Puhe IkäOte – hankkeen loppuseminaarissa 6.2.2017
Hyvät seminaariin osallistujat!
Ilo olla täällä tänään! Olen tämän hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja ja kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia ohjausryhmään osallistuneita erittäin innovatiivisista ja voimaannuttavistakin kokouksista.
Otsikkoni on siis kenen ehdoilla teknologiaa kehitetään. Pohdin tätä aihetta nykyisin lähes päivittäin, vaikka en koe millään tavalla olevani teknologiaorientoitunut henkilö. Monessa roolissa joudun kuitenkin jatkuvasti näiden asioiden eteen. Ensinnäkin olen Muistiliiton puheenjohtaja ja siellä entistä useammin törmäämme tähän aihealueeseen. Eduskunnassa toimin tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja ja oman puolueeni tulevaisuustyöryhmän puheenjohtajana. Tulevaisuusvaliokunnassa julkaistiin viime syksynä edellisellä kaudella valmistuneen ’Radikaalit teknologiat’ – raportin päivitys ja oli hämmentävää huomata, miten nopeasti noin viisi vuotta sitten vielä tulevaisuuden skenaarioina kuvatut asiat ovat nyt jo toteutuneet. Tulevaisuudentutkijat väittävät, että teknologia kehittyy seuraavan 20 vuoden aikana nopeammin kuin edellisen 200 vuoden aikana. Elämme siis valtavassa yhteiskunnallisessa murrosvaiheessa. Muutoksen nopeus voi olla niin huimaa, että emme osaa tässä hetkessä edes kuvitella, millainen maailma on esimerkiksi vuonna 2040. Tavoitteenani onkin pohtia nyt, miten teknologia tulee kenties muuttamaan ihmisen elämää arjessa. Toinen asia kokonaan on, haluammeko näiden visioiden toteutuvan eli pidämmekö kehitystä uhkana vai mahdollisuutena. Puheenvuoroni lopussa pohdin hiukan eettisiä näkökulmia ja erityisesti otsikkoani, kenen näkökulmasta teknologiaa kehitetään.
Mutta hyvät kuulijat
Mitä tämä hurja muutos voi sitten tarkoittaa käytännössä: Muutama visio tulevaisuudesta!
Virtuaalisuus, robotit sekä erilaiset anturit – myös ihmisen sisällä olevat – sekä erilaiset sosiaaliset innovaatiot muun muassa uudella tavalla tuotettujen lähipalveluiden muodossa, ovat yleistymässä. Tulevaisuuden hyvinvointipalveluja voivat olla muun muassa yksinäisyyden poistaminen lähiyhteisöjen ja vaikuttamisryhmien avulla, mielen treenaaminen, elämykset virtuaalimatkailun avulla tai eheytymisseminaari nukkuessa. Miltä kuulostaisi, jos voisit illastaa neljässä eri maanosassa olevien ystäviesi kanssa virtuaalisesti ja saada hartiahierontaa päivällisen jälkeen – samoin virtuaalisesti – jonka jälkeen jatkaisit unessa keskustelua suosikkikirjailijasi kanssa?
Vaikka edellä kuvatut visiot voivat tuntua osittain utopistiselta, niin näiden asioiden toteutuminen on teknisesti mahdollista jo nyt tai lähiaikoina
Otetaan kuitenkin vielä konkreettinen esimerkki mielikuvaharjoituksen avulla siitä, millaista elämä voi olla vuonna 2040. Kerron teille 75 vuotiaan Merin elämästä. Moni meistä on vuonna 2040 ”noin sen ikäinen”:
Meri asuu yksin ja hänellä on diabetes sekä taipumusta masennukseen. Diabetesta pystytään jo kantasoluhoidon kautta parantamaan, mutta Meri ei ole halunnut tätä hoitoa, sillä hänelle insuliinihoito on tuttua jo viidenkymmenen vuoden ajalta ja hän kokee sen itselleen helpoksi. Pari vuotta aikaisemmin hän menetti tapaturmaisesti oikean kätensä kyynärvarresta alaspäin ja siihen on asennettu proteesi. Samassa onnettomuudessa hän sai pienen aivovamman, jonka seurauksena hänelle tuli lieviä kognitiivisia häiriöitä, muun muassa luetun ymmärtämisen vaikeutta sekä uuden ympäristön hahmottamisvaikeuksia.
