Kesäloma ei nuorille hoivaajille ole aina lomaa
Kirjoitin toukokuussa tällä samalla palstalle nuorista hoivaajista muistiperheissä. Palaan tähän teemaan vielä uudestaan, sillä nuorten hoivaajien tilannetta ei yhteiskunnassamme riittävästi
Kirjoitin toukokuussa tällä samalla palstalle nuorista hoivaajista muistiperheissä. Palaan tähän teemaan vielä uudestaan, sillä nuorten hoivaajien tilannetta ei yhteiskunnassamme riittävästi
Muistathan Euroviisuissakin esiintyneen Pertti Kurikan Nimipäivät – punkbändin? Kolme vuotta sitten bändi perusti yrityksen eli Pertin Valinta -sekatavarakaupan. Minä kävin
Julkisuudessa on käyty paljon maakuntien keskinäistä köydenvetoa EU:n rakennerahastojen tukien kohdentumisesta Suomessa. Rahastojen myöntämä tuki ja niihin kytköksissä oleva kansallinen
Viime sunnuntain kuntavaalit päättyivät ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta onnistuimme säilyttämään valtakunnallisesti asemamme monissa kaupungeissa ja esimerkiksi perussuomalaisten rynnistys jäi lopulta odotettua
Hallitus antoi hiljattain selonteon sisäisestä turvallisuudesta. Turvallisuuden tunne syntyy luottamuksesta yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin, osallisuuden kokemuksesta, elämän hallinnasta ja ennustettavuudesta sekä
Viime viikolla käsiteltiin eduskunnassa Ylen hallintoneuvoston kertomusta vuodesta 2020. Yhteiskunnassa korona hallitsi koko vuotta ja Ylen merkitys kasvoi vuoden aikana entisestään.
Lueskelin Helsingin kaupungin asukaslehteä, jonka erityisteemana olivat kuntavaalit. Politiikan tutkija Hanna Wass kirjoittaa lehdessä mielenkiintoisesti äänestysaktiivisuudesta. Hän kirjoittaa tutkimustensa perusteella,
Olen järjestöihmisenä ihastellut eri järjestöjen ja toimijatahojen huolellista valmistautumista kuntavaaleihin ja vaikuttamistyötä vaalien alla. Järjestöissä on tehty hyvää työtä tavoitteiden
Perjantaina 4.6. vietetään Toivon nimipäivää. Onnea kaikille Toivoille. Erisnimen lisäksi toivo on myös tunnetila tai tunnelma. Toivo tunnetilana on erityisen
Viime tiistaina keskusteltiin eduskunnassa opposition välikysymyksen takia sote-uudistuksesta. Olen itse sitä mieltä, että nyt pitäisi pystyä rehellisesti myöntämään, että sosiaali‑