Onko köyhyydestä ja eriarvoisuudesta tullut Suomessa normaalitila?
(Julkaistu Savon Sanomissa 2.1.2017)
Luin joulun aikaan Anna-Maria Isolan ja Esa Suomisen kirjoittaman kirjan ”Suomalainen köyhyys”. Se sai minut pohtimaan, pidämmekö köyhyyden ja eriarvoisuuden kasvua Suomessa normaalina ja hyväksyttävänä tilana, jolle ei voi tehdä mitään. Köyhyys ja eriarvoisuus ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun lamasta alkaen. Tuloerojen kasvu on ollut kansainvälisestikin suurta. Ainoa poikkeus tähän vuosikymmeniä pahenevaan tilanteeseen oli viime hallituskausi (2011 – 2015), jolloin silloinen hallitus nosti perusturvaetuuksia ja poisti työmarkkinatuesta puolison tuloihin kohdistuvan tarveharkinnan. Edellinen hallitus panosti myös erityisryhmien asumisen tukemiseen ja kehitti verotusta pienituloisia suosivaksi. Kaikkien näiden toimenpiteiden ansiosta tuloerojen kasvu pysähtyi ensimmäisen kerran pitkään aikaan.
Nyt tämä hyvä kehitys on katkennut kuin seinään ja köyhyys ja eriarvoisuus ovat lähteneet voimakkaaseen kasvuun. Suomalainen köyhyys on tämän vaalikauden lopussa syvempää ja kohtalokkaampaa kuin vaalikauden alussa. Pienituloisuuden syveneminen köyhyydeksi on yhä yleisempää tulojen vähäisyydestä ja maksujen korotuksista johtuen. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysmaksujen korotukset osuvat kaikkein eniten yhteiskunnallisesti heikoimmassa asemassa olevien ryhmään. Huolestuttavaa on lisäksi eri alueiden ja kaupunkien jakautuminen ”hyviin” ja ”huonoihin” sosioekonomisen rakenteen perusteella. On syntynyt rikkaiden ja köyhien alueita, joissa eletään omaa elämää toisistaan tietämättä tai jopa toisista välittämättä.
Sosiaalisen liikkuvuuden ilmiötä on totuttu pitämään oikeudenmukaisen ja aidon tasa-arvon ilmentymänä. Nyt tämä liikkuvuus on hankalampaa kuin aiemmin ja kerran köyhä jää todennäköisesti pysyvästi köyhäksi. Valitettavasti köyhyys periytyy myös seuraavalle sukupolvelle. Hallituksen toteuttamat säästöt varhaiskasvatukseen ja koulutukseen heikentävät entisestään sosiaalisen liikkuvuuden mahdollisuuksia. Perheen sosioekonominen asema näkyy jopa Pisa-tuloksissa. Sosiaalisen kierron hidastuminen onkin vakava uhka tasa-arvoon pyrkivälle hyvinvointivaltiolle.
Matalaksi jäänyt koulutustaso ennakoi köyhyyttä, sillä se estää helposti löytämästä paikkaa työmarkkinoilla ja johtaa toimeentulotukiasiakkuuteen. Osa-aika ja pätkätöiden maailmaan juuttuva, matalasti koulutettu ihminen on monella tapaa altis köyhyydelle ja sen seurauksille. Köyhyyden kierre jatkuu helposti koko elämän aina eläkkeelle saakka, sillä pienet tulot tarkoittavat pieniä eläkkeitä. Myös terveys, elinikä ja kuolleisuus korreloivat tulotason kanssa. Sosiaaliryhmien väliset kuolleisuuserot ovat Suomessa kansainvälisestikin suuria. Köyhän elämä on lyhyempi kuin rikkaan – ja tämä ero on viime vuosina kasvanut.
Suomi on kansakuntana jakautumassa voimakkaasti kahteen osaan. Rikkailla ja köyhillä on aivan erilainen käsitys siitä, mitä pian 100-vuotias Suomi heille tarjoaa.
Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
