Juhlapuhe Keski-Suomen muistiyhdistys 25 vuotta 7.11.2016
Lämpimät onnittelut Keski-Suomen Muistiyhdistykselle sekä omasta että koko Muistiliiton puolesta.
Yhdistyksenne täytti 25 vuotta noin viikko siten eli se on perustettu 30.9.1991. Koko toimintansa ajan yhdistyksen tavoitteena on ollut muistisairaiden ja heidän läheistensä arjen helpottaminen ja rinnalla kulkeminen. Myös muistitiedon jakaminen ja kehittämistyö ovat aina olleet keskeisellä sijalla toiminnassanne. Keski-Suomen Muistiyhdistys on onnistunut tavoitteissaan hyvin. Yhdistys on toiminut erittäin aktiivisesti maakunnassa ja olen itsekin ollut monta kertaa yhdistyksen järjestämässä Ystävänpäivän tilaisuudessa puhumassa. Myös koko Muistiliiton kehittämisessä Keski-Suomen yhdistyksellä on ollut aktiivinen rooli. Kiitos siitä! Toivon, että yhdistyksenne on aktiivinen vaikuttaja jatkossakin sekä Muistiliitossa että omassa maakunnassa.
25 vuotta eteenpäin ajatellen tuntuu pitkältä ajalta, mutta kun sitä tässä iässä ajattelee taaksepäin, niin aika on kulunut nopeasti. Itselläni kiinnostus muistityötä kohtaan on hiukan vanhempi kuin yhdistyksenne. 25 vuotta sitten valmistuin terveydenhuollon opettajaksi Kuopion yliopistosta ja graduni aiheena oli valmistuvien sairaanhoitajien ja perushoitajien käsityksiä dementoituneen potilaan hyvästä hoidosta ja sen toteutumisesta. Jo graduni nimi kertoo, että 25 vuodessa on tapahtunut muistityössä paljon edistymistä. Silloin puhuttiin dementiasta ja jopa dementikoista, liiton nimikin oli Alzheimer keskusliitto. Toisaalta graduni tulokset olivat hyvin sovellettavissa tähän päivään. Valmistuvilla hoitotyöntekijöillä oli hyvin vaihtelevat tiedot, taidot ja valmiudet kohdata muistisairaita työssään heti opiskelunsa jälkeen. Valitettavasti näin on tänäkin päivänä. Muistiliiton hallituksessa pari viikkoa sitten päätimmekin lähestyä ammattikorkeakouluja ja tarjota osaamistamme ammattikorkeakouluille muistiosaamisen lisäämiseksi sosiaali- ja terveysalan opetussuunnitelmiin. Haasteena on se, että ammattikorkeakouluilla on autonomia opetussuunnitelmiensa suhteen eli esimerkiksi sairaanhoitajan opetussuunnitelmat voivat olla hyvin erilaisia eri ammattikorkeakouluissa. Muistiosaamiseen perehtynyt opettaja voi opetussuunnitelman sisällä toteuttaa hyvinkin laaja-alaista ja laadukasta muistitietouden opetusta, mutta jos opettaja ei ole sisäistänyt asian tärkeyttä, voi opiskelija valmistua täysin riittämättömillä tiedoilla, taidoilla ja valmiuksilla. Edelleen kuulen sanottavan, ettei kaikkia asioita voi opettaa opiskelijoille opiskelun aikana. Tämä on varmaan totta, mutta jos ajatellaan muistisairautta sairastavien ja heidän omaistensa määrää, niin ei ole kysymys mistään pienestä marginaaliryhmästä. Meillä on noin 193 000 muistisairautta sairastavaa ja jos jokaisella ajatellaan olevan 2-3 läheistä, niin muistisairaudet koskettavat läheisesti yli puolta miljoonaan suomalaista. Uskallan väittää, että jokainen hoitotyöntekijä joutuu työssään kohtaamaan näitä asiakkaita. Siksi asiaan on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota ammattikorkeakouluissa.
Lähihoitajien kohdalla tilanne on hiukan erilainen, sillä heillä on valtakunnallinen opetussuunnitelma ja sen laadintaan muistiliittokin on saanut osallistua.
Kuten sanoin valmistuin terveydenhuollon opettajaksi 25 vuotta sitten. Sairaanhoitajaksi valmistuin 35 vuotta sitten ja erikoistuin pari vuotta myöhemmin. Näissä opinnoissa ei juuri muistisairauksista puhuttu. Muistelen jollakin lääkärin luennolla aiheena olleen dementia senilis ja ensimmäiset harjoittelujaksot toteutettiin terveyskeskuksen vuodeosastoilla, joissa oli suihkutuspäivät, vatsatoimituspäivät ymv.
