Muistikonferenssin 2016 avauspuheenvuoro 16.11.2017
Hyvät muistikonferenssiin osallistujat!
Olette lämpimästi tervetulleita tähän – voisikohan sanoa jo – perinteiseksi muodostuneeseen tapahtumaan. Muistiliiton hallituksen puheenjohtajana iloitsen suuresti siitä, että konferenssimme tänäkin vuonna kiinnosti eri tahoja niin paljon, että tapahtuma on jo jonkin aikaa ollut loppuunmyyty. Toki on valitettavaa, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet konferenssiimme, mutta toivottavasti tieto täällä esillä olevista asioista leviää heille myös Teidän kaikkien välityksellä.
Tämän päivän teemana on Ihminen edellä ja huomenna korostamme oman näköisen elämän ja aktiivisen arjen merkitystä. Emme puhu täällä niinkään sairauksista kuin ihmisenä olemisesta ja hyvästä elämästä. Toki muistisairaudet muuttavat henkilökohtaista elämäntarinaa, mutta siitä huolimatta on tärkeää muistaa, ettei kukaan ole sairautensa näköinen vaan jokainen meistä on oman elämäntarinamme näköinen. Muistiliitto – potilasjärjestönä – haluaa puolustaa muistisairautta sairastavien ja heidän omaistensa oikeutta hyvään ja oman näköiseen elämään.
Hyvät ystävät!
Olin reilu viikko sitten Keski-Suomen Muistiyhdistyksen 25–vuotis juhlassa. Tiedän täällä olevan useita siellä tapaamiani keski-suomalaisia ja haluan kiittää vielä kerran mieleenpainuvasta juhlasta! Tilaisuuteen juhlapuhettani kirjoittaessani muistelin omaa ammatillista tarinaani ja omaa kehittymistäni asiantuntijaksi muistiasioissa ja muutaman muiston haluan jakaa kanssanne. Valmistuin sairaanhoitajaksi 35 vuotta sitten eli vuonna 1981. Näissä opinnoissa ei juuri muistisairauksista puhuttu. Muistelen jollakin lääkärin luennolla aiheena olleen dementia senilis ja ensimmäiset harjoittelujaksot toteutettiin terveyskeskuksen pitkäaikaisosastoilla, joissa oli suihkutuspäivät, vatsatoimituspäivät yms. Erikoistuin pari vuotta myöhemmin ja silloin opinnoissa käsiteltiin ainakin realiteettiterapiaa ja vannottiin sen nimiin. Käytännössä se ei kuitenkaan aina tuntunut toimivan ja vasta monta vuotta myöhemmin ymmärrettiin sen olevan jopa epäinhimillinen tapa kohdata muistisairautta sairastava ihminen.
1980-luvulla kiinnostus muistisairautta sairastavien – tai silloin puhuttiin dementoituneiden – hyvään hoitoon kasvoi. Muistan olleeni Ulla Eloniemen luennolla ja innostuneeni valtavasti asiasta. Arja Liukkosen – nykyisin Isolan – väitöskirja ilmestyi 1989 ja se oli ensimmäinen dementoituneen potilaan hoitoa hoitotyön näkökulmasta käsittelevä väitöskirja Suomessa. Itse pääsin kouluttajana työskentelemään jo nyt edesmenneen ylihoitaja Pirjo Salmisen työkaverina, kun hän perusti yhden ensimmäisistä – ei aivan ensimmäistä – dementiayksiköistä Suomessa Joensuun terveyskeskukseen. Yksikön nimi oli Annila ja siellä jopa nykyisen mittapuun mukaan toteutettiin laadukasta muistisairaiden kokonaisvaltaista kuntouttavaa hoitotyötä. Kirjoitin useita artikkeleita esimerkiksi Annilan hoitofilosofiasta Sairaanhoitajalehteen ja Annilassa käydessäni huomasin, miten hyvää ja onnellista elämää voi myös muistisairaana elää – kunhan olosuhteet ja hoitajien ammattitaito, motivaatio, asenne ja resurssit ovat kohdallaan.
