Hankintalakiesityksessä on vielä korjattavaa
(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 15.9.2016)
Viime viikolla eduskunnassa käytiin lähetekeskustelu uudesta hankintalaista. Tätä lakiesitystä on odotettu pitkään ja siksi onkin surullista, että esitykseen on jäänyt sellaisia asioita, joita on mahdotonta hyväksyä. Toivottavasti valiokunnissa saadaan pahimmat virheet korjattua.
Lakiesityksen mukaan laadullisten kriteerien käyttäminen hankinnoissa on jatkossa mahdollista nykyistä laajemmin, mutta ne on mahdollista edelleen ohittaa ja sivuuttaa. Jo nyt laatutekijöiden huomioiminen on mahdollista, mutta monissa kunnissa hinta ratkaisee. Pelkkä hintaan perustuvan kilpailutuksen pitäisi olla mahdollista vain rajatusti, sillä hinnaltaan halpa tuote tai palvelu voi olla laadultaan huono, joskus jopa käyttökelvoton.
Säästöpaineiden keskellä olevissa kunnissa voi olla kiusaus valita halvin tarjous. Itse diabeteslapsen mummina olen kuullut valitettavan usein tarinoita siitä, että kunnassa jaettavat hoitotarvikkeet ovat vaihtuneet äkkiä huonompiin ja selityksenä on ollut, että toinen firma voitti kilpailutuksessa. Valinnassa hinta oli ratkaiseva.
Diabeteslasten vanhemmat ovat kertoneet minulle, että uudet insuliinineulat ovat muuttuneet niin tylsiksi, ettei niillä pistäminen ole onnistunut tai suuri osa neuloista on ollut viallisia. Pistämisen seurauksena on tullut mustelmia, neula on jäänyt ihoon kiinni ja pistäminen on aiheuttanut lapselle kovaa kipua.
Eräs äiti kertoi, että ketoainemittarit vaihtuivat yhtäkkiä sellaisiin, etteivät ne näyttäneet mitään tulosta. Tämä aiheutti hengenvaarallisen tilanteen lapselle. Aikaisemmin käytettyjä ja hyviksi havaittuja hoitotarvikkeita ei ole saanut takaisin muuten kuin lääkärin todistuksella, koska kunnassa on vedottu kilpailutuksen tulokseen ja muita tarvikkeita ei enää tilata. Ei ole myöskään oikein, että hoitotarvikkeiden laadun ratkaisee se, missä alueella tai kunnassa perhe asuu. Kun kuuntelen näitä tarinoita, niin tulen vakuuttuneeksi siitä, että hinnan osuutta hankinnoissa pitää rajoittaa selkeästi.
Vammaisjärjestöt ovat myös kritisoineet lakiesitystä, sillä jos esitys toteutuu tällaisenaan niin jatkossakin vammaisen tai ikäihmisen elämänaikainen koti olisi mahdollista valita hinnan eikä asiakkaan tarpeiden perusteella. Myös säännöllisin väliajoin tapahtuva kilpailutus olisi jatkossakin mahdollista. Tämä tarkoittaa, että asiakas voi joutua muuttamaan toiseen hoitopaikkaan, yhteisökotiin, kun kunta saa halvemman tarjouksen toisesta paikasta. Kirjaus, jossa sanotaan, että laatu ja asiakkaan tarpeet on pyrittävä huomioimaan, ei riitä ja olenkin vammaisjärjestöjen kanssa samaa mieltä siitä, ettei hankintalakia pitäisi soveltaa lainkaan vammaisten henkilöiden elämänikäisten palveluiden järjestämiseen. Nämä palvelut pitäisi järjestää räätälöidysti ja yksilöllisesti neuvottelumenettelyllä. Jo vammaisten oikeuksien yleissopimuksessa sanotaan, että vammaisella on oikeus päättää elämästään ja asumisestaan. Sama koskee myös muita haavoittuvassa asemassa olevia kuten muistisairaita. Kysymys on ihmisoikeuksien toteutumisesta, eikä tällaista lainsäädäntöä voi hyväksyä.
Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)