1980-luvulla kiinnostus muistisairautta sairastavien – tai silloin puhuttiin dementoituneiden – hyvään hoitoon kasvoi. Muistan olleeni Ulla Eloniemen luennolla ja innostuneeni valtavasti asiasta. Arja Liukkosen – nykyisin Isolan – väitöskirja ilmestyi 1989 ja se oli ensimmäinen dementoituneen potilaan hoitoa käsittelevä väitöskirja Suomessa. Itse pääsin kouluttajana työskentelemään jo nyt edesmenneen ylihoitaja Pirjo Salmisen työkaverina, kun hän perusti yhden ensimmäisistä – ei aivan ensimmäistä – dementiayksiköistä Joensuun terveyskeskukseen. Yksikön nimi oli Annila ja siellä jopa nykyisen mittapuun mukaan toteutettiin laadukasta muistisairaiden kokonaisvaltaista kuntouttavaa hoitotyötä. Kirjoitin useita artikkeleita esimerkiksi Annilan hoitofilosofiasta Sairaanhoitajalehteen ja Annilassa käydessäni huomasin, miten hyvää ja onnellista elämää voi myös muistisairaana elää – kunhan olosuhteet ja hoitajien ammattitaito, motivaatio, asenne ja resurssit ovat kohdallaan.
Hyvät juhlavieraat
Olemme edenneet muistitietoudessa valtavasti 25 vuodessa. Tutkimustieto on lisääntynyt ja asenteissakin on tapahtunut myönteistä kehittymistä. Muistiyhdistykset eri puolilla Suomea ovat tehneet valtavan paljon hyvää työtä. Tänä syksynä ilmestyi Muistiliiton tutkimusnäyttöön perustuva hyvän hoidon kriteeristö eli työkirja työyhteisöille muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin. Työkirjan avulla voi jokainen työyhteisö – niin kotihoidossa, yhteisökodeissa kuin laitoksissakin arvioida oman työyhteisönsä toimintaa ja tarvittaessa tehdä kehittämissuunnitelman, jonka avulla toimintaa lähdetään parantamaan. Työkirja auttaa huomaamaan omassa toiminnassa myös hyvät asiat.
Hyvät ystävät
Kotihoidon kehittäminen on tärkeää ja iloitsen siitä, että Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi hallituksen kärkihankerahoituksesta Keski-Suomeen 2,5 miljoonaa euroa ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistukseen. Pidättehän huolta Muisti-yhdistyksenä, että olette mukana tässä kehittämässä muistisairaiden ja läheisten palveluja yhdessä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa.
Muistiliitossa haluamme kuitenkin korostaa, että myös yhteisökotien toimintaa pitää kehittää ja varata sinne riittävät toimintaresurssit. Emme puhu Muistiliitossa tehostetun palveluasumisen yksiköistä, koska ne eivät kuulosta kodeilta. Yhteisökoti on esimerkiksi tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa toiminta on järjestetty kodinomaisesti. Olemme määritelleet yhteisökodin seuraavasti:
Yhteisökoti on asumisen vaihtoehto silloin, kun asuminen yksityiskodissa ei enää ole mahdollista. Koti merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Se on paikka, jossa ihminen voi elää oman näköistä elämää, osallistua yhteisön ja lähiympäristön toimintaan voimavarojen ja toiveiden mukaisesti. Yhteisökodin yhteisöllisyys ja kuntotutumisen tukeminen ylläpitävät toimintakykyä ja elämänlaatua.
Seinät eivät tee kotia. Kodissa on kodin tunnelma ja seillä tehdään kodin asioita. Yhteisökodin tunnelman luominen vaatii riittävästi ammattitaitoisia, luovia ja oikealla asenteella varustettuja hoitajia. Valitettavasti valtakunnan hallitus on tyystin unohtanut yhteisökotien kehittämisen ja on päätöksillään heikentämässä hoidon laatua yhteisökodin tyyppisissä hoitoyhteisöissä. Jos hallituksen kaavailemat vanhusten hoidon laadun ja määrän heikennykset toteutuvat, ei näissä välimuotoisissa hoito- ja hoivapaikoissa pystytä jatkossa järjestämään oman elämän näköistä ja toimintakykyä ylläpitävää, kodinomaista toimintaa. Olemme Muistiliitossa ottaneet voimakkaasti kantaa näiden päätösten perumiseksi.
Lopuksi hyvät ystävät
Kuten yhdistyksenne nettisivuilla sanotaan, yhdistyksessä kukaan ei ole yksin. Siellä toimitaan ja kehitetään yhdessä, tuetaan toinen toistansa ja muistutellaan virkistyksen ja ilon merkityksestä elämässä. Muistiyhdistyksessänne toimii suuri joukko erilaisia osaajia sekä vapaaehtoispohjalta että palkallisina työntekijöinä. Keski-Suomessa on myös vilkas alaosastotoiminta, joka mahdollistaa osallistumisen yhdistystoimintaan eri puolilla maakuntaa. Yhdistystä ei ole ilman toimijoita ja siksi tänä juhlapäivänä kiitos kuuluu teille kaikille toiminnassa mukana olleille ja oleville!
Työtä on paljon tehty, mutta sitä on vielä paljon tekemättä. Muistisairautta sairastavien ja heidän omaistensa oikeuksien toteuttamisessa on edelleenkin yhteiskunnassamme puutteita. Yhdessä toimien äänemme tulee paremmin kuuluviin! Meitä kaikkia tarvitaan!
