Tekee mieli oppia
Tällä viikolla vietämme vanhusten viikkoa teemalla: Tekee mieli oppia. Ihminen oppii koko elämänsä ajan. Muisti muuttaa muotoaan ikääntymisen myötä, mutta terveet aivot säilyttävät oppimiskykynsä koko ihmisiän. Nippelitieto ei ikääntyessä tartu yhtä hyvin kuin nuorempana. Toisaalta iän myötä oppii hahmottamaan paremmin monimutkaisia asiakokonaisuuksia ja elämänkokemus tuo myös laaja-alaisuutta asioiden tarkasteluun. Ikääntyessä yleensä oppii huomaamaan, ettei yhtä ainoaa oikeaa vastausta ole.
Oppimiseen vaikuttavat monet asiat muun muassa vireystila, tarkkaavaisuus, havainnointikyky sekä kiinnostus ja motivaatio. Asiat, joita pidetään itselleen tärkeinä, yleensä myös opitaan. Jotta oppimiskyky säilyisi koko elämän ajan, on aivoterveydestä huolehdittava lapsuudesta vanhuusikään. Hyvin hoidetut aivot säilyttävät oppimiskykynsä ja muovautuvuutensa läpi elämän. Aivoterveyden ylläpitämisessä ja edistämisessä seuraavat asiat ovat tärkeitä:
– Syö terveellisesti.
– Liiku säännöllisesti.
– Pidä huolta riittävästä unen saannista.
– Tee itsellesi mukavia asioita.
– Suojele aivoja kolhuilta ja myrkyiltä.
– Käytä aivojasi ahkerasti.
Etenevät muistisairaudet heikentävät kognitiivisia taitoja, muistia ja uusien asioiden oppimisen edellytyksiä. Toisaalta edellä mainitut aivoterveyden kulmakivet myös hidastuttanut muistisairauksien etenemistä, joten ne kuuluvat osaksi hyvää hoitoa. Oppiminen on uusista asioista nauttimista. Muistisairauden myöhäisemmässä vaiheessakin ihminen voi saada uusia mielihyvän lähteitä elämäänsä. Henkilö, joka ei ole koskaan osannut halata, oppii halaamalla ilmaisemaan tunteitaan tai ihminen, joka ei ole koskaan kuunnellut iskelmämusiikkia, kuuntelee mielellään iskelmiä.
Ihminen voi lisäksi kasvaa ja kehittyä henkisesti koko elämänsä ajan. Sekin on oppimista. Olen itse päässyt omien lasteni avulla irti kielteisestä ajattelusta, jonka opin omasta lapsuudenkodissani erityisesti äidiltäni. Äitinikin pystyi vielä ikääntyneenä muuttamaan omien lastenlastensa kautta omaa asennoitumistaan elämään. Kolme tytärtäni sulattivat mumminsa sydämen. Äitini oppi esimerkiksi halaamaan lapsenlapsiani, vaikkei hän koskaan muistikuvieni mukaan halannut minua. Kun vanhin tyttäreni oli murrosiässä, valitin hänen huonosta käyttäytymisestään. Äitini, joka moralisoi minua ankarasti ollessani samassa elämänvaiheessa, totesi, että kyllä minun pitäisi ymmärtää paremmin nuoria.
Olinkin todella onnellinen, kun saatoin kirjoittaa aikanaan oman väitöskirjani esipuheeseen: ”Äidilleni osoitan kiitokset siitä, että hän jatkuvasti esimerkillään osoittaa, ettei mikään matka ole mahdoton ja että ihminen itse asettaa omat rajansa – ja voi itse myös niitä siirtää.”
Voikin Paolo Coelhon tavoin kysyä: ”Mitä oppiminen tarkoittaa? Sitäkö, että kerää tietoa, vai sitäkö, että muuttaa omaa elämäänsä?” Itse ajattelen, että molempia!
Merja Mäkisalo-Ropponen