Terveydenhuollon opettajaksi valmistuin Kuopion yliopistosta vuonna 1991 ja graduni aiheena oli valmistuvien sairaanhoitajien ja perushoitajien käsityksiä dementoituneen potilaan hyvästä hoidosta ja sen toteutumisesta. Jo graduni nimi kertoo, että vielä 1990-luvun alussa olimme vielä hyvin sairauskeskeisiä. Silloin puhuttiin dementiasta ja jopa dementikoista, liiton nimikin oli Alzheimer keskusliitto.
Toisaalta graduni tulokset olivat hyvin sovellettavissa tähän päivään. Valmistuvilla hoitotyöntekijöillä oli hyvin vaihtelevat tiedot, taidot ja valmiudet kohdata muistisairaita työssään heti opiskelunsa jälkeen. Valitettavasti näin on tänäkin päivänä. Muistiliiton hallituksessa pari viikkoa sitten päätimmekin lähestyä ammattikorkeakouluja ja tarjota osaamistamme ammattikorkeakouluille muistiosaamisen lisäämiseksi sosiaali- ja terveysalan opetussuunnitelmiin. Haasteena on se, että ammattikorkeakouluilla on autonomia opetussuunnitelmiensa suhteen eli esimerkiksi sairaanhoitajan opetussuunnitelmat voivat olla hyvin erilaisia eri ammattikorkeakouluissa. Muistiosaamiseen perehtynyt opettaja voi opetussuunnitelman sisällä toteuttaa hyvinkin laaja-alaista ja laadukasta muistitietouden opetusta, mutta jos opettaja ei ole sisäistänyt asian tärkeyttä, voi opiskelija valmistua täysin riittämättömillä tiedoilla, taidoilla ja valmiuksilla. Edelleen kuulen sanottavan, ettei kaikkia asioita voi opettaa opiskelijoille opiskelun aikana. Tämä on varmaan totta, mutta jos ajatellaan muistisairautta sairastavien ja heidän omaistensa määrää, niin ei ole kysymys mistään pienestä marginaaliryhmästä. Meillä on noin 193 000 muistisairautta sairastavaa ja jos jokaisella ajatellaan olevan 2-3 läheistä, niin muistisairaudet koskettavat läheisesti yli puolta miljoonaan suomalaista. Uskallan väittää, että jokainen hoitotyöntekijä joutuu työssään kohtaamaan näitä asiakkaita. Siksi asiaan on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota ammattikorkeakouluissa.
Lähihoitajien kohdalla tilanne on hiukan erilainen, sillä heillä on valtakunnallinen opetussuunnitelma ja sen laadintaan muistiliittokin on saanut osallistua.
Hyvä konferenssiväki!
Muistelin menneisyyttä sen takia, että joskus tässä hetkessä toimiessamme tulee tunne, että voi miten hitaasti asiat etenevät. Siksi on tärkeää nähdä, mitä kaikkea olemme saaneet aikaan. Olemme edenneet muistitietoudessa valtavasti 35 vuodessa. Tutkimustieto on lisääntynyt ja asenteissakin on tapahtunut myönteistä kehittymistä. Nyt puhumme aivoterveyden edistämisestä, muistisairauksien ennaltaehkäisystä ja kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta, joista kukaan ei puhunut 20 vuotta sitten. Muistiliitto ja sen jäsenyhdistykset tekevät ihmisläheistä työtä ja ovat arvostettuja yhteistyökumppaneita hyvin erilaisten tahojen kanssa.
Työtä on siis paljon tehty, mutta sitä on vielä paljon tekemättä. Muistisairautta sairastavien ja heidän omaistensa oikeuksien toteuttamisessa on edelleenkin yhteiskunnassamme puutteita. Yhdessä toimien äänemme tulee paremmin kuuluviin! Meitä kaikkia tarvitaan!
Toivottavasti tämä kaksipäiväinen konferenssi on meille kaikille voimaantumisen paikka, niin että jaksamme tätä tärkeää sanomaa viedä jokainen omalla paikallamme eteenpäin!
Seuraavaksi tulee muistiaktiivien puheenjohtaja Jouni Rasi tuomaan konferensiimme työryhmänsä tervehdyksen!