Aamulla Meri herää avattarensa huomenen toivotukseen tavallista aiemmin, sillä avatar on huomannut Merin verensokerin olevan alhaalla ja siksi on aika nousta aamupalalle. Avatar on siis internetin käyttäjän valitsema kuvallinen hahmo tai profiilikuva. Noustessaan vuoteesta ja laittaessaan jalat sängyn vieressä olevalle matolle, matto ottaa yhteyden intuitiiviseen käyttöliittymään, josta Meriltä kysytään minkä median kautta hän haluaa kuunnella aamun uutiset. Sanomalla ääneen kanavan numeron, Meri pääsee suoraan kuuntelemaan lempitoimittajansa uutistenlukua.
Merillä on riski masentua ja eristäytyä sosiaalisista suhteista ja hänen kotiinsa asennettu teknologia tunnistaa sosiaalisen alentuman ja suunnittelee mukavaa tekemistä, jossa on osin tuttuja asioita, mutta myös jotain uusia aivoja aktivoivia toimintoja. Pian Meriin otetaankin yhteyttä hänen valitsemastaan yhteisöstä älyseinän videoyhteydellä. Virtuaalihahmot eli avattaret kertovat yhteisön toiminnasta ja Meri päättää liittyä siihen. Päätös aktivoi henkilökohtaisen avattaren ehdottamaan sopivan asun ja aterian ennen kuin Meri lähtee tapaamaan ryhmän jäseniä. Ennen lähtöä Meri vielä käy virtuaalikaupassa tilaamassa itselleen iltapäiväksi tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Valinta tapahtuu painamalla päätteellä näkyviä tuotteiden kuvia. Ruokatavarat hän kerää virtuaalihyllyltä ostoskoriin ja pyytää toimituksen kotiin kello kahdeksi. Meri lähtee tapaamaan uuden yhteisön jäseniä robottiautollaan ja viettää erittäin mukavan aamupäivän.
Puolen päivän jälkeen Meri tulee kotiin ja välipalan jälkeen huomaa, ettei hänen käsiproteesinsa toimi kunnolla. Hän monistaa omalla 3D-tulostimellaan itselleen uuden proteesin ja ottaa yhteyttä internetin kautta terveydenhoidon vastuuhenkilöönsä ja sopii proteesin uudelleen laittamisesta seuraavaksi iltapäiväksi. Tämän jälkeen Meri on vielä älyseinän videoyhteyden avulla yhteydessä Etelä-Afrikassa asuvaan tyttäreensä ja vaihtaa pikaisesti päivän kuulumiset.
Merillä on kotona myös apurobotti, joka auttaa häntä niissä kodinaskareissa, joita Meri ei halua tai jaksa itse tehdä. Robotin kanssa voi myös keskustella erilaisista aiheista ja robotti on hyvä pelikaveri. Meri nauttii myös ulkoilusta lähimetsässä ja sinne hän ottaa robottikumppanin turvakseen, sillä metsässä liikkuessa Meri eksyy helposti. Muuten Meri ulkoilee mielellään yksinään tai ystäviensä kanssa, sillä ympäristö on suunniteltu kaikkien aistien osalta täysin esteettömäksi, ja liikkuminen on kaikille asuinalueen ihmisille helppoa.
