Puheenvuoro eduskuntakeskustelussa 25.10.2016
(Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain ja sosiaalihuoltolain 42 §:n muuttamisesta)
Arvoisa puhemies!
Käytän tässä yhteydessä hiukan laajemman puheenvuoron ikäihmisten hoidosta, erityisesti keskittyen muistisairautta sairastavien hoitoon.
Hallituksen esityksessäkin mainitaan kyllä huoli muistisairautta sairastavien hoidon laadusta — näin ainakin haluan tulkita lakiesityksen perusteluissa olevaa kohtaa, jossa puhutaan muistisairautta sairastavien suuremmasta avun ja tuen tarpeen määrästä. Kokonaisuutena kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei hallitus oikein ymmärrä, miten tärkeästä asiasta on kysymys.
Suomessa on lähes 195 000 muistisairautta sairastavaa henkilöä. Muistisairaudet eivät ole enää toivottomia sairauksia, niitä voidaan ennaltaehkäistä, hoitaa ja kuntouttaa. Etenevässä muistisairaudessa oikea-aikaisen hoidon ja kuntoutuksen avulla voidaan hidastuttaa sairastumisen prosessia ja estää ihmistä joutumasta kuukausikaupalla tai jopa vuosikaupalla vuodepotilaaksi, kuten aiemmin tapahtui. Se, että ihminen mahdollisimman pitkään kykenee olemaan kotona ja sen jälkeen yhteisökodissa, siis esimerkiksi tehostetussa palveluasumisessa, on sekä inhimillistä että yhteiskunnan kannalta järkevää.
Muistisairaan henkilön kuntouttava hoito edellyttää ammattitaitoista henkilökuntaa, sillä hyvin pienetkin asiat voivat romahduttaa muistisairaan kunnon: virtsatietulehdus, hoitamaton tulehdus suussa, huono ravitsemustila, nesteen saannin puutteet, väärä lääkitys tai muu sellainen voivat helposti tehdä muistisairaasta vuodepotilaan. Kun hän on ollut kaksi päivää vuoteessa, niin kävely ei kenties enää sitten onnistukaan. Osaavaa henkilökuntaa tarvitaan myös sen takia, että esimerkiksi huomaamaton masennus tai fyysinen kipu, jota henkilö ei ole osannut kertoa, voivat aiheuttaa aggressiivista käyttäytymistä, jota liian helposti nykyisinkin vielä hoidetaan rauhoittavilla lääkkeillä. Rauhoittavat lääkkeet voivat hyvin pieninäkin annoksina viedä muistisairaalta niin sanotusti jalat alta eli johtaa nopeasti kävelykyvyn menetykseen. Nämä edellä mainitut olivat vain esimerkkejä. Vain hyvin koulutettu henkilöstö pystyy huomaamaan tällaiset asiat ja hoitamaan tilanteet niin, ettei toimintakyky heikkene turhan takia. Muistisairautta sairastavia ei voi hoitaa kuka tahansa. Hoitotiimissä tulee olla monipuolista asiantuntijuutta.
Kotona asuvien muistisairaiden kohdalla koulutetut muistihoitajat olisivat ensisijaisen tärkeitä kokonaisvaltaisen hoidon varmistajia. Muistihoitajia on edelleen liian vähän kunnissa, eikä kaikilla niin sanotuilla muistihoitajilla ole riittävää koulutusta tehtävään.
Vastuuhoitajan idea vanhuspalvelulaissa on, että asiakkaan kokonaisvaltaisen tilanteen haltuun ottamiseksi valitaan asiakkaalle vastuuhoitajaksi henkilö, joka parhaiten pystyy vastaamaan kokonaishoidon arvioinnista, suunnittelusta ja toteutuksen seurannasta. Koska monilla muistisairautta sairastavilla on paljon hoidollisia erityistarpeita, vastuuhoitajaksi monessa tapauksessa soveltuisi kaikkein parhaiten esimerkiksi sairaanhoitaja. Pääasia kuitenkin on, että vastuuhoitajan tehtäväkuva on selkeästi määritelty. Nyt valitettavasti ollaan purkamassa tätä erittäin toimivaa järjestelmää.
Hallituksen esitys lähtee siitä, että kunnissa voidaan vapaasti päättää, mitä ammattitaitoa siellä tarvitaan. Muistiliitto on tehnyt säännöllisin väliajoin niin sanottuja muistibarometrejä, joissa arvioidaan muistisairautta sairastavien hoidon kokonaistilannetta ja hoidon laatua eri puolilla Suomea eri kunnissa. Näiden tulosten perusteella voidaan yksiselitteisesti sanoa, että arviointi ei monessakaan kunnassa ole tällä hetkellä onnistunut. Meillä on onneksi kuntia, joissa muistisairautta sairastavien hoito ja kuntoutus on melko mallikkaasti järjestetty, mutta valitettavasti meillä on liian paljon kuntia, joissa muistisairautta sairastavien asiat ovat hyvin huonolla tolalla.
Kun tähän kaikkeen lisätään vielä hallituksen kaavailema henkilömitoituksen heikennysesitys yhteisökodeissa, niin ennustan hoidon laadun rajua laskua, joka aikaa myöten tulee myös yhteiskunnalle kalliiksi. Olemmeko me palaamassa tai haluammeko me palata kohti 70—80-lukua, jolloin kouluttamattomat henkilöt hoitivat ikäihmisiä ja kuntouttavan hoidon puutteiden takia kunnissa oli valtavan isot pitkäaikaishoidon osastot, joissa ihmisiä hoidettiin vuodepotilaina? Suomessa on tehty 25 vuotta työtä tämän epäinhimillisen laitoskulttuurin purkamiseksi, ja nyt ollaan ottamassa isoja askeleita taaksepäin.
Muistisairauden hoito edellyttää riittävää kuntouttavan hoidon osaavaa henkilöstöä, jonka rinnalla työskentelee moniammatillinen asiantuntijatiimi. On myös muistettava, että kotihoidon kehittämisen lisäksi tarvitaan paljon uusia yhteisökoteja, sillä muistisairaudet ovat sairauksia, joissa yksin kotona asuminen ei ole inhimillisesti ottaen mahdollista, kun sairaus on edennyt tiettyyn vaiheeseen. — Kiitos.
