisvaltaiseen auttamiseen. Ohjelmaan on varattu tälle vuodelle 10 miljoonaa euroa. Sipilän hallitus kuvitteli, että näitä henkilöitä saadaan työllistymään sanktioilla, mutta nämä ns. aktiivimalli osoittautui toimimattomaksi ja epäinhimilliseksi erityisesti niiden ihmisten kohdalla, jotka tarvitsevat hoitoa, ohjausta, rinnalla kulkemista ja kuntoutusta. Onneksi aktiivimalli on nyt purettu ja yhä useampi osatyökykyinen pääsee yksilöllisen tuen ja räätälöityjen palvelujen piiriin.
Hallitusohjelmassa puhutaan ensimmäisen kerran hyvinvointitaloudesta. Hyvinvointitalouden kannalta keskeiset yhteiskunnalliset tavoitteet ovat osallisuuden vahvistaminen, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edellytysten luominen sekä yhdenvertaisuuden takaaminen. Sen sijaan, että pohdittaisiin, miten saadaan ihminen mukautettua työhön sopivaksi, on syytä pohtia, miten jokaiselle löytyy sopiva työ. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilölle asetettujen vaatimusten rinnalla asetetaan vaatimuksia myös työlle. Esimerkiksi eri tavoin osatyökykyisille ja pitkäaikaistyöttömille tulisi räätälöidä sellaisia työ- ja osallistumismahdollisuuksia, joihin he voisivat aidosti tarttua ja josta he saavat palkkaa.
Kehitysvammaiset ovat esimerkiksi ryhmä, joiden potentiaalia työelämässä ei nähdä. YK:n vammaisten oikeuksien sopimus edellyttää yhdenvertaista kohtelua kaikille kansalaisille, mutta edelleenkin töihin haluavat ja siihen kykenevät kehitysvammaiset ohjataan sosiaalitoimistoon eikä työvoimapalveluihin. He saavat usein ns. työosuusrahaa, joka on 12 euroa päivässä, vaikka usein antavat paljon suuremman työpanoksen työyhteisön käyttöön.
Investoimalla sellaisiin palvelurakenteisiin ja toimintamalleihin, jotka tehokkaalla tavalla tukevat toimintakykyä, lisäävät osaamista ja torjuvat syrjään joutumista, voimme pitkällä aikavälillä päästä tilanteeseen, jossa nopeatkaan muutokset työssä ja työelämässä eivät synnytä suuria ongelmia yksilötasolla tai yhteiskunnassa. Vaikka lyhyellä tähtäimellä ihmisten tukemiseen panostaminen tuottaa taloudellisia kustannuksia, kuten esimerkiksi julkinen työllistäminen, pitkällä aikavälillä toteutuvat hyvinvointihyödyt tekevät panostuksista taloudellisesti kannattavia. Mikäli panostukset ihmisten hyvinvointiin jätetään tekemättä, se näkyy väistämättä yhteiskunnan huono-osaisuutena, syrjään joutumisena ja niistä aiheutuvina kustannuksina.
Hyvinvointitalousajattelussa on tärkeää osata arvioida ja laskea näiden vaihtoehtoiskustannusten hinta. Kun lasketaan esimerkiksi järjestöihin suunnatun palkkatuen vaikuttavuutta, on muistettava laskea myös työstä aiheutuvan hyödyn hinta. Järjestöissä tehdään sellaista tärkeää yhteiskunnallista työtä, mitä mikään muu taho ei järjestä. Esimerkiksi ikäihmisten luona tehtävät lumityöt, kaupassa käynti apu ym. kotitalkkaritoiminnan kaltainen järjestöjen tarjoama apu mahdollistaa ikäihmisen kotona olemisen kauemmin. Tästä hyötyvät niin yksilö kuin yhteiskunta.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Savon Sanomien blogissa 28.1.2020.