Illalla Meri menee aikaisen herätyksen ja tapahtumarikkaan päivän johdosta tavallista aikaisemmin nukkumaan ja älypeti tunnistaa Merin fyysisen väsymyksen ja myös aivojen stressitilan (Meriä harmittaa proteesin rikkoutuminen). Älypeti käynnistää yöllisen eheyttämisohjelman ja rentoutusohjelman sekä suunnittelee seuraavalle päivälle liikunta- ja ravitsemusohjelman, jonka se viestii liikuntavälineistölle. Seuraavana aamuna Meri herää mieli ja keho virkistyneenä ja ennen uuden proteesin asentamista hän ennättää kuunnella älyseinän kautta luentoa, jossa maailmankuulu kulttuuritutkija esittelee pariisilaisen museon taideteoksia. Virtuaalilasien avulla Meri näkee taideteokset luonnollisessa muodossaan ja kielen käännösohjelman avulla hän kuuntelee esityksiä suomenkielellä.
No niin, hyvät ystävät;
Nyt jokainen meistä voi miettiä, onko tämä toivottava vai ei-toivottava tulevaisuus? Samalla voi miettiä uskooko tämän olevan mahdollista vai ei?
Itse uskon tähän visioon, mutta samalla haluan korostaa, että teknologian myönteinen kehittäminen edellyttää nykyistä parempaa yhdessä tekemistä. Tämän kaltaisten terveys- ja hyvinvointipalveluiden rakentaminen vaatii monenlaista osaamista ja monialaista kehittäjäjoukkoa ja myös kansalaisten mukaan ottamista kehittämiseen. Varteenotettavia eettisiä ongelmia tulee varmasti jos teknologian kehittäminen jätetään pelkästään insinööreille.
Edellä mainittujen palveluiden kehittämiseen tarvitaan teknologiaosaajia – muun muassa ohjelmointi- ja robotiikka-asiantuntijoita, sosiaali- ja terveydenhuollon osaajia, kodinkoneiden ja huonekalujen valmistajia, päätöksentekijöitä, mielenvalmentajia, aivotutkijoita, psykologeja, operaattoreita, sähköyhtiöitä, kansalaisjärjestöjä, rakennusyhtiöitä, erilaisia käyttäjäyhteisöjä sekä käyttäytymisen-, kulttuurin- ja käytettävyyden tutkijoita. Kokonaisuuden hallinta edellyttää myös yhdessä tekemisen koordinointia. Asuinalueet tulee jo alusta alkaen suunnitella palvelualustoiksi, joilla tuetaan asukkaiden kulttuuri, liikunta ym. harrastuksia ja yhteisöllisyyttä. Isännöitsijöiden tehtävänä on toimia palvelukoordinaattoreina, jotka auttavat kiinteistöhuollon lisäksi myös palveluiden hyödyntämisessä.
Hyvät seminaarivieraat; Vielä muutama visio sosiaali- ja terveyspalveluista
Terveydenhuollossa tieto ja palvelut ovat kerääntymässä palvelupilviksi (BigData), jonka voi profiloida yksilöllisesti (My Data). Arkiset esineet voidaan liittää internetiin ja ne voivat kommunikoida keskenään. Robotit jakavat lääkkeitä, vastaavat yhteydenottoihin ja avustavat leikkauksissa. Lääkkeet voidaan valmistaa jokaiselle yksilöllisesti. Vaatteet mittaavat elintoimintoja ja osaavat puhua. Materiaalitutkat valvovat lääkitystä sekä tunnistavat sairauksia ja jopa tunnetiloja. Bioinformatiikka kehittyy ja koneälyt louhivat tietoa ja diagnosoivat sairauksia. Koneäly kykenee käyttämään supernopeasti kaiken sen tiedon, joka on olemassa esimerkiksi tietystä sairaudesta ja löytämään oikeat hoitokeinot. Geenejä ja soluja voidaan korvata nanoteknologialla ja nanorobotteja voidaan seurata ja ohjata tietokoneella jopa etäyhteyksien avulla.
