Nyt ei hyvältä näytä
(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 5.11.2015)
Kukaan ei kiistä, ettei talouden sopeutustoimenpiteitä olisi välttämätöntä tehdä, mutta hallituksen painotukset ovat erikoisia ja toteutuessaan ne koskettavat kipeästi kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia kansalaisia, kuten lapsia ja vanhuksia. Päätökset heikentävät myös Pohjois-Karjalan ja Joensuun elinvoimaa.
Hallitus aikoo ministeri Bernerin johdolla lakkauttaa maakuntien junaliikennettä ja on päättänyt jättää julkisen liikenteen markkinavoimien armoille. Nyt ministeri on ryhtynyt kyseenalaistamaan myös maakuntien lentoliikennettä. Tätä ei voi seurata sivusta tekemättä mitään ja siksi Sosialidemokraatit ovat valmistelemassa välikysymystä hallituksen liikennepolitiikasta.
Pohjois-Karjalan näkökulmasta hallituksen esitys vähentää Joensuussa sijaitsevan Euroopan Metsäinstituutin rahoitusta on kauhistuttava. Toivottavasti ministeri Vehviläinen saa muutettua hallituksen esitystä, sillä muuten on suuri riski, että koko Metsäinstituutti lähtee Suomesta. Suomen rahoitusosuus on miljoona euroa ja hallitus on vähentämässä rahoituksen lähes puoleen.
Hallituksen ikäihmisiin ja lapsiin kohdistuvat säästöt ovat käsittämättömiä. Päivähoidossa ja kouluissa ollaan kasvattamassa ryhmäkokoja ja lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajaamassa. Ikäihmisten toimeentuloa ollaan heikentämässä muun muassa asumistukea leikkaamalla ja palvelumaksuja korottamalla. Samanaikaisesti hoidon ja hoivan laatua heikennetään henkilöstömitoituksia pienentämällä.
Kunnissa voidaan kuitenkin päättää toisin ja paremmin. Esimerkiksi Helsingin, Jyväskylän ja Turun kaupunginhallitukset eivät ole suostuneet varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen ja lapsiryhmien koon suurentamiseen. Toki kuntien tilanteet ovat erilaisia ja päätöksenteossa on otettava huomioon kunnan kokonaistilanne, mutta toivon, että sosialidemokraattiset kuntapäättäjät kunnissa paneutuisivat näihin asioihin huolellisesti ja suhtautuisivat kriittisesti hallituksen linjausten toimeenpanoon. Vähintäänkin on vaadittava huolellista vaikutusten arvioinnin tekemistä. Hallitushan ei ole tehnyt minkäänlaisia arviointeja säästöesitystensä vaikutuksista, vaikka se hallitusohjelmassa lupaa tehdä kaikissa lapsiin kohdistuvissa päätöksissä lapsivaikutusten etukäteisarvioinnin. Olemmeko toistamassa 1990-luvun laman aikana tekemiämme säästöpäätösten virheet? Silloisia lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistuneita virheitä maksetaan edelleen, muun muassa nuorten aikuisten mielenterveysongelmina ja syrjäytymisenä.
Vanhustenhoidon ja muistisairautta sairastavien hoidon asiantuntijana voi sanoa, että hallituksen esittämä henkilöstömitoituksen heikennys huonontaa hoidon ja hoivan laatua ja estävät kuntouttavan hoidon toteuttamisen suurimmassa osassa hoitoyhteisöjä. Toivottavasti sosialidemokraatit eivät kunnissa suostu tähän.
Merja Mäkisalo-Ropponen
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (sd)