Varhaiskasvatus on tasa-arvon peruspilari
Viime viikolla eduskunnassa keskusteltiin opposition yhteisen välikysymyksen pohjalta koulutuksen tasa-arvosta. Nyt kuluvalla viikolla lähetekeskusteluun tulee lapsiasiavaltuutetun kertomus. Molemmissa keskusteluissa tärkeä teema on varhaiskasvatus.
Varhaiskasvatukseen panostaminen on yksi parhaista tulevaisuuden investoinneista, joita voimme tehdä. Varhaiskasvatus edistää kielen ja kognitiivisten taitojen kehitystä sekä parantaa kouluvalmiutta ja myöhempää menestystä koulupolulla. Varhaiskasvatuksella on myönteisiä vaikutuksia myös lasten sosioemotionaalisten taitojen kehitykseen. Varhaiskasvatuksen hyödyistä näyttää vallitsevan laaja yksimielisyys tutkijoiden keskuudessa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Kaikki lapset hyötyvät varhaiskasvatuksesta. Erityisen suurta vaikuttavuus on heikoimmista oloista tuleville lapsille, joiden kasvuympäristössä on heidän kehitystään haittaavia tekijöitä kuten terveysongelmia tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia. Hyödyt kuitenkin realisoituvat vain, jos varhaiskasvatus on riittävän laadukasta.
Hallituksen tekemät säästöt varhaiskasvatukseen heikentävät sen laatua. Ne viestit, joita kuulen varhaiskasvatuksen kentältä, ovat enemmän kuin huolestuttavia. Päiväkotien tilanne on subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen ja ryhmäkokojen suurentamisen takia monin paikoin kaoottinen. Suurissa ryhmissä lasten yksilöllinen huomioiminen on vaikeaa ja osapäiväisten lasten ”meneminen ja tuleminen” tekee ryhmistä levottomia. Jatkuvasti muuttuvassa ryhmässä myös sosiaalisten taitojen oppiminen on vaikeampaa. Useat ammattihenkilöt ovat kertoneet todellisuuden ja ammatti-identiteetin välisen ristiriidan olevan niin suuri, että he ovat tyystin uupuneet omaan työhönsä.
Varhaiskasvatuksen kehittämiseltä on pohja pois ammattihenkilöiden kokiessa, etteivät he suurissa ryhmissä ja lasten jatkuvasti vaihtuessa pysty tekemään perustyötään laadukkaasti ja kohtaamaan lapsia yksilöinä. Eräs varhaiskasvatuksen ammattilainen kertoi minulle, ettei hän halua enää tehdä työtä päiväkodissa ryhmien ollessa niin suuria, että työ tuntuu liukuhihnatyöltä. Myös monet vanhemmat ovat kertoneet, etteivät he halua viedä lastaan päiväkotiin. Suuret ryhmät tekevät lapset levottomiksi eikä lasten tarpeisiin ennätä kukaan vastaamaan. Eräs vanhempi kertoi lasten olevan päiväkodissa ”säilössä”. Hallitus on sysännyt vastuun suurista ryhmistä kunnille, mutta kuten lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila on todennut: ”Varhaiskasvatusta tulisi pitää kansallisena kysymyksenä, ei kaupunkipolitiikkana eikä kuntien asiana. Tällä hetkellä lapsen elämään vaikuttaa liikaa se, mihin perheeseen ja mihin kuntaan hän syntyy.”
Kuntien välisen eriarvoisuuden lisäksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen 20 viikkotuntiin lapsilta, joiden huoltajat eivät työskentele kokoaikaisesti, opiskele päätoimisesti tai toimi yrittäjänä, on eriarvoistavaa. Päivähoito-oikeuden rajaaminen on jakanut perheet ja lapset eri kasteihin. Miksi työttömien lapset saavat varhaiskasvatusta vähemmän kuin muut? Eikö näillä lapsilla olisi erityisen suuri tarve olla kokopäiväisen varhaiskasvatuksen piirissä?
Rajauksen kohteeksi joutuneen lapsen kohdalla voidaan anoa laajennettua päivähoito-oikeutta ja yleensä kunnassa se myönnetään. Perustana voi olla esimerkiksi lapsen tuen tarve, lastensuojelu ja perheolosuhteet. Tässäkin on huomattu olevan ongelmia. Nämä lapset leimautuvat helposti ongelmaperheiden lapsiksi.
Kunnista kaksi kolmesta ovat rajanneet päivähoito-oikeutta. Erityisesti pienet kunnat ovat tehneet näin. Mitä enemmän väkeä kunnassa asuu, sitä vähemmän rajausmahdollisuuksia on käytetty. Monessa kaupungissa, joissa rajauksia aluksi tehtiin, on päätöksiä myöhemmin peruttu.
Säästäminen lapsista on aina huono päätös. Toivottavasti tehdyt virheet saadaan korjattua!
Merja Mäkisalo-Ropponen
