Vammaisten oikeudet eivät vieläkään toteudu
YK:n vammaissopimus astui voimaan Suomessa 2016. Sopimuksen tarkoitus on vammaisten henkilöiden arvostus, yhdenvertaisuus ja osallisuus kaikkeen toimintaan. Sopimuksen mukaan tärkeää
YK:n vammaissopimus astui voimaan Suomessa 2016. Sopimuksen tarkoitus on vammaisten henkilöiden arvostus, yhdenvertaisuus ja osallisuus kaikkeen toimintaan. Sopimuksen mukaan tärkeää
Ari Helminen arvosteli Rinteen hallituksen ensimmäistä budjettia lupausten pettämisestä (Savon Sanomat 21.10.). On totta, että haastava julkisen talouden tilanne ei
Suomessa on noin 40 000 kehitysvammaista henkilöä, joista työikäisiä on noin 25 000. Heistä vain noin 2-4 prosenttia on palkkatyössä.
Sain muutama viikko sitten lahjaksi Ville Lähteen ja Johanna Vehkoon kirjan ’Jakautuuko Suomi?’, jossa tutkijat, toimittajat ja taiteilijat kuvaavat suomalaista
Suomen TV-toimijat päättivät vuonna 2016 antenniverkon tv-lähetysten siirtymisestä HD eli teräväpiirron mahdollistamaan lähetystekniikkaan. Olen saanut lukuisa huolestuneita yhteydenottoja sekä haja-asutusalueella
Torstaina 17.10. vietetään köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää. Kestävän kehityksen tavoitteena on köyhyyden vähentäminen ja Agenda 2030:n tavoitteisiin on kirjattu:
Vanhustenhoito ja -hoiva on kuluneena vuonna noussut kohujen kautta voimakkaasti esille. Valvontaviranomaisille tulleiden epäkohtailmoitusten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Erityisen
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 Suomessa oli yli 650 000 pienituloista henkilöä. Eniten pienituloisia oli eläkkeensaajien ryhmässä, noin 194 000 henkilöä.
Ilonan päivänä 9.10., vietetään valtakunnallista mielenterveysomaisten päivää. Mielenterveysomaiset ovat monessa suhteessa väliinputoajia, eikä heidän avun ja tuen tarvetta usein tunnisteta.