Normien purku uhkaa muistisairautta sairastavien hoidon ja kuntoutuksen laatua
(Julkaistu lyhennettynä versiona Karjalaisessa 6.4.2016)
Suomessa on tällä hetkellä noin 193 000 muistisairautta sairastavaa henkilöä, joista arviolta 7000 -10 000 on työikäisiä. Noin 93 000 henkilön sairaus on vähintään keskivaikeassa vaiheessa. Joka vuosi maassamme sairastuu johonkin muistisairauteen noin 14 000 ihmistä.
Ikäihmisten parantuneesta terveydentilasta ja muistisairauksien ennaltaehkäisyn tehostumisesta huolimatta muistisairautta sairastavien määrä kasvaa kansakunnan ikääntymisen myötä. Siksi on tärkeää panostaa muistisairautta sairastavien hoitoon ja kuntoutukseen, sillä näin sairauden etenemistä voidaan huomattavasti hidastaa. Tämä on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää.
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) sekä Muistiliiton yhdessä toteuttamassa Muistibarometrissa tuli esille, ettei tutkittu tieto hoidon ja kuntoutuksen mahdollisuuksista ole siirtynyt kaikkialla käytäntöön. Hallituksen normienpurkusuunnitelmat uhkaavat entisestään eriarvoistaa kansalaisia.
Monessa kunnassa eurot ohjaavat resurssien jakamista enemmän kuin tutkimustieto tai kustannus-vaikuttavuusarvioinnit. Vanhuspalvelulain heikennykset ja vanhustenhoidon mitoitussuositusten alentaminen tarkoittavat pahimmillaan hoidon laadun heikentymistä. Jo nyt monessa kunnassa minimihenkilöstösuositus on maksimimitoitus riippumatta asiakkaiden hoidon tarpeesta.
Muistisairautta sairastavien hoitoketjut ovat monessa kunnassa pirstaleiset. Kunnissa, joissa on riittävästi koulutettuja muistihoitajia, eheät hoitoketjut toteutuvat parhaiten. Hallituksen tavoitteena on osana normien purkua vähentää vanhuspalvelulaissa määritellyn vastuutyöntekijän tehtäviä. Muistihoitaja on muistisairautta sairastavalle paras vastuutyöntekijä. Kokonaisvaltainen hoito ja kuntoutus saadaan parhaiten toteutumaan vastuutyöntekijän työn kuvaa kehittämällä ja laajentamalla sekä työn suunnitelmallisuutta lisäämällä. On hyvin vaikea ymmärtää, mitä säästöjä hallitus luulee saavansa romuttamalla vanhuspalvelulain myötä syntyneen hyvän käytännön.
Muita ongelmia kotihoidossa ovat päivätoiminnan puutteet, yö-, ilta- ja viikonloppuhoidon riittämättömyys sekä kuljetuspalvelujen saatavuuden ja määrän vähäisyys. Myös muistisairautta sairastaville tarkoitettuja yhteisökoteja on liian vähän. Hallituksen tavoitteena on lisätä kuljetuspalvelujen harkinnanvaraisuutta ja pahimmillaan tämä tarkoittaa, että muistisairautta sairastavien kuljetuspalvelut heikkenevät. Jos subjektiivista oikeutta kuljetuspalveluihin ei ole, muistisairautta sairastavien liikkumisen ja osallistumisen tarpeet unohtuvat helposti.
Ateriapalvelujen saatavuus on Muistibarometrin perusteella lisääntynyt, mutta toisaalta ateriapalvelun olemassaolo ei tarkoita, että asiakkaan ravitsemustila olisi hyvä. Viime syksynä ilmestyi Itä-Suomen yliopistosta tutkimus (Nykänen & Hartikainen, 2015), jonka mukaan 86 prosenttia 75vuotiaista kotihoidon asiakkaista on aliravitsemusriskissä tai aliravittuja. Muistisairautta sairastavalla tämä tilanne nopeasti johtaa toimintakyvyn ja kognitivisten taitojen heikentymiseen.
En vastusta normien kriittistä tarkastelua, mutta hallituksen vanhuspalveluihin kohdistuvat heikennykset uhkaavat erityisesti muistisairautta sairastavien oikeusturvaa ja mahdollisuuksia saada tasa-arvoisia ja laadukkaita palveluja eri puolilla Suomea. Pitkässä juoksussa tämä aiheuttaa myös yhteiskunnalle kasvavia kustannuksia.
Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)
Muistiliiton hallituksen puheenjohtaja
