Terveyden eriarvoistuminen on pysäytettävä!
Väestön terveydentila on kokonaisuudessaan kohentunut 2000-luvulla, mutta sosiaaliryhmien, siviilisäätyjen ja sukupuolten väliset terveyserot ovat pysyneet suurina ja jopa suurentuneet. Miehillä
Väestön terveydentila on kokonaisuudessaan kohentunut 2000-luvulla, mutta sosiaaliryhmien, siviilisäätyjen ja sukupuolten väliset terveyserot ovat pysyneet suurina ja jopa suurentuneet. Miehillä
Tätä hallituksen esitystä on odotettu kauan, totesi SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen eduskunnassa pitämässään puheessa täysistunnon käsitellessä hallituksen esitystä vammaisten
Maanantaina 16.2. oli kaupunginvaltuuston ja vammaisneuvoston yhdessä järjestämä kuntalaiskuuleminen esteettömyydestä. Tilaisuudessa oli paikalla yhteensä noin 45 henkilöä. Keskustelussa todettiin, että
Karjalaisen pääkirjoituksessa (23.2.) väitettiin, että SDP:n taholta on syyllistetty kuntia sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamisesta ja rintamakarkuruudesta. Kyseessä ei ole syyllistämisestä,
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt tänään Siilaisen sairaalan os. 2B kirurgiselle tiimille tunnustuksen vetovoimaisesta työpaikasta. Olen erittäin iloinen Siilaisen sairaalan
Uusi sosiaalihuoltolaki, joka vahvistettiin joulukuussa 2014, tulee voimaan asteittain. Kotipalvelua koskeva uudistus astui voimaan tämän vuoden alusta ja muu lainsäädäntö
Puoluehallituksen kokouksessa käytiin läpi vaalitavoitteitamme, joista yksi tärkeimmistä on tasa-arvoinen Suomi. Suomalaiset haluavat elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Valitettavasti poliittisen oikeiston taholta
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antoi viime viikolla Suomelle huomautuksen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistason riittämättömyydestä. Komitea tarkasteli yksittäisten etuuksien, muun muassa sairauspäivärahan