Monet uudet teknologiat auttavat myös toimintakyvyn ylläpitämisessä ja parantamisessa: robottijalat, kodinhoitorobotit, etäavustajat ym. toimintakykyä kompensoivat välineet helpottavat arkea. Terveys- ja sosiaalipalvelut ovat hakeutumassa osittain sairaaloista, terveyskeskuksista ja sosiaalitoimistoista sinne, missä ihmisetkin ovat. Tulevaisuudessa sosiaalipalveluissa toteutuu ”yhden luukun periaate”. Kaikki palvelut on koottu yhteiselle palvelualustalle ja jokainen voi oman yhteyshenkilönsä kanssa räätälöidä itselleen sopivat palvelut elämäntilanteensa ja avun tarpeensa mukaan huomioiden kuitenkin koneälyn suositukset esimerkiksi siitä, mitä henkilön kannattaa tehdä itse kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistämisen näkökulmasta.
Vuorovaikutus hoidettavan ja hoitoa antavan ammattilaisten tai oman yhteyshenkilön kesken tulee säilymään, vaikka tekniset mahdollisuudet paranevat. Kohtaamiset tosin voivat olla hyvin erilaisia. Ne voivat tapahtua internetin kautta tai kasvotusten. Molemmissa tapauksissa hoitava henkilö voi joustavasti tapaamisen yhteydessä hyödyntää toisia ammattilaisia ja erilaisia tietokantoja. Myös kansalaisille avattavat tietokannat mahdollistavat yhteistyön ja erilaisten vaihtoehtojen yhdessä miettimisen.
Hyvät kuulijat
Jälleen olisi mukava lukea ajatuksianne esimerkiksi siitä, onko tällainen visio kova ja inhimilliset arvot unohtava? Itse ajattelen niin, että edellä kuvatussa tulevaisuudenkuvassa parhaimmillaan toteutuu ihmislähtöisyys, hyvinvointikeskeisyys, itsemääräämisoikeus, yksilöllisyys, tasa-arvoisuus, osallisuus, yhteisöllisyys, vaikuttamismahdollisuudet, toisista välittäminen, merkityksellisyys, luottamus, turvallisuus ja yksityisyys. Voidaankin kysyä voisiko teknologian kehittyminen ja kehittäminen mahdollistaa näiden tärkeiden arvojen toteutumisen paremmin kuin nykyinen toimintatapamme. Kenties tyytymättömyys nykytilaan, on keskeinen syy nopeuttaa kehitystä.
Toisaalta kehittämisessä on pidettävä huolta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Teknologian on autettava kaikkia kansalaisia, ei ainoastaan hyvätuloisten joukkoa. Lisäksi on muistettava, että teknologian kehittämisessä on mentävä ”ihminen edellä” eli emme saa kehittää teknologiaa teknologian takia vaan pohtien miten se auttaa ihmistä. Teknologia on hyvä renki mutta huono isäntä. Ihmisyyteen kuuluu oleellisesti tarve olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Siksi teknologia ei saa jättää ihmisiä seurustelemaan vain ”koneiden ja laitteiden” kanssa. Riskinä on, että huonosti toteutettuna teknologian kehittäminen johtaa siihen, että apua tarvitsevat ihmiset saavat osakseen entistä vähemmän inhimillistä vuorovaikutteista kohtaamista.
Jos kuitenkin pidämme teknologian kehittämistä toivottavana ja uskomme voivamme estää kielteisten uhkakuvien toteutumisen, niin siihen liittyviä ennakkoluuloja ja pelkoja on pyrittävä voittamaan. Olemme tämänkin hankkeen ohjausryhmässä pohtineet, miten saisimme asioita etenemään nopeammin ”tässä ja nyt” ja mitkä asiat ovat tärkeitä, kun teknologiaa markkinoidaan ihmisille, joilla on erilaisia toiminnanrajoitteita. Myös moni sosiaali- ja terveysalan työntekijä voi kokea teknologian kehittymisen uhkana.
