Työstä ja työllisyydestä
Eduskunnassa olen ollut sekä edellisellä että tällä kaudella työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen. Tämä on ollut näköalapaikka keskusteluun työllisyyden ja työttömyyden hoitamisesta. Maailmantalouden lama, joka pitkittyi Suomessa, aiheutti viime kaudella työttömyyden voimakkaan ja nopean kasvun. Nyt laman mentyä ohi työllisyys on onneksi lähtenyt paranemaan. Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorten työllisyystilanne ovat kuitenkin edelleen huolestuttavia.
Nykyisen hallituksen aikana keskustelun sävy pitkäaikaistyöttömistä on muuttunut. Toki viime kaudellakin kuultiin asenteellisia kommentteja muun muassa tempputyöllistämisestä. Nyt keskustelun sävy on muuttunut entistäkin asenteellisemmaksi. Tämä näkyy myös hallituksen tekemissä päätöksissä. Juho Saari on todennut hyvin, että mitä kauempaa työtöntä katsoo, sen laiskemmalta hän näyttää. Ns. aktiivimallista käyty keskustelu osoittaa tämän asenteen todeksi. Juhana Vartiaisen (kok) kommentti siitä, että mielenilmaukseen osallistuneet olivat humalassa ja Matti Torvisen (si) kommentti viime viikon kyselytunnilla mielenilmauksesta mellakkaan, kertovat omaa kieltään kielteisistä asenteista.
Itse olen pitänyt tärkeänä kohdata pitkäaikaistyöttömiä säännöllisesti. Kun keskustelee ihmisten kanssa, huomaa, että puheet passiivisista työttömistä pitävät harvoin paikkansa. Ongelmana on se, ettei työpaikkoja eikä ihmistä eteenpäin auttavia palveluja ole saatavilla. TE-toimistojen ja ammatillisen koulutuksen resursseja on vähennetty, järjestöjen mahdollisuuksia työllistää on heikennetty ja palvelut ovat siirtyneet entistä enemmän sähköisiksi. Tässä on valtava ristiriita tavoitteen ja toimenpiteiden välillä.
Tavoitteena tulee olla, että mahdollisimman moni pääsee työllistymään avoimille työmarkkinoille. Nykyisillä työn tuottavuusvaatimuksilla se ei ole mahdollista. Yhteiskunta tarvitsee kuitenkin jokaisen kansalaisen työpanosta ja siksi välityömarkkinoita (esimerkiksi palkkatukityötä järjestöissä) tulisi kehittää. Järjestöissä tehdään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, jota mikään muu taho ei hoida. Työministeri Lindström on todennut, ettei palkkatukityö järjestöissä ei ole vaikuttavaa toimintaa, koska siellä toimivista työttömistä vain alle 30 prosenttia työllistyy jatkossa avoimille työmarkkinoille. Pitäisiköhän ministeriössä miettiä uusia vaikuttavuusmittareita, joissa arvioitaisiin, kuinka moni syrjäytyminen ja toimeentulotuelle siirtyminen estyy tai mitä yhteiskunnallisesti merkittäviä tehtäviä järjestöt hoitavat?
Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
