Hallitus hakoteillä aluepolitiikan ja työttömyyden hoidon suhteen
(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 8.6.2017)
Viime viikolla oli eduskunnassa lähetekeskustelussa vuoden 2017 lisätalousarvio. Taloustilanne ja samalla myös työllisyystilanne ovat paranemassa ja siitä voi olla iloinen. Tästä huolimatta työllisyys vaatii hallitukselta lisäpanostuksia. Hallitus myöntää elinkeinopoliittisia lisäpanostuksia Varsinais-Suomeen, mutta muu Suomi jää nuolemaan näppejään. Pohjois-Karjalassa on tällä hetkellä maan suurin työttömyys (16,9 %), eikä tänne saada mitään lisärahoitusta. SDP:n mielestä alueellisia kasvupaketteja tulisi räätälöidä alueille niiden erilaisiin tarpeisiin.
Pitkän aikavälin kasvun edellytysten turvaaminen edellyttää myös liikenneinfrasta huolehtimista. Tässäkin asiassa hallitus tuntuu unohtaneen Pohjois-Karjalan. Viimeisin esimerkki tästä on Liikenneviraston toukokuussa hyväksymä asiakirja keskeisen päätieverkon toimintalinjauksista. Tässä asiakirjassa raskaan liikenteen runkoyhteys ei ulotu mistään ilmansuunnasta Joensuuhun asti. Vaarana tässä päätöksessä on, että nämä alemmalle tasolle luokitellut kohteet jäävät jalkoihin rahoitusta allokoitaessa.
Parantuneesta työllisyysluvuista huolimatta rakenteellinen työttömyys on edelleen liian korkea ja tämä edellyttää suurempia panostuksia aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Erityisesti järjestöjen palkkatukimäärärahat ovat tällä hetkellä työllisyyspolitiikan pullon kaula. Järjestöille myönnettävien määrärahojen määrää on rajoitettu valtion budjetissa ja tälle vuodelle myönnetyt rahat ovatkin jo monin paikoin loppuneet. Hallitus uskoo siihen, että keppiä käyttämällä ja pakottamalla tehtailemaan työpaikkahakemuksia, kaikki työttömät työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Tämä on kuitenkin epärealistinen ajatus ja tulemme tarvitsemaan jatkossakin välityömarkkinoita eli esimerkiksi järjestöissä tehtävää palkkatukityötä. Järjestöissä pystytään työllistämään yhteiskunnallisesti tärkeään työhön sellaisiakin henkilöitä, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä avoimille työmarkkinoille. Tämä on tärkeää myös yksilön elämänhallinnan näkökulmasta. Kun seuraa hallituksen ehdotuksia työttömyyden hoidosta, tulee mieleen professori Mikko Mäntysaaren kommentti: ”Olemmeko siirtyneet työttömyyden torjunnasta työttömien torjuntaan?”
Tämän hetken työelämään on ilman ammatillista koulutusta hyvin vaikea kenenkään kiinnittyä. Pelkän peruskoulun suorittaneiden työllisyysaste on vain noin 40 prosenttia, kun keskiasteen suorittaneiden työllisyysaste on lähes 70 prosenttia ja korkea-asteen suorittaneiden työllisyysaste on noin 85 prosenttia. On selvää, että hallituksen tavoitteena oleva työllisyysasteen nostaminen kestävästi yli 70 prosentin edellyttää, että kaikilla on vähintään keskiasteen tutkinto ja että koulutustaso noussee nykyisestä. Työttömien kiusaaminen ja nöyryyttäminen erilaisilla pakkokeinoilla ei auta tavoitteen saavuttamisessa. Paljon tehokkaampi keino olisi esimerkiksi oppivelvollisuusiän nostaminen 18 ikävuoteen, kuten SDP ja useat asiantuntijat ovat ehdottaneet.
Merja Mäkisalo-Ropponen
