Kaltoinkohteluun on puututtava hoito- ja hoiva-alalla
(Julkaistu Karjalaisessa 15.6.2016)
Kaltoinkohtelu on toimintaa, jossa toiselle ihmiselle aiheutetaan fyysistä, psyykkistä, sosiaalista tai hengellistä kärsimystä tai pahaa oloa. Kaltoinkohtelua on esimerkiksi potilaan suojaamatta jättäminen, ylilääkitseminen sekä epäasiallinen käyttäytyminen. Kaltoinkohtelu on yleisempää haavoittuvassa asemassa olevien potilaiden – kuten muistisairaiden, mielenterveyspotilaiden ja kehitysvammaisten – hoitotyössä. Asiasta on julkaistu viime aikoina useita selvityksiä.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran tekemän selvityksen mukaan 93 prosenttia sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa hoitoyhteisöissä työskentelevistä työntekijöistä oli havainnut asukkaiden kaltoinkohtelua työyhteisössään. Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin selvityksessä peräti 93 prosenttia kyselyyn vastanneista katsoi, ettei työntekijöillä ole mahdollisuutta tehdä työtään laadukkaasti. Huoli hoidon laadusta käy myös ilmi eduskunnan oikeusasiamiehen tuoreesta kertomuksesta.
Työntekijät korostavat sitä, että kiire ja resurssipula lisäävät kaltoinkohtelun riskiä. Kuormittuneet työntekijät eivät jaksa käyttäytyä asiallisesti. Erityisesti liian vähäinen henkilökuntamäärä altistaa uupumiselle. Monelle hoitotyöntekijälle ammatti-identiteetin ja todellisuuden välinen ristiriita on erityisen raskasta. Suurin osa hoitotyöntekijöistä haluaisi tehdä työnsä hyvin, mutta olemassa olevilla resursseilla se ei ole mahdollista. Siksi hallituksen päätös pienentää henkilöstömitoitusta 0,4:ään on huono päätös.
Hoitoyhteisöjen ilmapiirillä ja asenteella on suuri merkitys hoidon laatuun. Hyvä ilmapiiri helpottaa vaikeiden asioiden esille ottamista ja eettistä keskustelua. Hoitoyhteisöissä tarvitaan yhteiset pelisäännöt, joiden toteutumista myös valvotaan. Lähijohtajan tehtävänä on varmistaa, että työyhteisössä toimitaan sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.
Kaltoinkohteluun on nyt puututtava nopeasti. Ilmiön pois kitkemiseksi on tehtävä kaikki voitava. Kysymys on siitä, aiommeko yhteiskunnassa yhteisellä päätöksellä puuttua asiaan. Tämä edellyttää muutosta muun muassa asenteissa, resursseissa ja koulutuksessa.
Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd.)
