Yhteen hiileen puhaltaminen tavoitteeksi
Kevään viimeisessä puoluehallituksen kokouksessa keskusteltiin puoluetoiminnan uudelleen organisoinnista. Jokaisen puolueen toimijan – niin valtakunnallisesti kuin alueilla – on tiedettävä oma
Kevään viimeisessä puoluehallituksen kokouksessa keskusteltiin puoluetoiminnan uudelleen organisoinnista. Jokaisen puolueen toimijan – niin valtakunnallisesti kuin alueilla – on tiedettävä oma
Joensuun kaupunginvaltuuston kevään viimeisessä kokouksessa 15.6. käytiin läpi talousnäkymiä ja sovittiin ensimmäisistä askelmerkeistä vuoden 2016 talousarvion laadinnassa. Valtuuston talousarvioseminaari on
Eriarvoisuus on lisääntynyt viime vuosina kaikkialla maailmassa. Rikkain prosentti omistaa pian yli puolet maapallon varallisuudesta. Hyvinvoinnin epätasaista jakautumista ylläpitävät vinoutuneet
Puoluehallitus aloitti rakenneuudistustyön, jota jatketaan ylimääräisten kokousten muodossa vielä ennen kesälomia. Tarkoitus on uudistaa työryhmätyöskentelyä ja tiivistää yhteistyötä puoluevaltuuston, piirien,
Siilaisen saneerauksen jälkeen geriatrinen laitoskuntoutus saadaan Joensuussa toimimaan hyvin. Ikäihminen, joka tarvitsee kuntoutusjaksoa esimerkiksi erikoissairaanhoidon jälkeen, pääsee jatkossa Siilaisille. Samoin,
Kukaan ei kiistä sopeutusten välttämättömyyttä, mutta ei ole oikein laittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kansalaisia säästämään kaikkein eniten. Eduskunnan sisäisen
Oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Oikeusasiamies antaa vuosittain eduskunnalle toimintakertomuksen toiminnastaan ja
Oma koti on paras asumispaikka niin kauan kuin siellä on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallista olla ja asua. Muistisairas joutuu
Aloitan viikoittaiset kirjoitukseni Savon Sanomien uutena bloggaajana. Kuten blogini nimi kertoo, aion noin viikoittain julkaistavissa kirjoituksissani tuoda opposition (sd) kansanedustajan
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on päättänyt esittää kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposta tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtajaksi, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäseneksi sekä sivistysvaliokunnan varajäseneksi. Eduskunnan tulevaisuuskunta