Teknologiaa hyödyntävien kansalaisten näkökulmasta on tärkeää, että hyödyt pystytään osoittamaan konkreettisesti. Hyötynä on esimerkiksi se, että teknologian avulla voidaan olla helposti yhteydessä kaukana oleviin sukulaisiin ja ystäviin. Teknologian on oltava sellaista, ettei siihen tarvita erillisiä ohjeita, vaan se itse ohjaa käyttäjää. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset intuitiiviset käyttöliittymät. Käytön opettelussa vertaistuki ja kokemusasiantuntijoidenkäyttö vähentävät pelkoa laitteita kohtaan. Käyttäjän yksilölliset tarpeet ja itsemääräämisoikeus on aina huomioitava.
Myös työntekijöiden näkökulmasta on tärkeää, että teknologian hyödyt pystytään osoittamaan konkreettisesti. Hyötynä on esimerkiksi se, että moniammatillinen yhteistyö helpottuu ja konsultaatiot mahdollistuvat osana arkityötä. Parhaimmillaan teknologiaa hyödyntämällä jää aikaa enemmän aidosti asiakkaan kanssa olemiseen ja yhdessä tekemiseen. Käyttöön ottavan teknologian on toimittava hyvin, eikä keskeneräisiä sovelluksia saa viedä työntekijöiden arkeen. Teknologiaa kehitettäessä on työntekijöiden oltava alusta alkaen mukana. Samalla kun uusi teknologia tulee osaksi arkityötä, on myös työprosessien muututtava. Tässä tarvitaan myös esimiesten tukea.
Robotisaatiosta puhuttaessa on arvioitu, että hoitotyössä robotit voivat ottaa noin 20 prosenttia työntekijöiden työstä itselleen. Onko se uhka vai mahdollisuus riippuu siitä, mitä päätöksiä tehdään. Otetaanko 20 prosenttia työntekijöitä pois, vai mahdollistetaanko tämän avulla työntekijöille ja asiakkaille 20 prosenttia enemmän aikaa olla inhimillisessä vuorovaikutuksessa keskenään?
Lopuksi hyvät ystävät!
Teknologian tuloa arkeemme entistä enemmän emme voi estää. Nyt onkin tärkeä varmistaa, että asiaa edistetään ihmisten ehdoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että uskallamme kohdata tämän ilmiön. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys ovat myös hyviä tapoja lähestyä tätä asiaa. Pääasia on, että emme juokse karkuun tai sulje silmiämme todellisuudelta ja tulevaisuudelta. Nyt on oikea aika vaikuttaa ja käydä eettistä keskustelua myös teknologian haitoista!
Eettiset kysymykset on otettava vakavasti ja teknologian hyödyntämisessä on aina perustana oltava ihmisen hyvä. Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Hoito- ja hoivatyön etiikassa on aina korostettu sitä, että päätösten perustana tulee olla se, mikä parhaiten edistää kunkin ihmisen omannäköistä elämää ja elämänlaatua. Tästä näkökulmasta käsin teknologian käyttämättömyys voi olla jopa epäeettistä, jos tällä päätöksellä estetään esimerkiksi muistisairasta toteuttamasta itselleen mieluisia ja tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi ulkoilemasta itsenäisesti.
Myös yleistymässä olevien hoivarobottien käytössä on kysyttävä, kenen tarpeista niitä käytetään? Onko hoivarobotin käyttämisessä kysymys vuorovaikutuksen korvaamisesta – vai täyttääkö hoivarobotti aukon muistisairaan arjessa, joka ei muuten täyttyisi millään? Tärkeintä on muistaa, että kysymys on oikean ja yksilöllisen hoitomuodon löytämisestä. Esimerkiksi muistisairaan hellyyden kaipuu voi olla niin suurta, että hän tarvitsee jatkuvasti lähelleen silitettävää ja hoivattavaa tahoa. Tällöin hoivarobotista voi olla apua. Hoivarobotti ei kuitenkaan koskaan korvaa ihmistä. – Tai ainakin toivon niin!
